fbpx Siirry sisältöön
Eläinten hyvinvointi Suomessa III

Luonnonvaraisten eläinten hyvinvointi

luonnonvaraisten eläinten hyvinvointi; kuvassa valkohäntäpeuroja

Ihminen vaikuttaa luonnonvaraisten eläinten hyvinvointiin toimillaan. Jokaisella suomalaisella on eläinsuojelulain (247/1996) mukainen velvollisuus suojella luonnonvaraisia eläimiä parhaalla mahdollisella tavalla kärsimykseltä, kivulta ja tuskalta sekä edistää luonnonvaraisten eläinten hyvinvointia. Eläinten hyvinvointi Suomessa III -raportin tässä osassa tarkastellaan luonnonvaraisten eläinten hyvinvointia Suomessa. 

Johdanto

Luonnonvaraiset eläimet ihmisen vaikutuspiirissä

Luonnonvaraisen eläimen hyvinvointi on eläimen oma kokemus fyysisestä ja psyykkisestä olotilastaan, aivan kuten muillakin eläimillä. Me ihmiset vaikutamme luonnoneläinten hyvinvointiin enemmän kuin yleensä tulemme ajatelleeksi: liikenne, metsästys, kalastus, vieraslajien torjunta, teollinen toiminta, matkailu, maa- ja metsätalous ja muu maankäyttö ovat esimerkkejä ihmisen toimista, jotka vaikuttavat luonnonvaraisten eläinten hyvinvointiin.

Terveys on osa eläimen hyvinvointia. Ruokavirasto seuraa luonnonvaraisten eläinten tunnettujen tautien esiintymistä sekä uusien tautien ilmaantumista. Tautiseurannalla pyritään estämään tautien leviäminen luonnonvaraisista eläimistä tuotanto-, seura- ja harrastuseläimiin sekä ihmisiin ja päinvastoin, sekä tautien leviäminen luonnonvaraisten eläinten keskuudessa.

Raportissa käydään läpi eläintauteja, jotka heikentävät luonnonvaraisten eläinten hyvinvointia. Luonnoneläinten kuolinsyyt jäävät usein tuntemattomiksi; poikkeuksen muodostavat lähinnä suurpedot, etenkin sudet, joiden kuolinsyitä selvitetään Ruokavirastossa ja Luonnonvarakeskuksessa.

Metsästys ja haittaeläintorjunta säätelevät luonnonvaraisten eläinten kantoja

Metsästettyjen luonnonvaraisten eläinten määrät tilastoidaan vuositasolla. Luonnonvaraisia eläimiä paitsi metsästetään riistana, myös tapetaan vieraslajeina, joiden leviämistä pyritään rajoittamaan. Luonnonvaraisten eläinten hyvinvointiin vaikuttavat monet säädökset, joilla metsästystä ja vieraslajien leviämisen rajoittamista säädellään. Vieraslajistatus muuttaa eläimen asemaa ja kohtelua suhteessa muihin luonnonvaraisiin eläimiin. Tässä raportinosassa tarkastellaan luonnonvaraisiin eläimiin vaikuttavia säädöksiä ja ehdotetaan myös luonnonvaraisten eläinten hyvinvointia edistäviä hyviä toimintatapoja.

Visaiset ongelmat uhkaavat yhteistä hyvinvointiamme

Ihmisen ja luonnonvaraisten eläinten intressit ovat monesti ristiriidassa. Liikenne, rakentaminen sekä metsä- ja maatalous vaikuttavat kaikki luonnonvarasten eläinten hyvinvointiin sekä suoraan että välillisesti eläinten elinolosuhteita muokkaamalla.

Liikenne tappaa suuren määrän luonnonvaraisia eläimiä. Metsänhoito muuttaa luonnonvaraisten eläinten elinympäristöjä. Metsästys ja kalastus vaikuttavat suoraan luonnonvaraisten eläinyksilöiden hyvinvointiin: esimerkiksi pyydystä ja päästä -kalastus lisää saaliiksi joutuneen ja sittemmin vapautetun kalan riskiä sairastua tai kuolla. Liikenteessä, metsästyksessä ja kalastuksessa paitsi kuolee, myös loukkaantuu ja vahingoittuu tahattomasti paljon eläimiä.

Ilmastonmuutos, luontokato, kuudes sukupuuttoaalto ja saastuminen uhkaavat luonnonvaraisten eläinten hyvinvointia ja olemassaoloa. Samalla ne vaarantavat ihmisen hyvinvoinnin. Näitä visaisia ongelmia käsitellään raportin myöhemmin ilmestyvässä osassa.

Luonnonvaraisen eläimen elämällä on itseisarvo

Suojelemalla luontoa, uhanalaisia eläinlajeja ja niiden populaatioita, suojellaan myös eläinten elinympäristöjä. Lajinmukainen elinympäristö kuuluu hyvinvoinnin edellytyksiin, joten luonnonsuojelutoimet edesauttavat usein eläinten parempaa hyvinvointia. Luonnonsuojelussakin voidaan kiinnittää huomiota eläimiin yksilötasolla riippuen eläimen biologisesta arvosta. Eläinten hyvinvointiajatteluun sisältyy aina eläimen yksilökohtainen kokemus ja ajatus eläimen itseisarvosta.

Osion ovat kirjoittaneet tutkija Tarja Koistinen Luonnonvarakeskuksesta sekä johtava asiantuntija Satu Raussi ja erityisasiantuntija Tiina Kauppinen Eläinten hyvinvointikeskuksesta. Vieraskynäkirjoittajana raportin tässä osassa on filosofian tohtori, dosentti Elisa Aaltola Turun yliopistosta.

 

Eläinten hyvinvointilaki ja luonnonvaraiset eläimet

Lakiluonnos esittää parannuksia luonnonvaraisten eläinten hoitoon

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi eläinten hyvinvoinnista ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (154/2018) (jatkossa hyvinvointilaki) raukesi huhtikuussa 2019 vaalikauden päätyttyä. Uusi hyvinvointilakiesitys käsitellään todennäköisesti eduskunnassa vuonna 2021. Hyvinvointilakiin on esitetty joitakin luonnonvaraisia eläimiä koskevia tarkennuksia verrattuna voimassa olevaan eläinsuojelulakiin (247/1996). Uuden lain mukaan luonnonvaraisella eläimellä tarkoitettaisiin sellaista luonnonvaraiseen eläinlajiin kuuluvaa, luonnossa elävää eläintä, joka olisi joko syntynyt luonnossa tai kasvatettu luontoon päästämistä varten.

Luonnonvaraisen eläimen saisi ottaa ainoastaan tilapäisesti hoitoon

Luonnonvaraista selkärankaista eläintä ei saisi hyvinvointilain luonnoksen mukaan ottaa elätettäväksi. Eläinsuojelulaista poiketen elätettäväksi ottaminen olisi kiellettyä myös eläinten tarhaamiseksi lihan, munien tai niiden tuottamiseen tarkoitettujen siitoseläinten tuottamiseksi. Elätettäväksi ottamisen kiellosta voitaisiin poiketa tietyissä tapauksissa, esimerkiksi eläintarhassa pidettäväksi, riistanhoidollisiin tarkoituksiin, kalanviljelytarkoituksiin tai tutkimustarkoituksiin.

Loukkaantunut tai avuttomassa tilassa oleva luonnonvarainen eläin voitaisiin ottaa lyhytaikaisesti haltuun ensiapua tai hoitoon toimittamista varten. Eläin olisi kuitenkin sen tilan salliessa vapautettava takaisin luontoon tai toimitettava hoitopaikkaan. Jos eläintä ei voitaisi vapauttaa eikä sen hoitoa järjestää, se pitäisi lopettaa. Avun tarpeessa olevien luonnonvaraisten eläinten muu kuin ensiapuluonteinen hoito olisi siis jatkossa ilmoituksenvaraista toimintaa. Hoitolatoiminnan harjoittamisesta säädettäisiin hyvinvointilaissa erikseen. Uutena vaatimuksena lakiin lisättäisiin kunnan velvollisuus huolehtia kunnaneläinlääkärin vastaanotolle tuodun sairaan tai vahingoittuneen luonnonvaraisen eläimen lopetuksesta.

 

Luonnonvaraisten eläinten hyvinvointi  tutkimustoiminnassa

Luonnonvaraisen koe-eläimen hyvinvointi on varmistettava

Luonnonvaraisia eläimiä on perinteisesti tutkittu pyydystämällä eläin luonnosta, ottamalla siitä näytteitä ja asettamalla eläimeen erilaisia seurantalaitteita. Luonnonvaraistenkin eläinten tutkimiseen tarvitaan koe-eläinlain (laki tieteellisiin tai opetustarkoituksiin käytettävien eläinten suojelusta) mukainen hankelupa, jos eläimelle aiheutetaan vähintään neulanpistoon verrattavissa olevaa kipua tai kärsimystä. Luonnonvaraisten eläinten pyydystämisestä, hallussapidosta ja tappamisesta säädetään lisäksi luonnonsuojelulaissa ja metsästyslaissa.

3R-periaatetta noudatetaan myös luonnonvaraisilla tehtävässä koetoiminnassa

Eläimen pyydystäminen luonnosta ja sen käsittely aiheuttaa eläimelle aina stressiä. Pahimmillaan stressi voi olla niin suuri, että eläin saa esimerkiksi kiinnipitolihasrappeuman ja kuolee. Tarpeettoman kärsimyksen välttämiseksi luonnonvaraisilla eläimillä tehtävässä koetoiminnassa on noudatettava laboratorioissa tapahtuvasta koe-eläintoiminnasta tuttua 3R -periaatetta. 3R-periaatteen mukaan eläinten käyttöä on pyrittävä korvaamaan muilla menetelmillä aina kun se on mahdollista; jos eläimiä joudutaan käyttämään, niitä on käytettävä niin vähäinen määrä kuin mahdollista, ja eläimille aiheutuvaa kipua, tuskaa, kärsimystä ja pysyvää haittaa on vähennettävä pienimpään mahdolliseen.

Menetemien kehittyminen auttaa edistämään tutkittavien eläinten hyvinvointia

Tutkimusmenetelmien kehittymisen myötä eläimiä pyritään nykyään seuraamaan niiden luontaisessa elinympäristössä kajoamatta eläimeen. Kajoamattomia (non-invasiivisia) menetelmiä ovat esimerkiksi eläinten kuvaaminen valvontakameroilla sekä eläinten karvojen ja jätösten kerääminen tutkimuskäyttöön. Karvoista ja jätöksistä voidaan selvittää eläinten perimä ja tunnistaa eläimet yksilötasolla. Saimaannorppa voidaan tunnistaa valokuvasta yksilöllisten turkin kuvioiden perusteella. Tutkimuksiin voidaan osallistaa myös kansalaisia, jotka auttavat aineiston keräämisessä esimerkiksi lähettämällä havaintoja, kuvia ja etukäteen pyydettyjä tietoja eläimistä.

Eläimiin kajoavia menetelmiä käytetään myös edelleen, tyypillisenä esimerkkinä merkintätutkimukset, joissa eläimiin kiinnitetään yksilöivä merkki ja joskus myös seurantalaite. Lintujen rengastus on perinteinen tapa seurata ja tutkia lintujen elämää ja käyttäytymistä, muuttoreittejä sekä levähdys- ja pesintäpaikkoja. Rengastuksessa lintu pyydystetään ja merkitään jalkarenkaalla tai kaularenkaalla, jossa voi olla GPS-lähetin. Näin saadaan tarkkaa tietoa linnun liikkeistä. Linnun pyydystäminen ja seurantalaitteen asentaminen aiheuttaa linnulle aina stressiä ja voi aiheuttaa myös pitempiaikaista hyvinvointihaittaa esimerkiksi lisäämällä saalistuspainetta tai haittaamalla linnun sosiaalista käyttäytymistä.

Kalojen laitoskasvatuksessa on hyvinvoinnin parantamisen mahdollisuuksia

Joskus luonnonvaraisia eläimiä lisäännytetään vankeudessa ja palautetaan luontoon. Esimerkiksi luonnonvesistöön vapautettavia uhanalaisia kalalajeja ja kalakantoja voidaan kasvattaa laitoksissa. Laitoksessa kasvatetut lohen ja taimenen poikaset eivät kuitenkaan menesty luonnonvesissä yhtä hyvin kuin luonnonvesiin syntyneet ja siellä kasvaneet. Niin kutsuttujen istukkaiden selviytymistä tutkitaan koekalastuksin sekä kalastajien ja kansalaisten lähettämien näytteiden avulla.

Luonnonvarakeskuksessa on tutkittu kalanpoikasten virikekasvatusta, jossa luonnonolosuhteita jäljitellään vaihtelemalla veden virtausnopeutta, -suuntaa ja korkeutta sekä laittamalla kasvatusaltaaseen kiviä ja katteita kalojen suojapaikoiksi. Virikekasvatuksen on havaittu parantavan kalojen selviytymistä myöhemmin luonnossa. Virikekasvatetut kalat oppivat hyödyntämään paremmin luonnonravintoa ja välttämään tehokkaammin petojen saalistusta luonnonvesiin palauttamisen jälkeen verrattuna normaalisti laitoksessa kasvatettuihin kaloihin.

Miten ilmoittaa eläinhavainnoista tai osallistua kansalaistutkimukseen?

Nykyteknologia tuo luonnonvaraiset eläimet ihmisen lähelle

Nykyteknologian avulla on mahdollista tuoda luonnonvaraisten eläinten elämä lähelle ihmisiä. Laji.fi palvelussa voi seurata satelliittilintujen liikkeitä. Luonnoneläinten seuraaminen livekameroiden välityksellä on hyvin suosittua. WWF:n luontolive palvelussa voi seurata esimerkiksi talvilintujen, saimaannorppien, sääksien tai kyiden elämää. Erityisen suosittu on ollut WWF:n saimaannorppalive, joka on kerännyt viime vuosina miljoonia katselukertoja. Toivottavasti live kamerat muokkaavat ihmisten asenteita luonnonvaraisia eläimiä kohtaan positiivisemmaksi ja innostavat ihmisiä myös toimimaan luonnonvaraisten eläinten hyvinvoinnin edistämiseksi.

 

Luonnonvaraisten vedeneläinten hyvinvointi

Ihmisen toiminta näkyy myös vedeneläinten hyvinvoinnissa

Ihminen vaikuttaa monella merkittävällä tavalla luonnonvaraisten vedessä elävien eläinten hyvinvointiin. Jokien patoaminen estää lohikalojen luontaiset kutuvaellukset. Jätevedet ja maa- ja metsätalouden valumavedet rehevöitävät vesistöjä heikentäen useiden eläinlajien elinolosuhteita; veteen päätyneet mikromuovit, roskat ja kemikaalit aiheuttavat hyvinvointiongelmia vesieliöille. Taudinaiheuttajia siirtyy vesistöstä toiseen desinfioimattomien pyyntivälineiden mukana. Vesiliikenteestä aiheutuu meluhaittaa ja päästöjä, jotka vaikuttavat eläimiin.

Suurin osa Suomen vuotuisesta kalansaaliista päätyy ammattikalastajien haaviin. Merialueella rekisteröityneitä kaupallisia kalastajia oli vuonna 2019 noin 1 800 ja sisävesillä noin 1 600. Neljännes suomalaisista harrastaa vapaa-ajan kalastusta.

Kalastusmenetelmä vaikuttaa kalan hyvinvointiin

Kalastuksessa tulee valita kalaa vähiten vahingoittava menetelmä. Kalan kokeman stressin kannalta merkittävää on aika, jonka kala joutuu olemaan elävänä pyyntivälineessä. Kalastusvälineet on koettava säännöllisesti ja riittävän usein, jotta kalat eivät joudu olemaan pitkään esimerkiksi takertuneena verkkoon. Viime vuosina suosiotaan kasvattanut pyydä ja päästä -kalastus, jossa saaliiksi saatu kala vapautetaan takaisin veteen, on kalalle stressaavaa. Pyydä ja päästä -kalastus (catch and release, CR) voi vahingoittaa kalaa ja altistaa sairauksille, kuten vesihomeelle. Vapaa-ajan kalastajien vuonna 2018 ylös nostamia ja vapauttamia kaloja tilastoitiin noin seitsemän miljoonaa kiloa.

Verkkoon tarttunut kala vahingoittuu yleensä enemmän kuin katiskaan uinut. Vapaa-ajan kalastuksessa verkkojen käyttö on vähentynyt. Verkoilla pyydettiin vuonna 2018 vapaa-ajan kalastajien saaliista hieman yli 30 %, kun vuonna 2000 osuus oli puolet. Heittovavan ja vetouistelun osuus vapaa-ajan kalastajien saaliista vuonna 2018 oli 38 %. Kalastuksessa myös muut kuin saaliiksi tarkoitetut lajit ja yksilöt voivat vahingoittua. Tunnetuimpia Saimaan verkkokalastuksen sivusaaliita ovat saimaannorpat, jotka voivat takertua ja kuolla kalaverkkoihin.

Välitön tainnutus säästää saaliskalan tarpeettomalta kärsimykseltä

Saaliskalan nopea tainnutus ja kuoleman varmistaminen ovat tärkeimpiä tekoja kalan hyvinvoinnin huomioimisessa. Hyvä toimintatapa on tainnuttaa kala iskemällä sitä päähän heti vedestä noston jälkeen ja varmistamalla kalan kuolema verestämällä se välittömästi tainnutuksen jälkeen. Pienet saaliskalat, joita on mahdotonta tainnuttaa iskulla päähän, voidaan tappaa niskamurrolla. Nopea kalan kuoleman varmistaminen heti vedestä nostamisen jälkeen pätee kaikkeen kalastukseen, myös kalastuskilpailuihin. Eläinsuojelulaissa kielletään tarpeettoman kärsimyksen aiheuttaminen eläimelle. Eläinsuojeluasetuksen 14 §:ssä (396/1996) kielletään erikseen elävän kalan suomustaminen, suolistaminen ja nylkeminen.

Rapujen hyvinvoinnin huomioimisesta annetaan ohjeita Ruokaviraston sivulla. Rapujen kivuntunnosta ja tainnutusmenetelmistä on tietoa Eläinten hyvinvointikeskuksen raportissa. Rapukantoihin ja rapujen hyvinvointiin vaikuttaa olennaisesti rapurutto, josta on välittömästi havaittaessa ilmoitettava Ruokaviraston valvontaosastolle. Rapurutto on hyvin yleinen Euroopassa, ja sitä pidetään suurimpana syynä eurooppalaisten rapulajien uhanalaisuuteen.

Luonnonkalan saalismäärä vaihtelee vuosittain

Luonnonkalojen vuosittainen saalismäärä Suomessa on 2000-luvulla vaihdellut 120-190 miljoonan kalakilon välillä. Mereltä kaupallisessa kalastuksessa pyydetyn silakan ja kilohailin osuus on viime vuosina ollut noin 80 % saaliin määrästä. Sisävesien tärkein kaupallisen kalastuksen saaliskala on muikku. Markkinatilanne ja vuosittain vaihteleva kalastuskiintiö vaikuttavat kalastuksen ja saaliin määriin.

Vapaa-ajankalastajat pyydystivät vuonna 2018 kaloja 22 miljoonaa kiloa. Noin 80 % vapaa-ajankalastuksen saaliista pyydetään sisävesiltä. Vapaa-ajankalastajien kalansaalismäärä on pienentynyt lähes 30 vuoden ajan, syynä kalastajien ja verkkopyynnin väheneminen.

Toisin kuin kalat, ravut tilastoidaan ravustettaessa eläinyksilöittäin. Vapaa-ajanravustajien saalis oli vuonna 2018 noin 2 280 000 rapua. Saaliiksi saatiin täplä- ja jokirapuja. Kokonaisrapusaaliista täplärapujen osuus oli noin kaksi miljoonaa yksilöä.

Hyviä toimintatapoja luonnonvaraisten vedeneläinten hyvinvoinnin edistämiseksi

ihminen voi omalla toiminnallaan edistää luonnonvaraisten eläinten hyvinvointia; kuvassa kuutti jäällä
Verkkokalastuksen välttäminen saimaannorpan elinalueilla on tehokas keino vähentää kuuttien kuolemia.

Liikenne tappaa vuosittain miljoonia eläimiä

Eläinten liikennekuolemia ei tilastoida virallisestiTieliikenteessä loukkaantuu ja kuolee paljon eläimiä. Tiet katkovat eläinten kulkureittejä, rikkovat luonnonvaraisten eläinten elinalueita sekä aiheuttavat ääni- ja päästöhaittoja. Teiden ja asutuksen pirstomaan ympäristöön muodostuu niin kutsuttuja ekologisia käytäviä, joita pitkin eläimet usein liikkuvat. Jokaisella eläinlajilla on sille tyypillinen tarve liikkua; jotkin lajit esimerkiksi liikkuvat säännöllisesti kesä- ja talvilaidunten välillä. Sammakot liikkuvat kutuvaelluksilla ja syysvaelluksilla talvehtimispaikoilleen teiden yli hitaasti ja ovat siten erityisen alttiita jäämään ajoneuvojen alle. Moottoritietä ylittävistä sammakoista vain harva selviää hengissä. Kaupungin viheralueilla elävät eläimet ovat myös hyvin alttiita liikennekuolemalle.

Tilastokeskus tilastoi vain sellaisia tieliikenteen riistaonnettomuuksia, joista aiheutuu vaaraa ihmisille. Arvioidaan, että Suomen tieliikenteessä kuolee vuosittain kolmesta neljään miljoonaa lintua, miljoona nisäkästä, miljoona sammakkoeläintä ja noin 200 000 matelijaa. Hyönteisiä kuolee liikenteessä varmasti eniten, mutta niiden lukumääristä ei ole edes arviota.

Liikenne on arvion mukaan vastuussa jopa 65 % eräiden lintulajien kuolleisuudesta, 15 % nisäkkäiden ja sammakkoeläinten kuolleisuudesta ja noin 5 % matelijoiden kuolleisuudesta. Linnuista yleisimmin liikenteen uhreina kuolevat pikkulinnut. Nisäkkäiden liikennekuolemista 65 % arvioidaan olevan myyriä, mutta myös päästäisiä, siilejä ja lepakoita kuolee paljon. Keskikokoisista nisäkkäistä yleisimmät liikenteen uhrit ovat jäniseläimiä ja supikoiria. Matelijoista yleisimmin liikenteessä kuolevat kyy ja rantakäärme. Etelä-Suomessa toteutetussa tutkimuksessa siltakohteiden ja kontrollialueiden liikennekuolleisuudesta 43 % oli maanisäkkäitä, 39 % sammakkoeläimiä, 14 % lintuja, 3 % matelijoita ja 1 % lepakoita.

kuvassa käärme tiellä
Matelijoiden kuolleisuudesta noin 5 % on liikenteestä johtuvaa.

Lintuja kuolee liikenteessä etenkin alkukesällä, kun kokemattomat poikaset lähtevät pesästä. Nisäkkäiden kuolleisuus ajoittuu voimakkaimmin syksyyn, kun nuoret, kokemattomat eläimet lähtevät itsenäisesti liikkumaan. Talvella eläinten liikennekuolleisuus on vähäisempää.

Riistaonnettomuuksia, joissa hirvieläin (yleisimmin valkohäntäpeura, metsäkauris ja hirvi) oli osallisena, tapahtui Suomessa 13 433 vuonna 2019 (kuva 1). Siitä ei ole tietoa, miten näissä riistaonnettomuuksissa käy eläimille. Hirvieläinonnettomuuksien määrä on runsaimmillaan syksyllä, ja yleisimmin onnettomuudet tapahtuvat aamu- tai iltahämärässä eläinten ollessa aktiivisia. Hirvikolareiden määrä on yhteydessä hirvikannan kokoon. Riistaonnettomuuksien määrä on kasvanut vuodesta 2018 vuoteen 2020.

Kuva 1. Riistaonnettomuudet kuukausittain vuosina 2018-2020

Eläinonnettomuuksia voi ennaltaehkäistä

Eläinkuolemien vähentämiseksi liikenteessä eläinten luontaiset kulkureitit tulee kartoittaa ja huomioida tieverkoston suunnittelussa ja rakentamisessa. Vilkasliikenteisten teiden varsille on rakennettu riista-aitoja. Riista-aidat eivät vähennä eläinten tarvetta liikkua, vaan siirtävät onnettomuusriskit aidatun alueen reunamille. Riista-aitojen yhteyteen tulisi rakentaa eläinten liikkumisen mahdollistavia ali- tai ylikulkureittejä. Ohjausaidoilla varustettuja alikulkureittejä voidaan käyttää myös riista-aitaamattomilla tieosuuksilla. Tien alittavia pieneläintunneleita voidaan rakentaa pienten eläinten turvallisempaan kulkemiseen.

Jokien ja purojen varret ovat luonnonvaraisten eläinten luonnollisia kulkureittejä, ja siksi siltojen alle sijoitettuja kuivapolkuja voidaan käyttää vähentämään eläinten liikennekuolleisuutta. Kuivahylly voidaan asentaa vaikka viemäriputkeen. Kuivapolkuja ja -hyllyjä käyttävät ainakin supikoirat, saukot, hiiret, myyrät, rotat, vesirotat ja myös linnut. Valtateiden ylitykseen on paikoitellen rakennettu vihersiltoja. Väyläviraston kameraseurannassa niitä ovat käyttäneet valkohäntäpeurat, hirvet, villisiat, ketut, supikoirat, rusakot, metsäjänikset, karhut ja ilvekset. Liito-oraville voidaan jättää niiden tienylityksen mahdollistavia hyppypuita.

Eläinonnettomuuksia voidaan vähentää myös tienpientareita siistimällä. Parempi näkyvyys auttaa huomaamaan pientareella olevan eläimen ja antaa kuljettajalle aikaa reagoida. Tienpientareiden kasvuston suunnittelulla voidaan vaikuttaa joidenkin lintulajien lentokorkeuteen niin, että autoon törmäämisen riski vähenee. Meluaidat voivat myös soveltua tähän tarkoitukseen.

Eläinten pääsy lentokentille pyritään estämään lentokenttiä ympäröivillä aidoilla. Lintujen laskeutuminen ja pesiminen lentokentille estetään karkottamalla lintuja paukkupatruunoin. Nousun ja laskeutumisen aikana lentokoneet lentävät lintujen lentokorkeudessa, jolloin lintuja voi kuolla niiden törmätessä koneen moottoriin. Tämä on kuitenkin Finavian (2015) mukaan melko harvinaista.

Kuljettajan ennakointi voi säästää eläimen hengen

Eläinonnettomuuksien ehkäisyssä ennakointi, ajonopeuden rauhoittaminen ja huolellinen tienpientareiden tarkkailu ovat avainasemassa. Ohjeita hirvikolaririskin välttämiseksi löytyy Liikenneturvan sivuilta.

Eläinonnettomuuden sattuessa ajoneuvon kuljettajalla on moraalinen velvollisuus tarkistaa eläimen tila. Pahasti loukkaantunut eläin tulee lopettaa mahdollisimman nopeasti. Suurriistan (hirvieläimet, suurpedot, villisiat) kyseessä ollessa otetaan yhteyttä poliisiin, hätänumeroon tai paikalliseen suurriistavirka-avun (SRVA) yhdyshenkilöön, myös silloin, jos eläin pakenee kolarin jälkeen metsään. Onnettomuuspaikka merkitään selkeästi, jotta haavoittuneen eläimen jäljittäminen onnistuu mahdollisimman nopeasti. Vahingoittunut eläin, kuten suurpeto tai villisika, voi olla vaarallinen ja käyttäytyä arvaamattomasti. Tällöin on turvallisempaa pysytellä itse autossa ja hälyttää apua. Suomen riistakeskus opastaa, miten toimitaan riistaonnettomuuden sattuessa.

Lue lisää:

 

Loukkaantuneina ja kuolleina löydetyt luonnonvaraiset eläimet

Luonnonvaraisen eläimen tila ja avuntarve on arvioitava tarkoin

Eläinsuojelulain (247/1996) mukaan sairasta, vahingoittunutta tai muutoin avuttomassa tilassa olevaa luonnonvaraista eläintä on pyrittävä auttamaan. Jos eläin on sellaisessa tilassa, että sen hengissä pitäminen on ilmeistä julmuutta sitä kohtaan, eläin on lopetettava tai on huolehdittava siitä, että se lopetetaan.

Luonnonvaraisen eläimen tila on arvioitava kokonaiskuva huomioiden. Eläimen avuntarpeen tunnistaminen ei aina ole ihmiselle helppoa. Rusakkoemo voi esimerkiksi jättää poikasen odottamaan pitkäksikin aikaa, eikä tällöin ole syytä häiritä poikasta. Pahoin loukkaantunut eläin vaatii aina välittömiä toimenpiteitä. Loukkaantunut luonnonvarainen eläin voi kokea ihmisen läsnäolon uhkaavana ja käyttäytyä arvaamattomasti tai vaarallisesti. Joillekin luonnonvaraisille eläimille lähikontakti ihmisen kanssa voi olla tappavan stressaavaa. Mahdolliset taudinaiheuttajat on myös huomioitava sairasta tai loukkaantunutta eläintä käsiteltäessä.

Osa eläintarhoista ja eläinhoitoloista ottavat vastaan sairaita ja loukkaantuneita luonnonvaraisia eläimiä. SEY Suomen Eläinsuojelulla on lista hoitopaikoista, jotka ottavat vastaan loukkaantuneita luonnonvaraisia eläimiä.

Luonnonvaraisen eläimen hoitamisen tavoitteena tulee aina olla eläimen kunnon koheneminen niin, että se voidaan palauttaa takaisin luontoon. Joskus hoidossa olleen eläinyksilön luontoon palauttaminen voi aiheuttaa tautiriskin alueen alkuperäiseläimistölle. Esimerkiksi Korkeasaaressa hoidossa olleen saimaannorpan palauttaminen Saimaaseen olisi ollut riski uhanalaisen saimaannorpan populaatiolle. Tapauksesta muodostui ennakkopäätös: Saimaan vesistöalueelta pois siirrettyä saimaannorppaa ei voi enää palauttaa takaisin kotivesilleen.

Ilmoita poliisille liikenneonnettomuuteen joutuneesta suurriistaeläimestä

Liikenneonnettomuudessa tai muutoin loukkaantuneesta suurriistaeläimestä tulee ilmoittaa poliisille. Suurriistavirka-apu (SRVA) on riistanhoitoyhdistysten ylläpitämä organisaatio, joka välittää poliisille metsästäjien virka-apua suurriistakonflikteissa. Tavallisimpia SRVA-tehtäviä ovat kolareissa loukkaantuneiden hirvieläinten, suurpetojen ja villisikojen jäljestäminen sekä suurpetojen karkotukset taajaan asutulta alueelta. Toiminta perustuu poliisin ja riistanhoitoyhdistysten välisiin sopimuksiin sekä riistahallintolakiin. Hälytysjärjestelmä käynnistyy poliisin antamalla virka-apupyynnöllä. Mukana olevat metsästäjät, koiranohjaajat ja metsästysseurat toimivat vapaaehtoispohjalta.

Kuolleena löytynyt riistaeläin kuuluu pääsääntöisesti alueen metsästysoikeuden haltijalle. Poliisin luvalla lopetetut eläimet kuuluvat valtiolle. Kuolleena löytyneestä villisiasta ilmoitetaan kunnan- tai läänineläinlääkärille. Kuolleesta tai pyydykseen jääneestä hylkeestä ilmoitetaan Luonnonvarakeskukseen, kuolleesta saimaannorpasta taas Metsähallitukselle. Kuolleina löytyneistä suurpedoista, saukosta ja metsäpeurasta ilmoitetaan Ruokavirastolle, jonne voi ilmoittaa myös muista kuolleina löytyneistä luonnonvaraisista eläimistä. Kuolleena löytyneen eläimen voi lähettää Ruokavirastoon tutkittavaksi. Kuolleena tavattua, rauhoitettua eläintä ei saa ottaa haltuun, mutta eläin voidaan kuolinsyyn selvittämiseksi toimittaa tutkimuslaitokselle. Rauhoittamaton, kuolleena löytynyt luonnonvarainen eläin voidaan haudata tai hävittää sekajätteessä.

 

Luonnonvaraisten eläinten kuolinsyyt

Kuolinsyyn selvittäminen on luonnonvaraisilla eläimillä usein hankalaa

Luonnonvaraisten eläinten kuolinsyistä ei voi kerätä tarkkoja tilastoja, koska vain pieni osa kuolleista eläimistä päätyy tutkittavaksi. Esimerkiksi Metsähallitus arvioi saimaannorpan todellisen kuolleisuuden olevan kolme kertaa suurempaa kuin sen tunnettu kuolleisuus on. Luonnonvaraisten eläinten kuolinsyitä ovat muun muassa tapaturmat, kuten liikenneonnettomuudet, petoeläimen tai ihmisen saaliiksi joutuminen, nälkään nääntyminen ja taudit. Pikkulintuja kuolee esimerkiksi salmonellan aiheuttamaan kuputulehdukseen ja jäniseläimiä jänisruton aiheuttamaan voimakkaaseen yleistulehdukseen. Siimaleikkuri voi vahingoittaa siiliä niin pahoin, että se kuolee vammoihinsa. Usein luonnonvaraisen eläimen kuolinsyyn selvittäminen on hankalaa, sillä sairas eläin voi kantaa useita taudinaiheuttajia. Sairauden heikentämät luonnonvaraiset eläimet jäävät myös terveitä herkemmin petojen saaliiksi.

Luonnonvaraisten suurpetojen, etenkin susien, kuolinsyitä tunnetaan suhteellisesti muita luonnonvaraisia eläimiä paremmin. Ruokavirasto julkaisee jokaisen tutkimansa susiyksilön kuolinsyyraportin. Tutkittujen suurpetojen yleisin kuolinsyy on liikenneonnettomuudet. Tämä voi johtua siitä, että liikenneonnettomuuksiin joutuneet suurpedot löydetään, ja ne voivat siksi olla yliedustettuina tilastoissa.

Saimaannorppien tunnettuja kuolinsyitä ovat petoeläinten saaliiksi joutuminen ja kalaverkkoihin hukkuminen. Kuolleena löydetyistä saimaannorpista on yksilökohtaista tietoa Metsähallituksen verkkosivuilla.

Suomalaisten suurpetojen kuolinsyitä vuosilta 2016-2019 esitellään taulukossa 1 (klikkaa taulukko suuremmaksi). Kuolinsyyt on poimittu Ruokaviraston vuosittaisista Eläintaudit Suomessa -julkaisuista.

Taulukko 1. Suurpetojen kuolinsyyt. Löydökset kuolleina löydetyistä ja poliisin luvalla (*) lopetetuista suurpedoista.

A=ahma, I=ilves, K=karhu ja S=susi. * Poliisin luvalla lopetusta eläimestä tehty löydös. ** Kaikista tutkituista eläimistä ei ole kuolinsyytietoa.

Poliisin luvalla lopetetuista suurpedoista suuri osa on liikkunut asutuksen läheisyydessä. Poliisin luvalla ammuttujen susien tutkimuksissa havaitaan usein aikaisempia vammoja ja ampumajälkiä, kuten koteloituneita hauleja tai luodin siruja. Ampumajäljet viittaavat salametsästykseen.

Ruokavirasto tutkii kuolleena löytyneet, liikenteessä kuolleet, sairauden tai loukkaantumisen takia lopetetut ja poliisin päätöksellä lopetetut suurpedot. Vuonna 2018 poliisi teki yhdeksän susien lopettamispäätöstä (tieto peräisin Poliisiammattikorkeakoulun opinnäytetyöstä). Ruokavirastoon päätyi tutkittavaksi samana vuonna neljä poliisin päätöksellä lopetettua sutta. Tilastot eivät kerro koko totuutta suurpetojen kuolinsyistä, sillä tutkimatta jäävät kaikki ne kuolleet yksilöt, joita ei ole löydetty ja toimitettu Ruokaviraston tai Luonnonvarakeskuksen tutkittaviksi.

Suurpedot ovat rauhoitettuja riistaeläimiä, joita voidaan metsästää joko kannanhoidollisilla tai vahinkoperusteisilla poikkeusluvilla. Poikkeusluvilla metsästetyt suurpedot tutkitaan tarvittaessa Luonnonvarakeskuksessa, eivätkä näin metsästetyt suurpedot sisälly taulukkoon 1. Vahinkoperusteiset poikkeusluvat myöntää Suomen riistakeskus. Kannanhoidollinen poikkeuslupa voidaan myöntää lajin vahvalla esiintymisalueella tapahtuvaan metsästykseen.

Lyijy on tappava myrkky

Lyijymyrkytys tappaa joka vuosi etenkin kotkia ja joutsenia. Se on merikotkien yleisin yksittäinen kuolinsyy. Metsästysaseiden luodeista tai kalastusvälineiden painoista peräisin oleva lyijy päätyy petolintujen elimistöön, kun ne syövät metsästyksessä haavoittuneita vesilintuja tai lintujen jäänteitä, joissa on lyijyhauleja tai niiden siruja. Linnut voivat myös nokkia lyijyhauleja tai -painoja kivipiiraansa jauhinkiviksi. Lyijy aiheuttaa anemiaa, vaurioittaa hermostoa ja lamauttaa elimistön toimintaa. Eläin kuolee lyijymyrkytykseen usein hitaasti nääntymällä.

Vesilintujen metsästyksessä lyijyhaulit kiellettiin Suomessa kansallisesti vuonna 1996. Euroopan komissio hyväksyi tammikuussa 2021 lyijyhaulien käyttökiellon kosteikoilla (kielto tulee voimaan vuonna 2023). Euroopan unionin kemikaalivirasto (ECHA) on ehdottanut Euroopan komissiolle lyijyluotien ja -haulien sekä lyijyisten kalastuspainojen käytön yhä tiukempaa rajoittamista. Lyijyä korvaavia haulimateriaaleja on markkinoilla runsaasti.

Poliisi lopettaa eläimiä virkatehtävissä

Poliisi lopetti virkatehtävissä eläimen vuonna 2019 yhteensä 1 122 kertaa, useimmin Länsi- ja Itä-Uudenmaan poliisilaitosten alueilla. Usein kyse on luonnonvaraisesta hirvieläimestä, joka on loukkaantunut liikenneonnettomuudessa. Poliisilain (872/2011) mukaan poliisimiehellä on oikeus ottaa kiinni ja viimesijaisena keinona lopettaa eläin, joka aiheuttaa vaaraa ihmisen hengelle tai terveydelle tai huomattavaa vahinkoa omaisuudelle tai vaarantaa liikennettä merkittävästi. Eläin on lopetettava myös, jos sen hengissä pitäminen olisi ilmeistä julmuutta sitä kohtaan.

Mitä tehdä kuolleena löytyneelle luonnonvaraiselle eläimelle?

  • Lähetä näyte kuolleena löytyneestä eläimestä Ruokavirastoon. Ruokavirasto tarvitsee näytteiksi kaiken lajisia, kuolleena löytyneitä tai sairauden takia lopetettuja luonnonvaraisia eläimiä. Näytteiden avulla seurataan vakavien eläintautien esiintymistä. Ruokavirasto maksaa näytteiden lähetyksen Matkahuollon kautta.
  • Jos on todennäköistä, että eläin on kuollut (tarttuvan) taudin seurauksena, noudata eläimen käsittelyssä hyvää hygieniaa.

 

Luonnonvaraisten eläinten taudit

Luonnonvaraisten eläinten tautitilanteeseen voi jokainen vaikuttaa omalla toiminnalla

Ruokavirasto seuraa luonnonvaraisten eläinten tauteja Suomessa ja julkaisee vuosittain Eläintaudit Suomessa -raportin, jossa on tietoa myös luonnonvaraisten eläinten tautitilanteesta. Suunnitelmallinen seuranta perustuu Suomen riistakeskuksen, Luonnonvarakeskuksen sekä metsästäjien ja kalastajien Ruokavirastolle toimittamiin näytteisiin. Yleinen tautiseuranta perustuu satunnaisiin kansalaisten, tutkimuslaitosten ja viranomaisten toimittamiin näytteisiin.

Luonnoneläinten tautitilanteeseen voi jokainen vaikuttaa omalla toiminnallaan. Hyviä toimintatapoja ovat esimerkiksi hygieniasta huolehtiminen eläinten ruokintapaikoilla sekä tuotantoeläinten ja lemmikkieläinten pitäminen erossa luonnonvaraisista eläimistä. Kalanperkeiden, riistaeläinten suoliston ja sisäelinten oikea käsittely on myös tärkeää tautien vastustusta.

Ohessa esitellään ajankohtaisia, vakavia luonnonvaraisten eläinten tauteja, joilla on merkittävä vaikutus eläinten hyvinvointiin. Osa tartuntatautien aiheuttajista voi siirtyä eläimistä ihmisiin ja päinvastoin. Tällaisia tauteja kutsutaan zoonooseiksi. Zoonooseja seurataan erityisesti luonnonvaraisten eläinten tautitutkimuksissa.

Kaniinien myksomatoosi

Myksomatoosi on viruksen aiheuttama kaniinin, rusakon ja metsäjäniksen tauti, josta voi seurata korkeaa kuolleisuutta ja poikasilla äkkikuolemia. Suomessa myksomatoosia tavattiin ensimmäisen kerran vuonna 2020 villikaniineista. Taudin leviämisen ehkäisemiseksi lemmikki- ja tuotantokaniinit tulee pitää erillään villikaniineista ja rokottaa myksomatoosia vastaan.

luonnonvaraisten eläinten hyvinvointia uhkaavat monet tarttuvat taudit; kuvassa villikaniini
Jäniseläinten hyvinvointia uhkaavat muun muassa myksomatoosi ja verenvuotokuumetauti.

Kaniinien verenvuotokuumetauti RHD

Kaniinien verenvuotokuumetauti (rabbit hemorrhagic disease, RHD) vaurioittaa sisäelimiä ja aiheuttaa kuolleisuutta. Tautia on esiintynyt Euroopassa vuosikymmeniä, mutta Suomessa sitä löydettiin ensimmäisen kerran vasta vuonna 2016. Pääkaupunkiseudun villikaniineissa on esiintynyt virusta epidemian kaltaisesti vuosina 2016 ja 2019. Metsäjäniksellä virusta on todettu ensimmäisen kerran 2017 ja rusakolla 2019. Lemmikkikaniineista virusta on tavattu erityisesti vuoden 2019 aikana.

Afrikkalainen sikarutto

Afrikkalainen sikarutto on sioilla helposti leviävä ASF-viruksen aiheuttama verenvuototauti, joka voi johtaa jopa 100 % kuolleisuuteen sikapopulaatiossa. Virusta esiintyy kaikissa tartunnan saaneen sian eritteissä, ja se voi säilyä ruhossa useita kuukausia. Tautiin ei ole rokotetta eikä hoitokeinoa. Afrikkalaista sikaruttoa esiintyy useissa Euroopan maissa, mutta Suomessa sitä ei ole toistaiseksi tavattu. Maa- ja metsätalousministeriön asettama villisikatyöryhmä on laatinut mietinnön, jossa esitellään toimenpiteet villisikakannan hallitsemiseksi ja afrikkalaisen sikaruton leviämisen vastustamiseksi.

Aujeszkyn tauti

Pseudorabiesviruksen aiheuttama Aujeszkyn tauti tarttuu sikoihin ja muihin eläimiin, mutta ei ihmisiin. Vaihtelevasti oireileva tauti voi johtaa jopa 100 % kuolleisuuteen. Aujeszkyn tauti on lakisääteisesti vastustettava tauti. Suomi on Aujeszkyn taudista vapaa, mutta taudin vasta-aineita on meillä todettu luonnonvaraisessa villisiassa 2019.

Hirvieläinten näivetystauti

Hirvieläinten tappava näivetystauti (chronic wasting disease, CWD) on prioniproteiinin aiheuttama tauti. CWD on sukua muun muassa hullun lehmän taudille. Tauti etenee hitaasti ja johtaa eläimen nälkiintymiseen. Euroopassa tautia todettiin ensimmäisen kerran Norjassa villeissä tunturipeuroissa 2016. Tuolloin koko lauma hävitettiin. Suomesta on toistaiseksi löytynyt kaksi positiivista näytettä hirvistä. Pohjoismaista löydettyä tautimuotoa pidetään sisäsyntyisenä aivosairautena, ei eläimestä toiseen tarttuvana tautimuotona.

Riemerella anatipestifer -bakteeri

Riemerella anatipestifer on tarhatuissa ankoissa, hanhissa, kalkkunoissa ja fasaaneissa yleisinfektion aiheuttava bakteeri. Bakteeri voi tarttua hengitysilman välityksellä tai haavaisen ihon kautta. Bakteeria tavattiin Suomessa ensimmäisen kerran luonnonvaraisilla laulujoutsenilla ja valkoposkihanhella vuonna 2015.

Lintuinfluenssa

Lintuinfluenssa on A-ryhmän virusten aiheuttama influenssa. A-ryhmän virukset ovat tyypillisiä vesilinnuille ja vaihtelevat taudinaiheuttamiskyvyltään. Kahteen alatyyppiin, H5 ja H7, kuuluu myös sellaisia viruksia, jotka voivat aiheuttaa vakavia epidemioita. Lintuinfluenssan oireita ovat apaattisuus, ruokahaluttomuus, muninnan väheneminen, pään turvotus ja mahdolliset keskushermosto-oireet. Tauti voi edetä nopeasti kuolemaan, jolloin oireita ei ehdi ilmaantua. Kuolleisuus voi olla korkea.

Lintuinfluenssa tarttuu herkästi lintujen välillä. Se voi tappaa paljon eläimiä levitessään siipikarjatilalle, minkä vuoksi siipikarjan kontaktit luonnonvaraisiin lintuihin tulee estää. Eräät kannat voivat tartuttaa myös ihmisen, mutta vain suorassa kontaktissa sairaaseen lintuun. Lintuinfluenssa on lakisääteisesti vastustettava eläintauti.

Korkean taudinaiheuttamiskyvyn virus tavattiin Suomessa ensimmäisen kerran vuonna 2016 tukkasotkista ja merikotkista. Sen jälkeen korkeapatogeenista virusta on löydetty lähinnä merikotkista ja talvella 2021 tarhatuista ja luonnossa vapaana liikkuvista fasaaneista sekä luonnonvaraisista linnuista Etelä-Suomessa. Korkeasaaren eläintarhassa hoidetulla kanahaukalla todetun tartunnan varotoimena kaikki Korkeasaaren villieläinsairaalassa hoidossa olleet linnut lopetettiin.

Lisätietoja korkeapatogeenisen lintuinfluenssan vuoksi perustetuista rajoitusvyöhykkeestä ja viranomaismääräyksistä lintujen pitopaikoissa havaituissa tapauksissa sekä luonnonlinnuissa havaituissa tapauksissa löytyy Ruokaviraston verkkosivuilta.

Rabies

Suomi on ollut vapaa rabieksesta eli raivotaudista vuodesta 1991 lähtien. Raivotaudin leviämisen estämiseksi syöttirokotteita on levitetty kaakkoisrajalle ja etelärannikolle jo vuosikymmenien ajan. Syöttirokotteet ovat tehokkaita raivotaudin hävittämisessä ja luonnonvaraisten sekä kotieläinten suojelemisessa rabiesvirukselta. Syöttirokotus on esimerkki eläinystävällisestä keinosta ehkäistä taudin leviämistä luonnonvaraisten eläinten keskuudessa.

Ekinokokit

Ekinokokit ovat lihansyöjien loisia, joiden elämänkierrossa pääisäntänä on petoeläin ja väli-isäntänä kasvinsyöjänisäkäs. Suomessa hirviekinokokkia on tavattu lähinnä Itä-Suomessa, mutta vuodesta 2017 lähtien myös lännempänä. Sen leviämistä voidaan hidastaa ja ehkäistä hävittämällä hirvieläinten teurasjätteet asiallisesti. Ekinokokin toukkarakkuloita mahdollisesti sisältäviä hirven keuhkoja ja maksaa ei pidä syöttää metsästyskoirille raakana eikä jättää pienpetojen saataville luontoon.

Myyräekinokokkia ei esiinny Suomessa. Sen leviämistä meille pyritään estämään vaatimalla Suomeen tuotavilta koirilta ja kissoilta ekinokokkilääkitys. Vaikka myyräekinokokki ei aiheuta oireita pääisäntäeläimelle (kuten koiralle), se voi levitä ulosteiden kautta väli-isäntiin eli myyriin, ja myös ihmiseen. Lemmikkieläinten ekinokokkilääkityksen tarkoitus on ensisijaisesti suojata luonnonvaraista eläimistöä uudelta taudilta.

Hyviä toimintatapoja luonnonvaraisten eläinten terveydestä huolehtimiseksi

  • En päästä luonnonvaraisia eläimiä kontaktiin lemmikki- enkä tuotantoeläinten kanssa.
  • Rokotan ja madotan eläimeni suositusten mukaan.
  • Huolehdin hygieniasta luonnonvaraisten eläinten ruokintapaikoilla.
  • En koske kuolleina löytyneisiin eläimiin, jos epäilen eläimen kuolleen sairauden vuoksi.
  • Huolehdin kalanperkuujätteet pois luonnoneläinten saatavilta.
  • Hautaan villisian sisäelimet ja käyttämättömät ruhonosat sekä hirvieläinten sisäelimet.
  • En tuo maahan eläimiä tai eläinperäisiä tuotteita, joilla on riski levittää sairauksia luonnonvaraisiin eläimiin.

 

Luonnonvaraisten eläinten ja ihmisten intressit törmäyskurssilla

Luonnonvaraisten eläinten ja ihmisten intressit ovat usein ristiriidassa keskenään. Se, miten intressiristiriidat ratkaistaan, voi paljolti vaikuttaa siihen, miten luonnonvaraisiin eläimiin yleisesti suhtaudutaan. Tavoitteena tulee olla tila, jossa luonnonvaraiset eläimet ja ihminen pystyvät sopuisaan rinnakkaineloon.

Maa- ja metsätalous, rakentaminen, liikenne, energian tuotanto ja siirto ja kaivostoiminta ovat esimerkkejä toimista, jotka haittaavat luonnonvaraisten eläinten elämää ja elinolosuhteita. Linnunpesiä tuhoutuu kesäisissä metsänhakkuissa ja peltotöissä. Lintuja ja lepakoita kuolee jonkin verran niiden törmätessä sähkölinjoihin, tuulivoimaloihin ja rakennuksiin. Metsä-, puutarha- ja maatalouskoneiden sekä autojen alle jää luonnonvaraisia eläimiä.

Luonnonvaraiset eläimet aiheuttavat taloudellisia tappioita esimerkiksi maanviljelijöille ja kalastajille. Suurpedot, erityisesti ahma, tappavat poroja aiheuttaen tappioita poronomistajille. Harmaahylkeistä aiheutuu vahinkoa kalastuselinkeinolle. Sudet tappavat noin sata lammasta ja muutamia kymmeniä koiria vuodessa. Valtio korvaa suurpetojen ja hirvieläinten aiheuttamia vahinkoja. Riistaeläinten aiheuttamien vahinkojen korvaamisesta säädetään riistavahinkolaissa. Luonnonvaraisten eläinten aiheuttamia vahinkoja voi ja kannattaa ennaltaehkäistä.

luonnonvaraisten eläinten hyvinvointi riippuu muun muassa metsätaloudessa käytetyistä menetelmistä; kuvassa hirvi metsässä
Hirvet ruokailevat mielellään havu- ja lehtipuutaimikoissa.

Tiheät kauriskannat eteläisessä Suomessa ja suurten hanhiparvien muutonaikaiset levähdyspysähdykset ja ruokailut viljelyksillä on koettu viime vuosina ongelmallisina. Ympäristöministeriön ja maa- ja metsätalousministeriön valkoposkihanhityöryhmä esittää ratkaisuksi lintujen karkottamista poikkeusperusteisesti sekä linnuille soveltuvien vaihtoehtoisten ruokailupaikkojen tarjoamista. Jos vahinkoja kuitenkin syntyy, niitä voidaan korvata. Viljelijät voivat myös hakea poikkeuslupaa hanhien ampumiseen.

Riistanhoidon ja maatalouden yhdistäminen on mahdollista oikeanlaisella suunnittelulla. Luonnonvaraiset eläimet voidaan huomioida esimerkiksi peltojen lomaan sijoitettavilla metsäsaarekkeilla ja pellonpientareilla, joilta sato jätetään korjaamatta. Näin voidaan lisätä luonnonvaraisten eläinten piilopaikkoja ja ravinnonsaantia sekä alueiden elonkirjoa.

Metsätalous heikentää luonnonvaraisten eläinten elinolosuhteita. Esimerkiksi ojituksista on eläimille pääosin haittaa. Jyrkkäreunaisiin ja vetisiin metsäojiin kuolee teerenpoikasia, ja riekko ei ojitusten seurauksena enää viihdy Etelä-Suomessa. Tehokkaan metsänhoidon kärsijöinä ovat olleet erityisesti metsäkanalinnut, joiden kannat ovat pienentyneet elinympäristöjen pirstoutumisen vuoksi. Hirvet puolestaan ovat hyötyneet lähihistorian metsänhoitotoimista. Taimikoita syödessään ne aiheuttavat vahinkoa metsätaloudelle. Metsänomistaja voi hakea ja saada hirvien aiheuttamiin vahinkoihin korvausta.

Kymmeniä tuhansia lintujen pesiä tuhoutuu kesäaikaisissa metsänhakkuissa. BirdLife Suomen tavoitteena on, että pesimäaikaiset hakkuut lopetetaan. Suomen Luonnonsuojeluliitto on tehnyt vetoomuksen lintujen pesärauhan puolesta vaatien metsähakkuiden kieltämistä lintujen tärkeimpään pesimisaikaan touko- ja kesäkuussa.

 

Metsästys ja riistanhoito

Metsästys koskettaa riistaeläinten ohella muitakin eläinryhmiä

Metsästyksellä on suuri merkitys riistaeläinten hyvinvoinnille. Metsästyksessä kuolee ja tulee haavoitetuksi merkittävä määrä luonnonvaraisia eläimiä. Luonnonvarakeskuksen tilaston mukaan (taulukko 2) Suomessa metsästetään vuosittain noin 600 000 nisäkästä, yli miljoona lintua ja 100-300 merinisäkästä. Tilastot eivät kerro tapettujen, tuholaisiksi luokiteltujen ja täysin suojelun ulkopuolelle jäävien lajien, kuten jyrsijöiden määriä.

Noin 300 000 suomalaisella on lupa metsästää. Metsästyskortti lunastetaan vuosittain, ja sen edellytyksenä on riistanhoitomaksun suorittaminen. Metsästäjien määrässä ei ole tapahtunut suuria muutoksia 2000-luvun aikana. Metsästäjien keski-ikä on noin 50 vuotta, ja heistä 7 % on naisia. Kaksi kolmasosaa metsästyskortin haltijoista metsästää aktiivisesti vuosittain.

Metsästystä säädellään metsästyslailla ja -asetuksella. Suomen riistakeskus julkaisee vuosittain lajikohtaiset metsästysajat, jotka perustuvat mm. vuosittaisten riistakolmiolaskentojen tuloksiin. Metsästysrajoituksilla tavoitellaan eläinkantojen kestävyyttä.

Taulukko 2. Suomen riistasaalis suuntaa-antavina yksilömäärinä vuosina 2010-2019 (lähde: Luonnonvarakeskus, Tilastot).

           
2010201120122013201420152016201720182019
Metsäjänis159200182300155900187700183200152500118000810008600079700
Rusakko89000717006660066100649006010063400506006050060100
Kani12001200110011502100500042080014001500
Orava53004300350071001040072004800180051004700
Majavat6300510037004200670053005000240062004800
Piisami590036002300360058001600100012004900300
Kettu52700527005060046100511004220049100511004780040300
Supikoira164200169800144500157200175700159700212500149700180600138000
Kärppä20002000350020008001600270080015001000
Minkki54200486003630040000361003790052700513004890038100
Hilleri60030050070050015001800....166
Näätä25600256001760022700171001570018000181002900021700
Mäyrä1400012400134008600120001000017400129001530010700
Saukko*79132..138177
Hirvi68423585773997938025394884412249674565815821952302
Valkohäntäpeura25455215552213521385247732657832233411615278160523
Metsäpeura43483811201818191817
Kuusipeura12877755950617010196127
Metsäkauris34872737363235594192477178849392922817208
Mufloni13244240432545204039
Villisika10010090160386486502571882855
Susi........133156361620
Karhu........121126179241338305
Ilves........547425570455260192
Halli350165177134184157185232213316
Metsähanhi5100360039003300000100..100
Merihanhi8900550077004900790030006500870063004700
Kanadanhanhi6200850032007800730036008200380057006100
Haapana38500337003510035500318002340026300273001840019300
Tavi ja heinätavi124300126200941001240001092007750086300930008050082100
Sinisorsa265400258500241600282400255200249400183700180200157600201000
Jouhisorsa7200630024004800740034003200610053001800
Lapasorsa400035002400360043002500340030001100800
Punasotka900400500600220010060010000
Tukkasotka140025004400340024001400110010001100400
Haahka5200710011004300270022001700130014003200
Alli80008600117001940013600910014700800029001800
Telkkä52500503004430041600337003090029100289002800027000
Tukkakoskelo11009003700300300200110010000
Isokoskelo5100400014001700170028001400310018002800
Pyy921001174007510075500500004010017300155003990045600
Riekko8400617002180027900229003580036000148002030032500
Teeri170600242900183600202200136700105200565003280088000122600
Metso35100731003630050600334002810019400134003590030900
Peltopyy5000350016002300120049003100240056006000
Fasaani35600439003420022100220005050029100256002830028000
Sepelkyyhky232100239800220500260800270900235100235000210200263600307900
Nokikana6007004008004001100100000
Lehtokurppa4700410031003700340075003200650023001700
Varis**18200017470017070013790015520016290013820098500140600105600
Harakka**102400941009690089600648008240084500625007400055300
Lokit**33000381005870025400251002740035300173001520020400
  • Hirvieläin-, muu sorkkaeläin-, suurpeto- ja hyljesaalismäärät sekä muut ilmoitusvelvollisuuden piirissä olevat lajit ovat Suomen riistakeskuksen ilmoittamia.
  • Valkohäntäpeura-, metsäpeura-, kuusipeura- ja metsäkaurissaaliit ilmoitettu metsästysvuodelle.
  • Luvanvaraiset ja ilmoitusvelvollisuuden piirissä olevat lajit (hirvieläimet, suurpedot jne.) on raportoitu yksilön tarkkuudella.
  • Muut lajit on raportoitu 100 yksilön tarkkuudella.
  • 0 = ei yhtään tai alle 50 kpl
  • .. = puuttuva tieto, ko. lajin saalista ei ole arvioitu ko. vuonna tai/ja alueella
  • *Saukko ei Luken tilastoissa sisälly lajiryhmäluokittelussa turkiseläimiin
  • **Varis, harakka ja lokit ovat rauhoittamattomia lajeja

Metsästäjän taidot vaikuttavat saaliseläimen hyvinvointiin

Eläimen omaan kokemukseen perustuva hyvinvointi loppuu silloin, kun eläin taintuu eikä enää palaa tajuihinsa. Näin ollen metsästyksessä on hyvinvoinnin kannalta olennaista huolehtia siitä, että saaliseläin kuolee tai taintuu välittömästi, ja taintuneen eläimen kuolema varmistetaan esimerkiksi verenlaskulla.

Eläin tulee aina lopettaa mahdollisimman nopeasti ja tarpeetonta kipua ja kärsimystä välttäen. Tarpeettoman kivun ja kärsimyksen välttämiseksi käytettävät loukut ja pyydykset tulee kokea säännöllisesti, jottei eläin joudu kärsimään loukussa tai pyydyksessä nälkää, janoa, kipua tai tuskaa. Apuna voi myös käyttää riistakameraa, joka ilmoittaa, kun sen kuvaamassa loukussa on liikettä.

Riistaa ammuttaessa metsästäjän tulee aina pyrkiä mahdollisimman tarkkaan, heti tappavaan osumaan. Metsästysasetus määrittelee kullekin lajille sallitut metsästysaseet ja -menetelmät. Poikkeussäännöksenä on, että muutakin tarkoitukseen sopivaa ampuma-asetta saa käyttää haavoittunutta, jalkanarussa, luolassa, loukussa, louhikossa, rakennuksessa, rakennuksen tai puupinon alla taikka muutoin avuttomassa tilassa olevaa eläintä lopetettaessa. Metsästysasetuksen mukaan haavoittuneeksi jääneestä villisiasta, sudesta, karhusta, ahmasta tai ilveksestä on viipymättä ilmoitettava lähimmälle poliisille.

Metsästäjältä vaadittavan metsästäjäntutkinnon, hirvieläinten ja karhun pyyntiin vaadittavan ampumakokeen sekä seuruemetsästyksessä vaadittavan koulutetun metsästyksenjohtajan tarkoituksena on varmistaa, että metsästykseen osallistuvat vain ammattitaitoiset, asiansa osaavat metsästäjät. Vastuullinen metsästäjä kunnioittaa luontoa ja saaliseläintä. Suomen riistakeskuksen julkaisemat metsästyksen eettiset ohjeet auttavat tarkastelemaan omia metsästyskäytäntöjä eettisesti kestävästä näkökulmasta. Riistainfo.fi -sivustolla on runsaasti riistakeskuksen julkaisemaa koulutusmateriaalia metsästäjille.

kuvassa valkohäntäpeura
Valkohäntäpeuran kanta on kasvanut Suomessa voimakkaasti 2000-luvulla.

Noutava koira säästää haavakot katoamiselta

Noutavan koiran käyttäminen linnunmetsästyksessä on erinomainen keino parantaa saaliin nopeaa löytymistä ja vähentää siten haavoittuneen eläimen tarpeetonta kärsimystä. Saaliin löytyminen mahdollistaa sen, ettei metsästäjän tarvitse ampua lintuja yli oman tarpeen. Suomen noutajakoirajärjestön noutajapörssin tavoitteena on saada koirattomat metsästäjät ja noutajakoirien ohjaajat kohtaamaan.

Noutavan koiran ohella myös jäljestävää koiraa voidaan käyttää haavoittuneen riistaeläimen etsimiseen. Jäljestävä koira työskentelee kytkettynä ja ei siten häiritse luonnonvaraisia eläimiä esimerkiksi lisääntymisaikana. Jäljestävää koiraa voidaan hyödyntää metsästystilanteiden lisäksi liikenneonnettomuuksissa haavoittuneiden eläinten jäljittämisessä.

Lainsäädännön vaikutukset riistaeläinten hyvinvointiin vaihtelevat

Viime vuosina tehdyillä, esimerkiksi pyyntimenetelmiin, koiran käyttöön ja rauhoitusaikoihin liittyvillä metsästyslainsäädännön muutoksilla voi olla vaikutusta luonnonvaraisten eläinten hyvinvointiin.

Metsästysjousen käyttö sallittiin vuonna 2017 muun muassa valkohäntäpeuran, metsäpeuran ja villisian metsästyksessä, vaikka tutkimustietoa jousimetsästyksen vaikutuksesta valkohäntäpeuran hyvinvointiin on julkaistu kansainvälisestikin vähän, Suomesta ei lainkaan. Jousen käyttöä ei kuitenkaan sallittu hirvenmetsästyksessä.

Hirvieläintä ajavan koiran maksimisäkäkorkeus nostettiin 28 cm:stä 39 cm:iin vuonna 2019, mikä mahdollistaa aikaisempaa pitkäjalkaisempien koirarotujen, kuten beaglen, dreeverin ja bassetin käyttämisen hirvieläinten ajamiseen. Muutosta perusteltiin etenkin valkohäntäpeuran pyynnin tehostumisella. Koiran käyttö ehdotettiin sallittavaksi hirvenmetsästyksessä myös tammikuussa, mutta ehdotus ei mennyt läpi.

Ajavan koiran säkäkorkeuden nostamisessa on riskinä, että saaliseläimen hyvinvointi heikkenee. Riskiä kasvattaa saaliseläimen ajattaminen näännyksiin aiempaa nopeammilla koirilla. Hirvieläinten metsästysmenetelmistä ihmisten suorittama ajometsästys ja metsästys koiran avulla ovat saaliseläimelle stressihormoni kortisolin perusteella stressaavampia menetelmiä kuin metsästys kyttäämällä.

Hirvinaaraan vasasuojaa heikennettiin vuonna 2016 hirvikannan naarasvoittoisuuden suitsimiseksi (vasasuojan nojalla naarasta, jolla on vasa, ei saa ampua). Käytännössä vasasuojan katsottiin säilyvän metsästyksen ohjeistuksen ja eettisten sääntöjen avulla. Vaikka vasallisen naaraan ampuminen ei kuulu hyviin metsästyskäytäntöihin, heikennys voi kasvattaa vasan riskiä jäädä talvehtimaan ilman emää. Alle vuoden ikäinen hirvenvasa selviytyy heikosti talvesta, jos se on menettänyt emänsä. Metsästyksen johtajan on huolehdittava, että emän menettänyt vasa pyritään kaatamaan mahdollisimman nopeasti.

Vuonna 2020 koronapandemian takia metsästyslakia muutettiin väliaikaisesti siten, että samana vuonna vanhenevia ampumakokeita ei tarvinnut uusia, vaan niiden voimassaoloa jatkettiin ylimääräisellä vuodella. Hirvieläinten ja karhun ampumakoe tulee normaalioloissa uusia kolmen vuoden välein.

Riistainfo.fi esittelee kansantajuisesti metsästäjää koskevaan lainsäädäntöön tehdyt muutokset vuosilta 2017-2020.

Riistanhoito edesauttaa hyvää metsästyssaalista

Riistanhoidon tavoitteena on taata riistaeläimille suotuisat lisääntymis- ja elinolosuhteet. Metsästyksen näkökulmasta riistanhoidolla tavoitellaan hyvää metsästyssaalista. Jokainen metsästäjä voi parantaa luonnonvaraisten eläinten elinolosuhteita omalla toiminnallaan.

Riistanhoitoon voi sisältyä eläinten (talvi)ruokintaa, pesien rakentamista, maatalousympäristön suunnittelua luonnonvaraiset eläimet huomioiden, ja elinolosuhteiden kunnostamista, kuten kosteikkojen rakentamista. Kosteikkotyö kiinnostaa valtakunnallisesti ja kosteikoiden moninaiset hyvät vaikutukset tunnetaan, mutta käytännönläheiselle neuvonnalle olisi tarvetta. Riistanhoidollisen kosteikon perustamisen motiivina toimii metsästysmahdollisuuksien paraneminen.

Riistanhoitotyötä tehdään myös laajemmissa hankkeissa; esimerkiksi maa- ja metsätalousministeriön Sotka-hankkeessa kunnostetaan ja luodaan vesilintujen poikue-elinympäristöjä ja lintujen levähdysalueiden verkostoa sekä tehostetaan pienpetopyyntiä.

Riistanhoitotyössä pienpetojen pyytäminen voi aiheuttaa ristiriitoja, kun yhden lajin elinolosuhteita parannetaan tappamalla toisen lajin edustajia. Myös kilpailumielessä järjestetty pienpetojen pyynti on aiheuttanut voimakasta keskustelua toiminnan eettisestä oikeutuksesta.

Riistaruokinnalla on etuja, mutta myös riskejä eläinten hyvinvoinnille

Luonnonvaraisten eläinten lisäruokinnalla voidaan edesauttaa eläinten selviämistä luonnossa. Riistaeläinten ruokintaa motivoi usein suurempi riistakanta alueella ja sitä kautta suurempi metsästyssaalis. Esimerkiksi valkohäntäkauriita ruokitaan Suomessa riistanhoidollisista syistä sekä siksi, että kauris on helppo ampua ruokintapaikalle kyttäämällä: syömään pysähtyneeseen eläimeen saa tarkan osuman. Saaliseläimen kannalta ruokintapaikalle ammutuksi tuleminen on vähemmän stressaavaa kuin ajometsästys ihmisen tai koiran ajamana.

Oikein toteutettu ruokinta voi parantaa riistaeläinten hyvinvointia ja auttaa niitä selviytymään talvesta, mutta sillä on myös riskinsä: ruokintapaikat voivat toimia tautipesäkkeinä ja houkutella paikalle muita (ei-toivottuja) eläinlajeja, joille ruoka ei ole tarkoitettu. Ruokkimalla vaikutetaan myös eläinten käyttäytymiseen: ruokintapaikoilla, joilla eläimiä on tiheämmässä kuin normaalioloissa olisi, eläinten välisten aggressioiden on todettu lisääntyvän. Lisääntynyt aggressiivinen käyttäytyminen taas aiheuttaa eläimille stressiä ja vammoja.

Ruokintapaikan sijainnilla voidaan ohjata eläinten liikkumista

Luonnonvaraisten eläinten ruokinnassa tulee huomioida muun muassa, millaista ruokaa käytetään, mihin ja miten se sijoitetaan, sekä milloin eläimiä ruokitaan. Esimerkiksi pieniä hirvieläimiä ruokittaessa on huolehdittava, että perusravinto pysyy koko talven ajan samanlaisena. Erilaisia ravinnonlähteitä on hyvä tarjota vain pieniä määriä kerrallaan. Nopea ravinnon muutos voi sekoittaa bakteeritoimintaan perustuvan ruuansulatusjärjestelmän ja vaikeuttaa tai estää ravintoaineiden imeytymisen.

Ruokintapaikka on perustettava avoimelle paikalle, jotta ruokailijat havaitsevat petoeläimet ajoissa ja ehtivät pakenemaan. Ruokintapaikan sijoittamisella voidaan ohjata eläimet pois viljelysmailta ja teiden läheisyydestä, mikä auttaa vähentämään konflikteja ihmisen ja eläimen välillä. Rehu on hyvä tarjota ruokinta-automaateista tai katoksista, joista villisiat eivät rehua saa. Kauriita voi ruokkia esimerkiksi heinällä, joka ei houkuttele villisikoja.

Ruokintaa ei tule lopettaa kesken kauden, koska jos ruoka loppuu eläimille tutuksi käyneeltä ruokintapaikalta esimerkiksi kesken talvipakkasten, eläimillä voi olla vaikeuksia löytää uusia ravinnonlähteitä. Kesäisin riistaeläinten ruokailupaikkoina toimivat muun muassa tarkoitusta varten perustetut riistapellot.

Ruokintapaikkojen tautiriski on merkittävä etenkin villisioilla. Riskiä voidaan vähentää perustamalla useita pieniä ruokintapaikkoja yhden suuren ruokintapaikan sijasta. Villisikojen ruokintapaikkaa ei tule sijoittaa sikalan läheisyyteen. Ruokavirasto ei suosittele villisikojen ruokkimista lainkaan, mutta rehua voidaan käyttää villisikojen houkuttelutarkoituksessa metsästyksen apuna. 

Hyvät toimintatavat metsästyksessä ja riistanhoidossa

  • Kunnioitan luonnonvaraisia eläimiä.
  • Metsästän vain luvallisia ja rauhoittamattomia lajeja, luvallisena aikana, luvallisella alueella ja luvallisilla välineillä.
  • Harjoittelen lajien tunnistusta etukäteen.
  • Huolehdin ampumataidosta, harjoittelen säännöllisesti, opettelen tuntemaan aseeni, selvitän oikean osumakohdan ja sopivan ampumaetäisyyden.
  • En ammu eläintä, jos olen epävarma osuman onnistumisesta.
  • En ammu eläintä, jos olen epävarma lajintunnistuksesta.
  • Käytän koiraa saaliin etsimisessä.
  • Jos osuma on huono ja eläin haavoittunut, etsin haavoittuneen eläimen.
  • Noudatan hyvää toimintatapaa ja metsästäjän eettisiä ohjeita kaikessa metsästyksessä.
  • En ylitä saaliskiintiöitä, teen tarvittavat saalisilmoitukset.
  • Osallistun riistanhoitotyöhön ja esimerkiksi riistakolmiolaskentoihin.

 

Luonnonvaraisiin eläimiin kohdistuva rikollisuus, ilkivalta ja salametsästys

Metsästysrikoksia, rikkeitä ja ilkivaltaa

Metsähallituksen erävalvojat tekevät vuosittain 8000-9000 tarkastusta, joista noin kymmenesosassa havaitaan rikkeitä. Tyypillisesti noin puolet rikkeistä liittyy kalastukseen: pyydysten merkitsemisen sekä kalastonhoitomaksujen ja kalastuslupien laiminlyönnit ovat yleisiä. Metsästysrikkeissä on useimmiten kyse puutteista metsästysaseen kuljettamisessa, turvavaatetuksessa ja luvissa. Myös muun muassa maastoliikennelakia ja jätelakia rikotaan. Kaikki rikkomukset, kuten puutteelliset pyydysmerkinnät, eivät vaikuta eläinten hyvinvointiin. Tässä raportissa tarkastellaan rikkeitä, joilla on suora vaikutus eläinten hyvinvointiin.

Viime vuosina (2014-2019) on tullut säännöllisesti ilmi tapauksia, joissa kanalintuja on ammuttu tieltä. Metsästyslain mukaan metsäkanalintua ei saa ampua linnun tai ampujan ollessa yleisellä tai yksityisellä tiellä. Metsäpeuroja ja hirviä on tapettu laittomasti, ja hirvenmetsästyksessä on käytetty lainvastaisesti moottorikelkkoja apuna. Karhunmetsästyksessä on epäilty käytetyn haaskoja. Suurpetoja on häiritty säännöllisesti vuosien mittaan. Tuomioita törkeistä metsästysrikoksista tai häirinnästä on langetettu karhuun, suteen, ahmaan, ilvekseen, saukkoon ja metsäpeuraan liittyvissä tapauksissa. Luonnonsuojelurikoksina on tullut ilmi maakotkien tappamisia ja kaakkurin ampuminen.

Kalastuslakia on rikottu jättämättä pyydyksiä jään alle liian pitkäksi aikaa. Saimaannorpan suojeluun liittyvissä tarkastuksissa pyyntivälineisiin liittyviä rikkeitä on havaittu 23 % tarkastuksista, mutta norppakannan tiheimmillä alueilla rikkomuksia ei ole todettu.

Ajoittain tulee ilmi myös tapauksia, joissa luonnonvaraisiin eläimiin on kohdistunut ilkivaltaa; esimerkiksi lintujen pesiä on rikottu. Luonnonvaraisiin eläimiin kohdistuva ilkivalta on aina tuomittavaa.

Suurpetojen ja ihmisen intressit ristiriidassa

Suhtautuminen Suomen suurpetoihin, karhuun, suteen, ilvekseen ja ahmaan on ristiriitaista: suurpetoja sekä kunnioitetaan että pelätään. Ihmisen ja suurpetojen intressit ovat toisinaan ristiriidassa keskenään. Suurpedot muun muassa saalistavat poroja poronhoitoalueella ja voivat ajoittain saalistaa pihapiirissä tai laitumilla olevia kotieläimiä tai koiria. Pääosin suurpedot käyttävät ravinnokseen kasvinsyöjäeläimiä, ja etenkin heikot saaliseläimet jäävät helposti suurpetojen saaliiksi.

Sudet käyvät koirien kimppuun usein lähellä reviiriensä rajoja. Susi voi kokea koiran kilpailijana ja käydä siksi tunkeilijan kimppuun, samoin kuin kohtelisi reviirinsä ulkorajalla liikkuvaa tuntematonta sutta. Koira on myös sudelle helppo saalis etenkin pihapiirissä tapahtuvissa hyökkäyksissä. Susi yleensä syö saalistamansa koiran kokonaan tai osittain. Metsästyksen yhteydessä koiria loukkaantuu ja kuolee myös liikenteen uhreina.

Suurpetojen aiheuttamia haittoja voidaan ennaltaehkäistä

Koiran joutumista suden tappamaksi voidaan ehkäistä esimerkiksi julkisesti saatavilla olevalla tiedolla susilaumojen liikkeistä: suurpetohavaintoja voi seurata Luonnonvarakeskuksen verkkopalvelussa. Metsästyskoiria voidaan suojata välttämällä susilaumojen äskettäin käyttämiä alueita, pysyttelemällä lähellä koiraa sekä varustamalla koira suojaliivillä ja kameralla. Myös uusia keinoja tarvitaan koiravahinkojen ennaltaehkäisemiseksi.

Suurpedot voivat koitua koiran lisäksi muidenkin kotieläinten kohtaloksi. Ne voivat vahingoittaa ja tappaa laiduntavia lampaita, vierailla mehiläistarhoilla ja saada vauhkoontuneet kotieläimet pakenemaan laitumilta ja tarhoista aitojen läpi. Suurpetojen hyökkäyksiä voidaan vähentää esimerkiksi käyttämällä sähköaitoja tai tukevarakenteisia aitoja, tuomalla kotieläimet sisään yöksi, valvomalla tehostetusti ja paimentamalla esimerkiksi laumanvartijakoirien avulla. Suurpetoja houkuttelevia ravintolähteitä ei kannata sijoittaa asutuksen läheisyyteen, jotta ne eivät opi etsimään ruokaa asutuksen läheisyydestä.

Poronhoitoalueella porot voidaan tuoda tarhaan vasomaan ja talven ajaksi, jos petovahinkojen uhka alueella on suuri. On tosin hyvä huomioida, että suurpetojen ohella myös irti olevat koirat voivat tappaa poroja ja ajaa niitä näännyksiin.

Etenkin taajama-alueelta suurpetoja voidaan karkottaa erilaisia ääni- ja valoärsykkeitä käyttäen. Yksittäiselle ongelmia aiheuttavalle pedolle voidaan hakea poikkeuskaatolupaa Suomen riistakeskukselta. Valtiolta voi hakea korvauksia suurpetojen aiheuttamista vahingoista riistavahinkolain nojalla.

Metsästäjä-lehti raportoi, että Riistavahinkorekisterin mukaan vuonna 2019 suden koti- ja tuotantoeläimille aiheutettuja vahinkoja on korvattu 47 koirasta, 131 lampaasta, 12 naudasta, 213 muusta kotieläimestä ja 588 porosta (ilman vasahävikkikorvauksia). Korvattujen vahinkojen summa on yhteensä reilut miljoona euroa.

Arviot susikannan koosta ja kuolleisuudesta perustuvat tutkimukseen ja havaintoihin

Luonnonvarakeskuksen arvion mukaan keväällä 2020 Suomessa oli 17 susiparia ja 30 susilaumaa (laumassa vähintään kolme yksilöä), joista 15 paria ja 24 laumaa oli kokonaan Suomen rajojen sisäpuolella. Susien määräksi arvioitiin 216-246 yksilöä, ja kesän pentutuotto huomioituna syksyllä arvioitiin Suomessa olevan 309-416 sutta. Susikannan koko on Suomessa ollut viime vuosina kasvussa.

Luonnonvarakeskuksen tekemä susikanta-arvio perustuu susihavaintoihin (mukana lukien lumijälkilaskennat), tunnettuun kuolleisuuteen ja DNA-analyyseihin. Metsästäjät ja luonnossa liikkujat toimittavat kanta-arviota varten havaintoja susista Tassu-järjestelmään. Luonnonvarakeskus on kouluttanut susien ulosteiden kerääjiä DNA:n analysointia varten. DNA-näytteiden avulla yksilöt voidaan tunnistaa ja tietoa voidaan hyödyntää kannanarvion tarkentamisessa. Pannoitettujen susien paikannuksia hyödynnetään reviirin rajojen määrittämisessä.

Luonnonvarakeskuksen, Suomen riistakeskuksen ja Ruokaviraston ylläpitämistä tilastoista koottu susien tunnettu kuolleisuus oli elokuun 2019 ja maaliskuun 2020 välisenä aikana 27 yksilöä. Liikenteessä kuoli neljä sutta ja kaksi eläintä löydettiin kuolleena. Riistakeskuksen vahinkoperusteisilla poikkeusluvilla kaadettiin 18 ja poliisin päätöksellä neljä sutta. Tunnettu kuolleisuus on siis reilut 10 % susikannan koosta. Tämän lisäksi on tilastoimatonta susien kuolleisuutta, johon (ilmi tulematon) salametsästyskin kuuluu. Vuosina 2015-2020 susia kaadettiin poikkeusluvin noin 170 yksilöä.

Salametsästys on susien merkittävin kuolinsyy

Suomalaisten suurpetopelko on voimistunut, toteaa kansalaisten susisuhdetta valaiseva raportti. Susi huolestuttaa monia, mutta verraten harva kokee, että susi olisi huomattava riski lapsille tai kotieläimille. Huolestuttavaa on, että kansalaiset antavat jopa aiempaa yleisemmin jonkinasteisen tuen susien salametsästykselle. Susien laiton tappaminen, salametsästys, on rikollisuutta ja vaikeuttaa susien kannanhoitoa

Suden ja muiden suurpetojen salametsästykseen johtavat turhautuminen suurpetopolitiikkaan ja suurpetojen aiheuttamiin vahinkoihin sekä suurpetojen läsnäolosta kumpuava pelko ja viha. Suden salametsästyksen motiivina voi myös olla metsästyskoiran joutuminen suden raatelemaksi.

Salametsästys kohdistuu Suomessa erityisesti suteen. Salametsästys oli vuosina 1998-2016 tehdyn tutkimuksen aikana susien merkittävin kuolinsyy. Tutkimus käsitti 130 tutkimustarkoituksiin pannoitettua sutta, joista 91 kuoli. Kuolleista 52 tapettiin laittomasti ja 29 luvallisesti. Yksittäisiä susia kuoli liikenteessä, lopetettiin vakavasti loukkaantuneena, kuoli hyökätessään hirven kimppuun tai muussa lajienvälisessä yhteenotossa.

Laittomat tapot tapahtuivat yleisimmin ampumalla, mutta susia tapettiin myös autolla, moottorikelkalla ja myrkyllä. Salametsästys kohdistui yleisimmin lisääntyviin yksilöihin. Tutkijoiden mukaan laillinen sudenmetsästys yksin on tehoton työkalu susien suojeluun ja susikannan hallintaan, varsinkin, jos salametsästyksen laajuudesta ja sen suhteesta lailliseen metsästykseen ei ole tietoa.

Vuonna 2019 Oulun yliopistossa valmistunut väitöstutkimus selvitti laittoman tappamisen ekologisia vaikutuksia Suomen ja Ruotsin susipopulaatioihin. Syrjäinen sijainti ja susien havaittavuus metsäteiltä lisäsivät laittoman tapon todennäköisyyttä. Salakaatojen määrää selitti parhaiten susipopulaation koko ja luvallisen pyynnin määrä. Salametsästys lisääntyi susikannan kasvaessa ja väheni laillisten pyyntilupien määrän kasvaessa. Luvallisesta metsästyksestä huolimatta laiton tappaminen vaikuttaa kuitenkin säädelleen susikantoja, tutkimuksessa todettiin.

luonnonvaraisten eläinten hyvinvointi edellyttää tehokasta salametsästyksen suitsimista; kuvassa sudet metsässä
Salametsästys on susien merkittävin kuolinsyy.

Suden kannanhoidollinen metsästys on harkinnassa

Koska susi on yksi EU:n luontodirektiivin suojeltavista lajeista, kannanhoidollinen susien metsästys vaatii elinvoimaista susikantaa. Kannanhoitosuunnitelman mukaan pienin elinvoimaisen kannan koko on vähintään 25 laumaa tai lisääntyvää paria.

Kannanhoidollista metsästystä kokeiltiin Suomessa vuosina 2015-2016. Kokeilun päätteeksi tehdyssä arviossa todettiin, ettei kokeilun mukaisen metsästyksen kestävyyttä voida varmistaa. Poikkeuslupien samanaikainen käyttö usealla eri reviirillä aiheutti ongelmia, ja metsästyksen kohdentaminen nuoriin yksilöihin osoittautui vaikeaksi. Lupapäätöksiä tehtäessä metsästyksen kokonaisvaikutusta susikantaan ei voitu täysin ennakoida. Kokeilun päätyttyä susia on voinut metsästää ainoastaan Suomen riistakeskuksen myöntämillä vahinko- ja turvallisuusperusteisilla poikkeusluvilla.

Suomi on kertaalleen saanut Euroopan unionin tuomioistuimelta tuomion suden metsästyksestä, mutta tuomioistuimen antaman ennakkoratkaisun mukaan suden kannanhoidollinen metsästys voisi Suomessa olla mahdollista. Maa- ja metsätalousministeriö perusti työryhmän selvittämään metsästyksen edellytyksiä. Suden kannanhoidollisen metsästyksen aloittamisesta tehtiin vuonna 2020 kansalaisaloite, joka keräsi eduskuntakäsittelyyn vaadittavat 50 000 allekirjoitusta alle viikossa.

Vuonna 2019 päivitetyn susikannan hoitosuunnitelman tavoitteena on sovittaa yhteen susikannan suojelu ja susireviireillä asuvien kansalaisten tarpeet. Hoitosuunnitelmassa kuvataan toimenpiteitä, joiden tarkoituksena on suojella suotuisaa susikantaa ja vähentää sudesta johtuvia konflikteja kansalaisten keskuudessa (kuva 2).

suden kannanhoitosuunnitelma
Kuva 2. Suden kannanhoitoon tarvittavat toimenpiteet (lähde: susikannan hoitosuunnitelma)

SusiLIFE ratkoo ristiriitoja

Viiden organisaation yhteisen SusiLIFE-hankkeen tavoitteena on edistää paikallistason vuorovaikutusta ja tuoda työkaluja susien aiheuttamien haittojen ja vahinkojen ennaltaehkäisyyn. Hanke pyrkii lisäämään kansalaisten luottamusta viranomaisten kykyyn hoitaa susien aiheuttamia konflikteja. Hankkeessa on muun muassa perustettu Itä-Suomeen poliisin ja erätarkastajan partio, jonka tehtävänä on ehkäistä metsästysrikoksia keskittyen erityisesti susien laittomaan metsästykseen.

Muita hankkeen keskeisiä teemoja ovat DNA-näytteiden keräys ja seuranta, vahinkojen ennaltaehkäisy, mallinnustyökalujen kehittäminen kannanhoitoon, vuorovaikutus ja yhteistyö susialueilla sekä ajantasaisesta tutkimustiedosta viestiminen. Teemat vastaavat susikannan hoitosuunnitelmassa tavoiteltuja toimenpiteitä. Vuoteen 2024 jatkuvan hankkeen verkkosivuilla on runsaasti hyödyllistä ja ajantasaista tietoa susikonfliktista ja sen ratkaisumahdollisuuksista.

 

Vieraslajit

Haitallinen vieraslaji on riski alkuperäislajistolle

Vieraslaji on ihmisen myötävaikutuksella uudelle alueelle levinnyt laji. Haitallinen vieraslaji uhkaa luonnon monimuotoisuutta. Se voi joko kokonaan syrjäyttää tai yksipuolistaa alkuperäislajistoa, levittää tauteja tai loisia, saalistaa tai kilpailla alkuperäisen lajiston kanssa. Lisäksi vieraslaji voi haitata alueiden virkistyskäyttöä tai aiheuttaa taloudellista tai terveydellistä haittaa. Haitallisella vieraslajilla tarkoitetaan vieraslajia, jonka tuonnin tai leviämisen on todettu uhkaavan luonnon monimuotoisuutta ja siihen liittyviä ekosysteemipalveluja tai vaikuttavan niihin haitallisesti.

Vain osa haitallisista vieraslajeista aiheuttaa sellaista haittaa, että ne edellyttävät yhteisiä hallintatoimia koko Euroopan unionissa tai Suomessa. Nämä haitalliset vieraslajit on määritelty EU:n haitallisten vieraslajien luettelossa sekä Suomen kansallisessa haitallisten vieraslajien luettelossa. Näissä luetteloissa olevia lajeja ei saa tuoda Suomeen eikä pitää hallussa, kasvattaa, kuljettaa, välittää, saattaa markkinoille eikä myydä tai muuten luovuttaa. Kaikkien vieraslajien, myös niiden, jotka eivät ole haitallisten vieraslajien luetteloissa, päästäminen ympäristöön on kielletty. Suomi on kuitenkin saanut Euroopan komissiolta hyväksynnän myöntää poikkeuslupia pitää ja kasvattaa koko EU:n alueella haitallista vieraslajia supikoiraa turkistuotantoa varten tiukkoja ehtoja noudattaen. Kansallinen vieraslajilakimme sallii minkin ja periaatteessa muidenkin vieraslajisten petojen, kuten soopelin, kasvattamisen turkistuotantoa varten.

Vieraslajiluokitus uhkaa supikoiran ja minkin hyvinvointia

Supikoira luokitellaan EU:n alueella haitalliseksi vieraslajiksi ja minkki kansallisesti haitalliseksi vieraslajiksi. Aiemmin metsästyslaissa riistaeläimiksi luokitellut supikoira ja minkki poistettiin vuonna 2019 riistaeläinluettelosta, tarkoituksena helpottaa ja tehostaa minkin ja supikoiran pyyntiä. Supikoiraan ja minkkiin sovelletaan rauhoittamattomien eläinten pyydystämisestä ja tappamisesta annettuja metsästyslain ja -asetuksen säädöksiä. Niiden pyynnissä saa käyttää riistalajien metsästyksessä kiellettyjä menetelmiä, kuten keinovaloa, elektronisia tähtäinlaitteita ja ääntä synnyttävää koneellista laitetta.

Supikoiran ja minkin tappamiseksi ei myöskään enää vaadita metsästäjätutkintoa. Tämä aiheuttaa huomattavan riskin supikoiran ja minkin hyvinvoinnille: haitallisen vieraslajiluokituksen vuoksi niille voi aiheutua tarpeetonta kärsimystä, kipua tai tuskaa, mikä on ristiriidassa eläinsuojelulain tarkoituksen kanssa. Supikoiralla ja minkillä ei ole rauhoitussuojaa, vaan niitä voi pyydystää ja tappaa mihin vuodenaikaan tahansa, myös lisääntymisaikaan.

Supikoirat elävät pareina. Pentujen synnyttyä kevättalvella tai alkukesästä supikoiranaaraat liikkuvat etsien ruokaa, ja urokset pysyttelevät tuolloin pesässä hoitamassa pentuja. Jos supikoiranaaras tulee tapetuksi pentujen ollessa vielä riippuvaisia imetyksestä, pennut todennäköisesti kuolevat nääntymällä nälkään. Myös supikoirauroksen tappaminen voi olla pennuille kohtalokasta, sillä uroksella on merkittävä rooli pentujen hoidossa. Metsästäjän eettisten ohjeiden mukaan pesimäaikaisessa pyynnissä jälkeläiset tulee aina lopettaa ennen niiden emoa. Säädökset eivät kuitenkaan tähän velvoita, vaan asia jää pyytäjän oman moraalin varaan.

luonnonvaraisten eläinten hyvinvointi on huomioitava myös vieraslajien metsästyksessä; kuvassa supikoira
Myös haitallisia vieraslajeja pyydettäessä on otettava huomioon eläinyksilön hyvinvointi.

Supikoirien leviäminen Pohjois-Suomesta Ruotsiin ja Norjaan pyritään estämään pohjoismaisella supikoirahankkeella. Leviämisen estäminen tarkoittaa supikoirien mahdollisimman tehokasta pyyntiä loukuilla, pintapyynnillä, luolapyynnillä sekä hyödyntämällä riistakameroita haaskoilla. Hankkeessa hyödynnetään myös niin kutsuttuja juudas-supikoiria: supikoiraurokselle kiinnitetään GPS-lähetin, jonka paikkatiedoista päätellään, milloin ja missä pantauros on löytänyt lisääntymiskumppanin. Kumppani pyydetään ja pantauros jätetään etsimään uutta kumppania.

Myös vieraslajisia eläimiä on suojeltava tarpeettomalta kärsimykseltä

Supikoira ja minkki voivat olla erityisesti lintukosteikolla uhka luonnon monimuotoisuudelle, sillä ne tuhoavat vesilintujen pesiä. Vesilintuja suojellaan paitsi niiden kantojen hupenemisen vuoksi, myös jotta riistalintujen kannat pysyisivät sellaisilla tasoilla, että ihminen voisi niitä lajien olemassaoloa vaarantamatta metsästää. Vaikka vieraslajipedoista on haittaa lintukosteikoilla, on jokainen eläin yksilö fyysisine ja psyykkisine kokemuksineen. Haitallisen vieraslajinkin yksilöiden hyvinvointia tulisi kunnioittaa vähintään niin, että eläimen saa tappaa ainoastaan asiansa osaava, metsästäjätutkinnon suorittanut henkilö; että eläin tapettaessa kokee nopean tajunnan menetyksen eikä kärsi ennen tajuttomuutta; ja että sen mahdolliset pennut eivät jää nääntymään nälkään.

Luonnonvaraisen eläimen tappavan henkilön tulee aina toteuttaa eläinsuojelulain tarkoitusta: eläintä on suojeltava parhaalla mahdollisella tavalla kärsimykseltä, kivulta ja tuskalta. Eläinyksilön hyvinvointia on tarkasteltava eläimen omasta näkökulmasta ja samanarvoisesti riippumatta ihmisen eläimelle antamasta yhteiskunnallisesta merkityksestä.

 

Luonnonvaraiset eläimet väärässä paikassa – haittaeläinten karkottaminen

Toisinaan luonnonvaraisia eläimiä on ihmisen näkökulmasta liikaa, tai ne ovat väärässä paikassa. Hanhet levähtävät muuttomatkallaan viljelypelloilla ja voivat suurina laumoina tuhota viljelyksiä. Kyyhkyt likaavat rakennuksia ulosteillaan. Hiiret, myyrät ja rotat tunkeutuvat ihmisasumuksiin ja tuotantoeläintiloihin liaten elintarvikkeita tai rehuja. Hyönteiset tunkeutuvat ihmisasumuksiin. Haitta- tai tuhoeläin-nimitystä käytetään, kun eläimet aiheuttavat vahinkoa elintarvikkeille, tavaroille, rakennuksille tai terveyshaittaa ihmisille tai kotieläimille.

Joskus haittaeläin voi osoittautua hyötyeläimeksi. Jos esimerkiksi saa lepakot asumaan pihapiiriin pönttöön ihmisasumuksen sijaan, voi saada pihalle oivan hyttyspyydyksen. Yksi lepakko voi yön aikana pyydystää jopa 2 700 pikkuhyönteistä. Lepakoille kannattaakin rakentaa Luonnontieteellisen keskusmuseon ohjeilla lepakonpönttö.

Eläinten aiheuttamia haittoja pitää ensisijaisesti pyrkiä ennaltaehkäisemään eläimille vähiten haittaa aiheuttavilla keinoilla. Haittaeläintorjunnan ensimmäinen keino onkin ennaltaehkäisy, ohjeistaa Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes. Eläinten pääsy sisätiloihin estetään, huolehditaan siisteydestä ja varmistetaan, ettei ruokaa tai muuta eläimille ravinnoksi kelpaavaa ole eläinten ulottuvilla.

Jos ennaltaehkäisy ei riitä, vaan eläimiä joudutaan torjumaan, ensisijainen keino hiirten, myyrien ja rottien torjuntaan on mahdollisimman nopeasti tappava loukku. Vasta viimeisenä keinona voidaan käyttää tuholaisten torjuntaan tarkoitettuja hyönteis- tai jyrsijämyrkkyjä. Kuluttajakäyttöön jyrsijämyrkkyjä on saatavilla vain hiirien tappamiseen. Myrkkyjä käsiteltäessä on syytä huomioida, että ne voivat olla vaarallisia myös muille kuin kohde-eläimelle.

Hiirenmyrkyissä käytetään alfakloraloosia, joka tekee hiiret tokkuraisiksi ja helpoiksi saaliseläimiksi esimerkiksi kissoille. Linnut ja kissat ovat erityisen herkkä alfakloraloosille, ja Suomessa on Tukesin mukaan todettu useita alfakloraloosin aiheuttamia kissojen myrkytyksiä.

Kyy voidaan tappamisen sijaan siirtää pois pihapiiristä. Ohjeita kyyn siirtoon voi katsoa esimerkiksi Ylen verkkosivuilta.

 

Lemmikkien aiheuttamat haitat luonnonvaraisille eläimille

Vapaana ulkoilevien kissojen arvioidaan tappavan Suomessa joka kuukausi yli miljoona saaliseläintä, yleisimmin jyrsijöitä. Tästä määrästä vähintään 144 400 arvioidaan olevan lintuja. Arvio perustuu tutkimukseen, jossa selvitettiin Turun seudulla vapaana ulkoilevien kissojen kotiin kantamaa saalista. Kissojen tappamien eläinten määrän arvioidaan olevan niin suuri, että se verottaa taajamien puistoissa ja puutarhoissa elävien lajien populaatioita. Eniten lintuja jää kissojen saaliiksi pesimäkaudella.

Kissat saalistavat tutkimuksen mukaan aamuisin lintuja ja iltapäivisin pieniä jyrsijöitä. Kissoilla on tapana leikkiä saaliillaan, joten vapaana ulkoilevat kissat voivat myös vahingoittaa luonnonvaraisia eläimiä tappamatta niitä. Kissojen välillä on eroa siinä, kuinka tehokkaita saalistajia ne ovat. Vapaana ulkoilevan kissan vaikutusta luonnonvaraisiin eläimiin voidaan ennaltaehkäistä esimerkiksi ripustamalla kello kissan kaulapantaan. Myös vapaana ulkoilevat koirat voivat tappaa tai vahingoittaa luonnonvaraisia eläimiä erityisesti lisääntymisaikaan.

Metsästyslain (615/1993) mukaan yli viiden kuukauden ikäiset koirat tulee pitää kytkettynä tai välittömästi kytkettävissä 1.3.-19.8.

Valtioneuvoston asettama seura- ja harrastuseläinten hyvinvoinnin neuvottelukunta on ottanut kannan, että kissojen hyvinvoinnin nimissä kissojen vapaa liikkuminen luonnossa tulisi kieltää uudella eläinten hyvinvointilailla. Poikkeuksena olisivat vain rekisteröidyn alkutuottajan tai hevostallin alueella liikkuvat kissat, joiden olisi oltava steriloituja sekä tunnistusmerkittyjä ja rekisteröityjä.

Omistaja on vastuussa, kun kissa tappaa luonnonsuojelulain nojalla rauhoitetun eläimen. Suomen lintulajeista lähes kaikki ovat rauhoitettuja. Rauhoitettujen lajien yksilöille on määritelty ohjeelliset arvot. Kissan omistaja voidaan määrätä maksamaan valtiolle kissan tappaman rauhoitetun eläimen arvo.

 

Luontomatkailu

Luontomatkailu, jossa tavoitteena on luonnonvaraisten eläinten näkeminen ja tarkkailu eläinten luontaisessa elinympäristössä, on osa niin kutsuttua wildlife-matkailua. Oppaan avulla voidaan etsiä eläinten jälkiä ja jätöksiä tai kuunnella eläinten ääniä. Villieläinturismilla voi olla maailmanlaajuisesti vaikutusta jopa uhanalaisten lajien pelastamisessa, kun laajojakin suojelualueita voidaan ylläpitää ja vartijoita palkata salametsästäjiä vastaan luontomatkailijoiden maksamilla pääsymaksuilla. Luontomatkailulla voidaan pyrkiä edistämään luonnonvaraisten eläinten kunnioitusta ja arvostusta.

Luontomatkailu voi hyödyttää uhanalaisten eläinlajien lisäksi myös paikallisia ihmisiä tarjoamalla elinkeinomahdollisuuden, mutta riskinä ovat lisääntyneet ihmisen ja luonnonvaraisten eläinten väliset konfliktit. Ihmisen läheisyydessä suurpedot menettävät pelkoaan ihmistä kohtaan, mikä voi lisätä ihmisen ja suurpetojen kohtaamisia.

Luontokuvaajat aloittivat suurpetojen kuvaamisen haaskalla 1970-luvulla. Nykyisin myös luontomatkailijoita viedään piilokojuihin näkemään ja kuvaamaan karhuja, ahmoja, susia ja petolintuja. Maan ja vesistön suojelemiseksi sekä eläinterveydellisistä syistä haaskana käytettäviä materiaaleja ja haaskan sijoittamista säädellään. Haaskan pitäminen on luvanvaraista toimintaa. Ruokintapaikoilla ruokaillessaan pedot tottuvat ihmisen läheisyyteen ja voivat myös uskaltautua hankkimaan ravintoa lähempänä asutusta.

 

Luonnonvaraisten eläinten hyvinvointitoimijoita

Kansalainen

Suomen kansalaisilla on eläinsuojelulain (247/1996) nojalla velvollisuus suojella kaikkia eläimiä parhaalla mahdollisella tavalla kärsimykseltä, kivulta ja tuskalta sekä edistää eläinten hyvinvointia ja hyvää kohtelua.

Viranomaisia ja viranomaisluonteisia toimijoita

Maa- ja metsätalousministeriö

  • Lainsäädännön valmistelu, ylläpito ja valvonta
  • Metsästyslain ylin valvontaviranomainen
  • Suomen Riistakeskuksen ja Luonnonvarakeskuksen toiminnan ohjaus
  • Valtakunnallisen riistaneuvoston nimittäminen
  • Alueellisten riistaneuvostojen nimittäminen
  • Riistahallinto

 

Ympäristöministeriö

  • Luonnonsuojelulain ylin valvontaviranomainen
  • Luonnonvaraisten eläinlajien suojelu

 

Ruokavirasto

 

Metsähallitus

 

Suomen Riistakeskus

  • Kestävän riistatalouden edistäminen
  • Riistanhoitoyhdistysten toiminnan tukeminen
  • Riistapolitiikan toimeenpano
  • Metsästyslain lupa-asiat

 

Luonnonvarakeskus

 

Eläinten hyvinvointikeskus

  • Eläinten hyvinvoinnin edistäminen tutkimustietoa välittämällä
  • Eläinten hyvinvoinnin tilan seuranta ja raportointi
  • Wild animal welfare -seminaarin luennot

 

Eläinsuojeluasiamies

  • Eläinten hyvinvoinnin parantaminen seurannan, aloitteiden, ehdotusten, lausuntojen ja muun vaikuttamisen keinoin
  • Yhteistyön edistäminen eläinten hyvinvoinnin parantamiseksi

 

Poliisi

 

Varsinais-Suomen Elinkeino-, Liikenne- ja Ympäristökeskus (ELY-keskus)

  • Käsittelee poikkeusluvat luonnonsuojelulain lajeja koskevista rauhoitussäännöksistä

 

Aluehallintovirasto (AVI)

  • Vastaanottaa ilmoitukset ja pitää kirjaa riistanhoidollisista tarhoista

 

Väylävirasto

  • Vastaa valtion tieverkon, rautateiden ja vesiväylien kehittämisestä sekä kunnossapidosta
  • Hankkeita luonnonvaraisten eläinten ja liikenteen ristiriitojen ratkaisemiseksi

 

Järjestöjä

Liikenneturva

 

Suomen Metsästäjäliitto

  • Metsästäjien edunvalvoja
  • Edistää metsästystä
  • Edesauttaa kestävää metsästystä ja metsästysseuratoimintaa
  • Kouluttaa metsästäjiä

 

Suomen luonnonsuojeluliitto

  • Ympäristöjärjestö
  • Suomalaisen luonnon suojelu

 

Luonto-Liitto

  • Lasten ja nuorten luontoharrastus- ja ympäristönsuojelujärjestö

 

WWF Suomi

  • Ympäristöjärjestö
  • Luonnon monimuotoisuuden turvaaminen

 

Kennelliitto

  • Koira-alan asiantuntijajärjestö
  • Edistää rekisteröityjen koirien vastuullista omistamista, kasvattamista ja käyttöä
  • Metsästyskoiratoiminta

 

SEY Suomen eläinsuojelu

  • Eläinsuojelun asiantuntijajärjestö
  • Luonnoneläimiin liittyvä neuvonta
  • Eläinten viikon 2017 tietopaketti lapsille ja nuorille luonnoneläimistä

 

BirdLife

  • Lintujen suojelu- ja harrastusjärjestö
  • Edistää luonnon monimuotoisuuden säilymistä

 

Kalatalouden Keskusliitto

  • Kalatalouden kehittämis- ja edistämisjärjestö
  • Kalavarojen kestävä ja vastuullinen käyttö ja hoito

 

 Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö

  • Edistää vapaa-ajankalastajien kalastusmahdollisuuksia
  • Neuvoo vapaa-ajankalastajia kestävän käytön mukaisessa kalastuksessa

 

Villieläinsairaala Korkeasaari

Hoivaeläintoiminta RanuaZoo

Heinolan lintuhoitola

Pyhtään lintuhoitola

 

Vieraskynä: Elisa Aaltola

Jeesiä luonnonvaraisille eläimille

Miksi yleisin keinomme auttaa hätään joutunutta luonnonvaraista eläintä on eläimen lopettaminen? Ympäristö- ja eläinetiikan dosentti Elisa Aaltola pohtii vieraskynäkirjoituksessaan, voisiko muitakin keinoja olla, ja millainen moraali meitä velvoittaa. Aaltolan mukaan auttamiselle on rajansa, mutta me emme ole vielä niitä lähelläkään.

luonnonvaraisten eläinten hyvinvointi edellyttää joskus ihmisen apua; kuvassa kettu
Eläinsuojelulain mukaan jokaisen kansalaisen velvollisuus on auttaa hätään joutunutta luonnonvaraista eläintä.

Kapinen citykettu lääkittiin terveeksi

Turussa kohistiin talvella 2020 kapisesta ketusta, joka karvattomana viipotti pitkin kaupungin katuja. Moni vaati ketulle nopeaa kuolemaa. Suomessa yleisin tapa auttaa luonnonvaraista eläintä on lopettaminen, oli kyseessä sitten kapinen kettu tai huonossa hapessa oleva peura. Toisinaan lopettaminen onkin ainut keino – mutta ei suinkaan aina.

Olin kahdeksan Englannissa vietetyn vuoden aikana tehnyt vapaaehtoistyötä hoitoloissa, joissa kuntoutettiin luonnonvaraisia eläimiä. Kapisten kettujen auttaminen oli hoitoloissa arkipäivää. Myös tavallinen tallaaja saattoi tilata kapilääkettä, jota annosteltiin syötteihin ja voilá – kettu tervehtyi. Miksi ei siis Suomessa?

Otin yhteyttä kaupungin eläinsuojeluvalvojaan ja Turun eläinsuojeluyhdistykseen. Eräänä päivänä surkean näköinen repo, jonka kehoa peitti karvan sijaan vain hilseilevä nahka, vilisti edessäni tien yli. Ampaisin sen perään ja se puolestaan ampaisi juuri sinne, minne pitikin: suoraan asettamaamme loukkuun. Eläinlääkäri määräsi ketulle lääkkeet, jotka paitsi parantavat kapin, myös estävät sen uudelleentarttumista. Kyseessä oli nuori naaraskettu, joka eläinhoitolassa alkoi surkeasta ulkonäöstään huolimatta vilkkaana kaivaa kuoppia ja vaania lintuja. Pian punainen puuhka palasi ja tervehtynyt kettu sai vapautensa takaisin.

Harvinaisia autetaan, tavallisempia ei

Ketun auttaminen herätti keskustelua. Valtaosa ihmisistä oli asiasta riemuissaan. Pieni joukkio puolestaan oli perin tuohtunut. ”Miksi kettuun käytettiin aikaa ja rahaa? Ei näitä saa auttaa!”, oli kritiikin perussanoma. Jotkut jopa uhkasivat etsiä ja ampua ketun. Tilanne oli hämmentävä. Miksi luonnonvaraisen eläimen auttaminen johti vastalauseisiin?

Asia selittyy osittain eläinryhmällä. On yleisesti hyväksyttävää ja vaadittua auttaa harvinaisia lintuja – jos törmäät loukkaantuneeseen huuhkajaan, olisi sen välitön tappaminen saatikka sikseen jättäminen sosiaalisesti tuomittavaa. Petonisäkkäiden kohdalla tervehdyttävä auttaminen on puolestaan harvinaista, joten siitä ei ole tullut sosiaalista normia. Teot, jotka poikkeavat totutusta, voivat herättää ärtymystä erityisesti konservatiivisissa ihmisissä.

Tulisiko luonnonvaraisten eläinten auttamisesta – lajista riippumatta – tehdä uusi normi? Perinteisesti eläinetiikassa on ehdotettu, että ihminen on vastuussa vain siitä kärsimyksestä ja tuhosta, mitä ihmislaji muille eläimille ja luonnolle aiheuttaa. Me olemme ensisijaisesti vastuussa ihmisten teoista, emme luonnontapahtumista. Siksi on tarpeen kritisoida tehotuotantoa, mutta jättää vaikkapa saalistaja-saaliseläinsuhteet rauhaan – silloinkin, kun ne aiheuttavat kärsimystä.

Puuttumisen ja auttamisen raja on häilyvä

Espanjalaisfilosofi Oscar Hortan ja portugalilaisfilosofi Catia Farian mukaan meillä on kuitenkin velvollisuus auttaa kärsiviä myös silloin, kun kärsimyksen aiheuttaja on ihmisen sijaan muu luonto. Jos törmään loukkaantuneeseen ihmiseen, on minun autettava häntä riippumatta siitä, johtuvatko hänen vammansa pahoinpitelystä vai kaatuneesta puusta. Samalla lailla muita eläimiä on autettava silloinkin, kun niiden kärsimys on ei-inhimillisestä luonnosta peräisin.

Horta ja Faria toivoisivat hyvin pitkälle menevää auttamista. Itse kannatan välimuotoa. Mikäli kunnioitamme eläinten eläimellisyyttä ja ekologisia suhteita, sekä ylipäätään elämän ja sen monimuotoisuuden jatkumista, ei moniin luonnon tapahtumiin pidä puuttua. Ketut saavatkin rauhassa ruokailla sorsilla, vaikka se sorsille ei kivaa olekaan. Me todella olemme vastuussa ennen kaikkea omista ja yhteiskuntamme teoista. Tästä huolimatta myös luonnonvaraiset eläimet ansaitsevat jeesiä. Vaikka sen aste on eri, on vastuu läsnä silloinkin, kun puhutaan luonnossa tapahtuvasta kärsimyksestä. Tämä pätee erityisesti tilanteissa, joissa auttaminen ei olennaisesti estä ekologista hyvää ja kun ihmisellä on siihen edellytykset.

Laki velvoittaa auttamaan

Väite ei ole mullistava. Jo eläinsuojelulaki velvoittaa auttamaan loukkaantuneita luonnonvaraisia eläimiä. Silti tuota velvoitetta on arjessa usein luettu kapeasti, jättäen monet eläinryhmät tervehdyttävän avun ulkopuolelle jopa silloin, kun ihminen on ongelman alkuperä. Kun metsästysraudat jäävät karhun tassuun, menettää karhu liian usein henkensä, vaikka yhtä hyvin raudat voitaisiin nukutuksessa poistaa.

Luonnossa on paljon kärsimystä, mutta ihmiseläimet voivat oikeissa kohdin tehdä osansa tuon kärsimyksen lievittämiseksi. Eläinten hyvä elämä ja kunnioitus myös muiden lajien olemassaoloa kohtaan ovat perusteita loukkaantuneiden eläinten auttamiselle. Auttamiselle on rajansa, mutta me emme ole vielä niitä lähelläkään.

Olisikin kirjaimellisesti elintärkeää tukea sitä auttamistyötä, mitä jo nyt vapaaehtoisten ja hoitoloiden toimesta tehdään, sekä kehittää sitä yhteiskunnan tasolla eteenpäin. Tämä työ ansaitsee taloudellisia resursseja – sitä on laajennettava merkittävästi. Samalla luonnonvaraisten eläinten auttamista olisi tähdellistä edistää ja koordinoida selvästi kattavammin myös viranomaistasolla.

Ihminen on moraalinen eläin, ja halu aiheuttaa mahdollisimman vähän vahinkoa muille on yksi moraalin perussäie. Me toteutamme luontoamme silloin, kun koetamme minimoida myös muille eläimille ja luonnolle aiheuttamamme haitan. Aktiivinen auttaminen on sekin osa moraalia. Tulevaisuuden ihminen saattaa ihmetellä: miksi vielä 2000-luvun alussa pinteessä oleville luonnonvaraisille eläimille tarjottiin niin vähän apua?

 

Teksti: Elisa Aaltola, ympäristö- ja eläinetiikan dosentti, Turun yliopisto