fbpx Siirry sisältöön
Eläinten hyvinvointi Suomessa III

Eläinsuojelurikostuomiot

eläinsuojelurikokset ja niistä annetut tuomiot; kuvassa koira

Eläinsuojeluilmoituksia on tehty poliisille viime vuosina aiempaa enemmän. Myös tuomioita eläinsuojelurikoksista ja -rikkomuksista on annettu enemmän kuin aiempina vuosina, ja tuomiot ovat olleet aiempaa kovempia. Eläinten hyvinvointi Suomessa III -raportin tässä osassa tarkastellaan eläinten hyvinvoinnin tilaa ja kehitystä poliisille tehtyjen eläinsuojeluilmoitusten, syyttäjälaitokselle saapuneiden eläinsuojeluasioiden sekä langetettujen eläinsuojelurikostuomioiden ja eläintenpitokieltojen kautta. Tarkastelussa ovat pääosin vuosien 2015–2018 tiedot, joita verrataan vuosien 2011–2014 vastaaviin tietoihin. Taulukoissa ja kuvissa tiedot näkyvät myös vuosilta 2019 ja 2020.

Johdanto

Eläinsuojelurikosten tuomioissa rangaistukset ja seuraamukset eivät näytä aina vastaavan tekojen moitittavuutta, ja näyttökynnys on korkealla. Aikaisempina vuosina Suomessa langetetut tuomiot eläinsuojelurikoksista ovat pääosin olleet lieviä. Tuoreimpien tietojen mukaan rangaistukset ja seuraamukset ovat kuitenkin kovenemaan päin: tapauksia käsitellään useammin kuin ennen, tuomioita annetaan enemmän ja ne ovat kovempia kuin aikaisemmin.

Poliisille tehtyjen eläinsuojeluilmoitusten määrä vuosina 2015–2018 kasvoi edelliseen tarkastelujaksoon verrattuna. Syyttäjälaitokselle käsittelyyn saapui edellistä tarkastelujaksoa enemmän käsiteltäviä eläinsuojelurikosepäilyjä. Eläinsuojelurikostuomioita langetettiin myös enemmän ja tuomiot olivat edellistä tarkastelujaksoa kovempia. Eläintenpitokieltoja langetettiin myös aiempaa enemmän.

Vuonna 2018 perustettiin Helsingin poliisilaitokselle valtakunnan ensimmäinen eläimiin liittyvien rikosten tutkintaryhmä. Joulukuussa 2019 perustettiin Itä-Suomeen poliisilaitoksen poliisin ja Metsähallituksen erätarkastajan partio, joka keskittyy susien laittoman tappamisen vähentämiseen ja auttaa paikallisia selvittämään susien aiheuttamia ongelmia.

Eläinsuojelulainsäädännön vastaiset teot on Suomessa kriminalisoitu eläinsuojelurikoksena, törkeänä eläinsuojelurikoksena, lievänä eläinsuojelurikoksena, eläinsuojelurikkomuksena sekä eläinkuljetusrikkomuksena. Eläinsuojelurikkomuksesta ja lievästä eläinsuojelurikoksesta tuomitaan sakkoa. Eläinsuojelurikoksesta voidaan tuomita sakkoa tai enintään kaksi vuotta vankeutta. Törkeästä eläinsuojelurikoksesta tuomitaan vähintään neljän kuukauden ja enintään neljän vuoden vankeusrangaistus.

Osion ovat kirjoittaneet Eläinten hyvinvointikeskuksen johtava asiantuntija Satu Raussi, erityisasiantuntija Tiina Kauppinen sekä harjoittelija Weera Walden. Vieraskynäkirjoittajana on väitöskirjatutkija, eläinlääkäri Sofia Väärikkälä.

 

Eläinsuojelurikoksissa on useita tekomuotoja

Eläinsuojelurikos edellyttää aktiivista tekemistä, tahallista laiminlyöntiä tai törkeää huolimattomuutta sekä julmuutta ja raakuutta. Perusmuodon ohella rikoslaista löytyvät myös törkeä ja lievä eläinsuojelurikos sekä eläintenpitokielto. Lisäksi eläinsuojelulaissa on säädetty eläinsuojelurikkomuksesta.

Jos rikos on tehty erityisen raa’alla tai julmalla tavalla, rikoksen kohteena on huomattavan suuri määrä eläimiä tai rikoksella tavoitellaan huomattavaa taloudellista hyötyä ja rikos on kokonaisuutena arvostellen törkeä, tekijä tuomitaan törkeästä eläinsuojelurikoksesta vankeuteen. Jos teko on kokonaisuutena arvostellen vähäinen, kyseessä on lievä eläinsuojelurikos, josta on seurauksena sakkorangaistus.

Eläinsuojelurikkomus on tekomuodoista lievin, mutta sekin edellyttää tahallisuutta tai huolimattomuutta. Eläinsuojelurikkomuksesta voidaan tuomita esimerkiksi silloin, kun henkilö rikkoo eläintenpitokieltoa tai toimii välikätenä eläintenpitokiellon rikkomiseksi.

Eläintenpitokielto ei ole rangaistus vaan turvaamistoimi, jottei eläin joutuisi uudestaan rikoksen kohteeksi. Eläintenpitokielto voidaan määrätä rikoksen johdosta, mutta se ei edellytä henkilön tuomitsemista rangaistukseen; seuraamuksena voi siis olla pelkästään eläintenpitokielto. Kiellon saanut henkilö ei saa omistaa, pitää eikä hoitaa eläimiä eikä vastata eläinten hyvinvoinnista.

 

Eläinsuojeluilmoitukset poliisille

Poliisille tehtyjen eläinsuojeluilmoitusten määrä kasvoi edelliseen tarkastelujaksoon verrattuna. Poliisille tehtiin vuosina 2015–2018 yhteensä 2835 eläinsuojeluilmoitusta (edellisellä nelivuotiskaudella ilmoituksia tehtiin yhteensä 2407). Valtaosassa poliisin vastaanottamista ilmoituksista havaitaan eläinsuojelulainsäädännön vastaista toimintaa. Vuosina 2015–2018 rikoksen tunnusmerkit täyttyivät 2637 tapauksessa ilmoituksista (93 %), kun edellisellä nelivuotiskaudella rikoksen tunnusmerkit täyttyivät 2127 tapauksessa (88 %). Poliisille ilmoitetut ja poliisin selvittämät eläinsuojelurikokset vuosina 2007–2020 käyvät ilmi kuvasta 6.

Kuva 6. Poliisille ilmoitetut ja poliisin selvittämät eläinsuojelurikkomukset ja -rikokset 2007–2020 (lähde: Poliisihallitus)

 

Eläinsuojelurikosasiat syyttäjillä

Vuosina 2015–2018 syyttäjät saivat käsiteltäväkseen 935 eläinsuojelurikosepäilyä (edellisellä nelivuotisella tarkastelujaksolla 822 epäilyä). Vuosina 2019–2020 syyttäjien käsittelyyn saapui 492 eläinsuojelurikosepäilyä. Syyttämättäjättämispäätöksiä tehtiin vuosina 2013–2014 yhteensä 61 epäillystä eläinsuojelurikoksesta, vuosina 2015–2016 samoin 61, vuosina 2017–2018 yhteensä 59 ja vuosina 2019–2020 syyttämättäjättämispäätöksiä epäillyistä eläinsuojelurikoksista tehtiin 67 kappaletta (lähde: Syyttäjälaitos).

 

Eläinsuojelurikoksista annetut tuomiot

Eläinsuojelurikostuomioiden (törkeä eläinsuojelurikos, eläinsuojelurikos, lievä eläinsuojelurikos ja eläinsuojelurikkomus) lukumäärä vuosina 2015–2018 oli edellistä tarkastelujaksoa (2011–2014) suurempi. Oikeus langetti vuonna 2015 yhteensä 173 tuomiota ja saman määrän vuonna 2017. Vuosina 2016 ja 2018 langetettiin kunakin hieman yli 190 tuomiota (Taulukko 6). Vuonna 2018 varsinaisesta eläinsuojelurikoksesta tuomittiin 156 henkilöä. Eläinkuljetusrikkomuksesta ei joka vuosi langeteta tuomioita; edellisellä tarkastelujaksolla (2011–2014) langetettiin yhteensä neljä tuomiota ja vuosina 2015–2018 yhteensä kolme. Vuonna 2019 langetettiin yksi eläinkuljetusrikkomustuomio.

Taulukko 6. Törkeästä eläinsuojelurikoksesta, eläinsuojelurikoksesta, lievästä eläinsuojelurikoksesta ja eläinsuojelurikkomuksesta oikeudessa tuomittujen lukumäärät vuosina 2007–2019 (lähde: Tilastokeskus)

    2007200820092010201120122013201420152016201720182019
Törkeä eläinsuojelurikos (rikoslaki 17:14a §)----1366910161112
Eläinsuojelurikos (rikoslaki 17:14 §)93921009811598145130139154135156178
Lievä eläinsuojelurikos (rikoslaki 17:15 §)554111211111381271015
Eläinsuojelurikkomus (eläinsuojelulaki 54 §)22333528231222161716151412
Yhteensä120130139137151124184165173192173191217

 

Eläintenpitokiellot

Eläintenpitokieltoja tuomittiin vuosina 2015–2018 yhteensä 399 kappaletta. Se on huomattava lisäys edelliseen nelivuotiskauteen, jolloin eläintenpitokieltoja tuomittiin 301. Eläintenpitokieltoja langetettiin eniten vuonna 2018, yhteensä 120. Määräaikaisia eläintenpitokieltoja määrättiin huomattavasti enemmän kuin pysyviä. Määräaikainen eläintenpitokielto määrätään vähintään vuodeksi. Pysyvien eläintenpitokieltojen lukumäärä nousi tarkastelujaksolla 2015–2018 edelliseen jaksoon verrattuna. Eläintenpitokiellot vuosina 2007–2019 on esitetty taulukossa 7.

Taulukko 7. Eläintenpitokiellot vuosina 2007–2019 (lähde: Tilastokeskus)

 2007200820092010201120122013201420152016201720182019
Määräaikaiset eläintenpitokiellot, lukumäärä335544366157867689936811296
Määräaikaisen eläintenpitokiellon keskimääräinen kesto, vuosia43.84.445.13.93.43.53.13.23.83.43.4
Pysyvät eläintenpitokiellot, lukumäärä59111465466914810
Eläintenpitokiellot yhteensä, lukumäärä38645550676290829510282120106

 


Lemmikkieläimet kärsivät laiminlyönneistä ja suoranaisesta väkivallasta

Suomessa lemmikinomistaja tuomitaan useimmiten eläimen perustarpeiden laiminlyömisestä. Noin 73 % vuoden 2018 tuomioista koski lemmikkien laiminlyöntiä. 27 % tuomioista annettiin lemmikin väkivaltaisesta kohtelusta. Tyypillisessä tapauksessa ihmisellä on ollut muutama koira tai lukuisia kissoja, joista hän ei ole huolehtinut asianmukaisesti.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että eläin ei ole saanut riittävästi vettä ja ruokaa, asianmukaista liikuntaa tai hoitoa sairauksiinsa. Eläin on myös saattanut elää lian ja ulosteiden keskellä.

Lemmikkien laiminlyöntiä tai väkivaltaista kohtelua koskevat rangaistukset ovat yleensä lieviä. Tyypillisin rangaistus on päiväsakko. Vuonna 2018 ehdollista vankeutta tuomittiin vain kymmenen kertaa, ja vain yksi tapaus tuomittiin törkeänä.

Jotta lemmikkieläimiä koskeva pysyvä eläintenpitokielto voidaan määrätä, teon pitää olla törkeä, tekijällä pitää olla aiempia määräaikaisia eläintenpitokieltoja, tai tekijän terveydentilan pitää olla sellainen, että se estää eläimistä huolehtimisen. Lemmikkieläimiä koskevia pysyviä eläintenpitokieltoja ei määrätä tällä hetkellä juuri ollenkaan. Suurin eläintenpitokieltoihin liittyvä ongelma on kuitenkin se, että eläintenpitokieltojen noudattamisen valvominen on käytännössä mahdotonta. Kotirauha suojaa myös eläintenpitokiellon saaneita henkilöitä, ja valvontaviranomaisen on mahdollista tehdä tarkastuksia ainoastaan epäiltyjen laiminlyöntien perusteella.

 

Tuotantoeläimen laiminlyönnistä lankeaa useimmiten päiväsakkoja

Suomessa tehtiin tuotantoeläintiloille vuonna 2018 yli 3000 epäilyyn perustuvaa eläinsuojelutarkastusta. Osalla eläintiloista rikottiin suoraan lakia ja lähes puolilla tarkastuksista löytyi jonkinasteisia ongelmia. Vaikka tarkastuksia tehdään vuosittain yli 3000 ja vaikka hyvin monella tarkastuksella löytyy ongelmia, tuotantoeläimiin kohdistuvista eläinsuojelurikoksista annetaan Suomessa vain noin 60–80 tuomiota vuodessa, ja suurin osa näistä tuomioista on lieviä.

Tuomioiden ja tutkimusten perusteella näyttää siltä, ettei eläinsuojelurikoksia pidetä ainakaan kaikkialla Suomessa vakavina tekoina. Osittain on kyse myös resurssien, uskalluksen, kykyjen ja asiantuntemuksen puutteesta.

Vuonna 2018 Suomessa annettiin 61 lainvoimaista tuomiota tuotantoeläimiin kohdistuneista eläinsuojelurikoksista. Suurimmassa osassa tapauksista rikoksista seurasi päiväsakkoja. Eläinsuojelurikoksesta voidaan tuomita sakkoja tai maksimissaan kaksi vuotta vankeutta. Oletus on, että tuomari osaa arvioida rangaistusta määrätessään, millaista vahinkoa eläimille on aiheutettu. Eläinsuojeluasiat ja eläinten kärsimyksen ymmärtäminen eivät kuitenkaan sisälly lakimiehen koulutukseen.

Tuomioistuimella on tekojen törkeyttä arvioitaessa laaja harkintavalta. Suurelta osin tämän vuoksi rangaistukset ovat eri puolilla Suomea keskenään hyvin erilaisia. Epäyhtenäisyys ei koske vain rangaistuksia vaan myös esimerkiksi syyttäjiä, valvontaa ja poliisia. Rangaistuskäytäntöjä voitaisiin yhtenäistää esimerkiksi keskittämällä eläinsuojelurikokset joihinkin tiettyihin tuomioistuimiin.

Pirkanmaan käräjäoikeus on ollut 2000-luvulla kärjessä niin eläinsuojelurikostuomioiden määrissä kuin ankaruudessakin. Pirkanmaalla eläinsuojelurikos esimerkiksi katsotaan törkeäksi huomattavasti useammin kuin muualla Suomessa. Tämä ei todennäköisesti kuitenkaan tarkoita, että Pirkanmaalla eläimiä kohdeltaisiin merkittävästi huonommin kuin muualla, vaan kertoo enemmänkin siitä, että valvontaeläinlääkärit, poliisi, syyttäjät ja tuomioistuin muodostavat siellä toimivan ketjun.

Eläinsuojelurikos katsotaan törkeäksi silloin, kun se osoittaa erityistä julmuutta tai raakuutta. Eläinsuojelurikoksesta tekee törkeän myös se, että sen kohteena on erityisen suuri määrä eläimiä, ja että sillä tavoitellaan huomattavaa taloudellista hyötyä. Jotta eläinsuojelurikos voidaan tuomita törkeäksi, sen on oltava myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.

Suomessa määrätään vuosittain kymmeniä eläintenpitokieltoja. Eläintenpitokielto annetaan yleensä määräajaksi, esimerkiksi muutamaksi vuodeksi, ja pysyviä eläintenpitokieltoja annetaan harvoin. Eläintenpitokiellon noudattamista ei voida juuri valvoa: valvontaviranomainen saa tehdä tilalle tarkastuksen vain, jos hänellä on uusi epäily rikoksesta.

Syyttäjä ja tuomioistuin nojaavat päätöksissään usein valvontaeläinlääkäreiden asiantuntijalausuntoihin. On kuitenkin syytä huomioida, että myös muut asiat kuin valvontaeläinlääkäreiden lausunnot vaikuttavat tuomioihin. Vaikka eläinten kaltoinkohtelu olisi jatkunut vuosia, esimerkiksi tuottajien omat haasteet, kuten rahaongelmat, sairaudet ja perhetragediat, huomioidaan usein lieventävinä asianhaaroina.

Ruoan ja veden puute ja likaisuus yleisimpiä syitä  sika- ja nautatiloilla

Helsingin yliopiston ja Itä-Suomen yliopiston tutkijat selvittivät vuosina 2011–2016 annettujen sikoja ja nautoja koskevien rikostuomioiden taustalta löytyviä eläinsuojelullisia laiminlyöntejä ja niistä annettuja rangaistuksia. Kuuden vuoden aikana tapauksia oli yhteensä 196, ja syytetyt tuomittiin 96 prosentissa tapauksista. Yli 90 % tuomioista koski nautoihin kohdistuneita rikoksia. Rikokset tapahtuivat useimmiten pienillä tiloilla.

Sikoja ja nautoja koskevien oikeuteen päätyneiden eläinsuojelurikostapausten syinä olivat vuosina 2011–2016 useimmiten ruuan ja veden puute sekä likaisuus. Rikoksista annettiin tyypillisesti lieviä tuomioita, kuten pienehköjä sakkorangaistuksia tai lyhyitä ehdollisia vankeusrangaistuksia. Rikoksia ei siis arvioitu kovin vakaviksi, eivätkä rangaistukset olleet linjassa rikosten keston tai eläinsuojelutarkastusten määrän kanssa.

Eläinten kohtalo jää eläintenpitokieltotapauksissa usein epäselväksi

Puolessa tapauksista tuomiota tehostamaan annettiin eläintenpitokielto. Eläintenpitokielto on tuottajan elinkeinon jatkumisen kannalta merkittävämpi asia kuin sakko tai ehdollinen vankeus. Syyttäjän pitäisi eläintenpitokiellon yhteydessä hakea eläinten tuomitsemista valtiolle. Maininta eläinten tuomitsemisesta valtiolle kuitenkin puuttui puolessa eläintenpitokieltotapauksista, mikä tarkoittaa sitä, että eläinten kohtalo jäi puolessa eläintenpitokieltotapauksista epäselväksi.

Monet rikoksista olivat ehtineet jatkua pidemmän aikaa, ennen kuin oikeustoimet aloitettiin. Rikosten mediaanikesto oli seitsemän kuukautta, ja eläinlääkäri oli käynyt tarkastuskäynnillä tilalla keskimäärin neljä kertaa ennen asian päätymistä oikeuteen.

Eläinsuojelutapausten pitkittyminen on vakava eläinsuojeluongelma

Se, että toistuvista tarkastuskäynneistä huolimatta eläinten hyvinvointiin ei tehdä pysyviä parannuksia, ei ole eläinten, eläinlääkäreiden eikä tuottajienkaan etu. Pitkittyneiden eläinsuojeluongelmien taustalta löytyy usein muitakin ongelmia, kuten talouteen ja terveyteen liittyviä haasteita. Eläinsuojeluviranomaisten ja muiden viranomaisten välistä yhteistyötä on tärkeää kehittää. Pitkittyneissä eläinsuojelutapauksissa tuottajan ja eläinlääkärin näkemykset yleensä eroavat toisistaan, joten myös viestintään ja vuorovaikutukseen on tärkeää panostaa nykyistä enemmän.

Jos eläinten hyvinvointi vaarantuu toistuvasti, eikä pysyvää parannusta eläinten oloihin ole näköpiirissä, eläinlääkärin on uskallettava viheltää peli poikki. Jos eläinsuojeluvalvontaa tehtäisiin parityönä, vastuu päätöksenteosta jakautuisi yhden sijaan kahdelle eläinlääkärille, mikä voisi helpottaa epäkohtiin puuttumista.

Optimaaliseen eläinsuojeluun on vielä matkaa

Oikeustieteen tohtori Tarja Koskela tarkasteli väitöskirjassaan optimaalista eläinsuojelua rikosprosessissa sekä julkishallinnossa. Tutkimus keskittyi erityisesti siihen, ovatko eläinsuojelulaissa säädetyt tavoitteet ja eläinsuojelulain tarkoitus saavutettavissa rikosprosessissa. Koskela kävi läpi eläinsuojeluprosessia eläinsuojelurikosepäilyn vireilletulosta aina eläinsuojelurikoksesta annettavaan tuomioon ja mahdollisen eläintenpitokiellon valvontaan asti.

Jotta eläinsuojelun optimaalinen taso saavutettaisiin, muutoksia pitäisi tehdä sekä lainsäädäntöön että viranomaisten menettelyihin. Jo se, että viranomaiset käyttäisivät toimivaltaa, joka heillä tällä hetkellä lain mukaan on, parantaisi optimaalista eläinsuojelua. Eläinsuojelulakiin tulisi säätää passiivisuuden kielto sekä menettelysäännökset, joiden avulla passiivisuuteen voitaisiin puuttua. Paikallisen eläinsuojeluviranomaisen tehtävä tulisi selkeyden vuoksi keskittää yhdelle viranomaiselle, esimerkiksi kunnaneläinlääkärille. Eläinsuojeluvalvonnan tulisi olla suunnitelmallista, ja sitä tulisi tehdä riskiperustein eikä pelkästään epäilyyn perustuen. Valvonnan sääntelyn tulisi kattaa myös eläintenpitokiellon valvonta.

Optimaalisen eläinsuojelun kannalta olisi tärkeää, että eläinsuojeluasioita käsittelisivät sellaiset poliisit ja syyttäjät, jotka ovat erikoistuneita eläinsuojeluasioihin. Eläinsuojeluasiat olisi keskitettävä tiettyihin tuomioistuimiin, ja tuomioistuinten kokoonpanoon tulisi lisätä eläinlääketieteen asiantuntija. Oikeudenkäynnissä tulisi kuulla asiantuntijatodistelua kokemussäännöistä sekä niiden soveltamisesta käsiteltävään tapaukseen.

Yhdeksässä kymmenestä eläinsuojelurikoksesta tuomioksi annetaan sakkorangaistus, keskimäärin 39 päiväsakkoa. Rangaistusten ja seuraamusten pitäisi vastata nykyistä paremmin tekojen moitittavuutta, eikä näyttökynnystä pitäisi asettaa liian korkealle, Koskela summaa väitöskirjassaan.

 

Vieraskynä: Sofia Väärikkälä

Eläinsuojeluvalvonnalla tulee puuttua eläinten kaltoinkohteluun

eläinsuojelurikokset ja eläinten hyvinvoinnin valvonta; kuvassa koiria
Lisääntyvä tutkimustieto on korostanut eläimen omien kokemusten merkitystä eläimen hyvinvoinnille.

Eläinsuojeluviranomaisten ensisijainen tehtävä on varmistaa, että eläinten omistajat noudattavat eläinsuojelusäädösten vaatimuksia, eikä eläimille aiheuteta tarpeetonta tuskaa, kipua ja kärsimystä. Eläinsuojelulainsäädäntö määrittää oikeudellisen vähimmäistason eläimen hyvinvoinnille, mutta tosiasiallisen suojan ja hyvinvoinnin tason määrittelevät säädösten täytäntöönpano ja valvonta. Siten on äärimmäisen tärkeää, että eläinsuojeluviranomaiset puuttuvat eläinten kaltoinkohteluun nopeasti, tehokkaasti ja yhdenmukaisesti, kirjoittaa valvontaa pitkään tehnyt eläinlääkäri Sofia Väärikkälä vieraskynäkirjoituksessaan.

Omistajalla vastuu eläimensä hyvinvoinnista

Ensisijainen vastuu eläimen hyvinvoinnista on aina omistajalla. Ennen lemmikin hankintaa tai tuotantoeläintilan perustamista tulisi huolellisesti perehtyä tulevan eläimen ja eläinlajin tarpeisiin sekä eläintä koskeviin eläinsuojelusäädöksiin.

Syystä tai toisesta eläimen omistaja ei kuitenkaan aina kykene tai halua huolehtia eläimensä hyvinvoinnista. Kun taustalla on tietämättömyys, neuvonnalla saadaan usein hyviä tuloksia. Jos eläin on joutunut selkeästi kaltoinkohdelluksi, neuvonnalla harvoin saadaan tilannetta parannettua. Eläinten kaltoinkohtelu voi olla aktiivista eli eläimen tahallista vahingoittamista, tai passiivista hoidotta jättämistä. Karkeasti voidaan sanoa, että lemmikkieläimet kohtaavat sekä aktiivista että passiivista kaltoinkohtelua, kun taas tuotantoeläimet joutuvat useimmiten passiivisen kaltoinkohtelun kohteeksi. Eläinsuojelulaki (247/1996) antaa selkeät raamit eläinten pidolle, hoidolle ja kohtelulle sekä eläinsuojeluviranomaisille laajat valtuudet puuttua eläimen kaltoinkohteluun.

Eläinsuojeluvalvonnalle on tarvetta

Eläinsuojeluvalvonnalla on maassamme pitkät perinteet. Ensimmäinen, vuonna 1934 voimaan astunut kansallinen eläinsuojelulaki (163/1934) antoi lain valvonnan poliisiviranomaisen tehtäväksi, minkä lisäksi maaherrat saivat oikeuden määrätä eläinlääkärin ja muun luotettavan henkilön toimimaan eläinsuojeluvalvojana poliisin valtuutuksin.

Edelleen, lähes sata vuotta myöhemmin, poliisilla ja eläinlääkärillä on keskeinen rooli paikallistason eläinsuojeluviranomaisina. Eläinsuojeluvalvontaan käytettävät resurssit ovat lisääntyneet huimasti 2010-luvulla, kun ympäristöterveydenhuollon yksiköt ovat perustaneet valvontaan keskittyvien kunnaneläinlääkäreiden (valvontaeläinlääkäreiden) virkoja ja aluehallintovirastot palkanneet eläinsuojeluvalvontaan keskittyviä läänineläinlääkäreitä. Valvontakäyntien määrät ovat lisääntyneet huomattavasti parempien resurssien myötä. Vuosittaiset tarkastustulokset osoittavat, että valvonnalle todellakin on tarvetta.

Eläinten hyvinvoinnin vai eläinsuojelusäädösten valvontaa?

Useimmat eläinsuojelusäädösten vaatimukset liittyvät riittävien resurssien, kuten asianmukaisen pitopaikan ja hoidon järjestämiseen. Tällaisten ikään kuin ulkoisten tekijöiden valvonta on usein helppoa, mutta voidaanko puhua eläinten hyvinvoinnin valvonnasta? Lisääntyvä tutkimustieto korostaa eläimen omien kokemusten, positiivisten ja negatiivisten, merkitystä eläimen hyvinvoinnille. Ympäristötekijöiden ja fyysisten muutosten havainnoinnin lisäksi olisi oleellista, että valvontaa tekevät eläinlääkärit arvioisivat yhä enemmän tekemiensä havaintojen vaikutuksia eläimen hyvinvoinnille.

Rangaistukset eläinsuojelurikoksista ovat lieviä; tätä voi osittain selittää se, että laiminlyöntien tai kaltoinkohtelun merkitystä eläimen hyvinvoinnille ei ymmärretä. Eläinlääkäreiden käyttämät termit, kuten lantapanssari tai hoitamaton parodontiitti, eivät todennäköisesti kerro mitään asiaa hoitavalle poliisille, syyttäjälle tai tuomarille. Eläinlääkärillä on keskeinen rooli sen arvioimisessa, onko eläimelle aiheutunut tarpeetonta kipua, tuskaa tai kärsimystä, ja jos kyllä, niin kuinka pitkään ja kuinka vakavaa. Eläimen kokemuksen arviointi ei aina ole helppo tehtävä edes eläinlääketieteellisen koulutuksen saaneelle. Tutkimustieto eläinten hyvinvoinnista lisääntyy jatkuvasti, joten myös valvontaa tekevien eläinlääkäreiden on hyvä päivittää osaamistaan.

Monialainen lähestymistapa vakaviin eläinsuojelutapauksiin

 Vakavien eläinsuojelutapausten taustalla on usein muita ongelmia, kuten eläimen omistajan terveydellisiä, sosiaalisia tai taloudellisia vaikeuksia. Valvontaa tekevällä eläinlääkärillä ei todennäköisesti ole – eikä tarvitsekaan olla – kykyä hoitaa ihmisten henkilökohtaisia vaikeuksia. Eläinlääkärin tehtävänä on keskittyä eläimeen ja sen hyvinvoinnin edistämiseen. Olennaista on, että yhteistyö eläinlääkärin ja muiden viranomaisten välillä toimii, jotta uupuneelle tai päihdeongelmaiselle eläinten omistajalle saadaan asianmukaista apua. Kun eläinsuojeluongelmien taustalla olevia ongelmia saadaan hoidettua, on eläinlääkärillä paremmat lähtökohdat eläimen hyvinvoinnin edistämiselle.

One Welfare -näkemys korostaa eläimen ja ihmisten hyvinvoinnin yhteyttä. Yhteistyö eläinsuojelu- ja muiden viranomaisten välillä on keskeisessä roolissa, kun eläinten ja ihmisten hyvinvointia halutaan edistää. Yhteistyö on tarpeen kaikilla viranomaisketjun tasoilla ministeriöistä lähtien. Avainasemassa on kuitenkin paikallistasolla työskentelevien eli avun tarpeessa olevia eläimiä ja ihmisiä kohtaavien viranomaisten yhteistyö.

Teksti: Sofia Väärikkälä, väitöskirjatutkija, Helsingin yliopisto

Seuraava: Koe-eläinten hyvinvointiEdellinen: Eläinten hyvinvoinnin valvonta