Kalojen hyvinvoinnista puhuttaessa keskitytään usein kasvuun ja kuolleisuuteen sekä veden laatuun. Kasvatetun kalan hyvinvointiasetusta uudistettaessa huomio on kuitenkin laajentunut pidemmälle: muun muassa kalojen lepo, leikkikäyttäytyminen, käsittelyn aiheuttama kuormitusta, ilma-altistuksen rajoittaminen sekä hyvinvointiriskejä ehkäisevät tekniset järjestelmät ovat nyt keskustelussa. Samalla joudutaan pohtimaan, miten hyvinvoinnin perusperiaatteita voidaan soveltaa erilaisissa tuotantoympäristöissä, kuten kiertovesilaitoksissa, verkkokassikasvatuksessa ja luonnonravintolammikoissa. Käynnissä oleva valmistelutyö kertoo laajemmasta muutoksesta siinä, miten kalojen hyvinvointi ymmärretään ja miten sitä tulevaisuudessa arvioidaan osana kestävää vesiviljelyä.
Kalojen käyttäytymistä tarkastellaan nyt laajemmin kuin ennen
Asetusta kasvatetun kalan hyvinvoinnista uudistetaan parhaillaan. Työ ei ole pelkkää vanhan sääntelyn päivittämistä, vaan samalla tarkastellaan sitä, mitä kalojen hyvinvointi käytännössä tarkoittaa ja millä perusteilla hyvinvointia tulisi arvioida. Taustalla ovat eläinten hyvinvointilain vaatimukset, viime vuosina kertynyt tutkimustieto sekä tarve täsmentää nykyisiä, osin tulkinnanvaraisia säännöksiä. Säädösvalmistelun tueksi asetettu monialainen työryhmä on kokoontunut syksyn aikana pohtimaan uudistettavan asetuksen sisältöä. Pyrkimyksenä on rakentaa aiempaa johdonmukaisempi kokonaisuus, jossa hyvinvointia tarkastellaan kalan näkökulmasta läpi koko tuotantoketjun.
Pitkään kalojen hyvinvointia arvioitiin ennen kaikkea kuolleisuuden, kasvun, tautien ja vedenlaadun kautta. Uudessa valmistelussa keskustelu on laajentunut myös siihen, millaisia käyttäytymistarpeita kaloilla on, ja miten niitä voidaan huomioida kasvatuksessa. Valmistelutyöryhmän kokouksessa käsiteltiin esimerkiksi kalojen leikkiä ja lepoa, jotka on eläinten hyvinvointilaissa tunnistettu osaksi eläinten lajityypillisiä käyttäytymistarpeita.
Kalojen leikkikäyttäytymisestä on vielä verraten vähän tutkimustietoa etenkin tuotantokalojen osalta. Kaloilla on kuitenkin havaittu käyttäytymistä, jota voidaan tulkita ympäristön tutkimiseksi tai leikiksi. Kaloilla on tarve ympäristön tutkimiseen, ne hyödyntävät niille annettuja virikkeitä ja tarvitsevat muiden eläinryhmien lailla myönteisiä kokemuksia hyvinvointinsa tueksi. Näkemys kalojen käyttäytymistarpeista vaikuttaa myös siihen, millaisia kasvatusolosuhteita voidaan pitää hyvinvoinnin kannalta riittävinä.
Kalojen lepo ja uni nousivat esiin aiheina, joista tiedetään yllättävän vähän. Kalojen uni ei muistuta nisäkkäiden unta, mutta tutkimus osoittaa kalojen tarvitsevan lepojaksoja ja palautumista. Myös valaistuksella, ruokinnan rytmityksellä ja vuorokausirytmillä on merkitystä lepomahdollisuuden toteutumiselle. Äkilliset olosuhdemuutokset totutuissa rytmeissä voivat aiheuttaa kaloilla voimakkaita stressireaktioita.
Luonnonravintolammikot haastavat yhdenmukaisen sääntelyn
Kalojen kasvattaminen luonnonravintolammikoissa herätti keskustelua. Luonnonravintolammikon toimintaperiaate poikkeaa merkittävästi esimerkiksi maa-altaista, verkkokasseista tai kiertovesijärjestelmistä. Poikaset kasvavat suurissa lammikoissa pitkälti luonnonravinnon varassa, ja mahdollisuudet vaikuttaa olosuhteisiin ovat rajalliset.
Luonnonravintolammikot muistuttavat monilta osin luonnollista ympäristöä enemmän kuin monet muut tuotantojärjestelmät. Toisaalta esimerkiksi kuumat kesät voivat aiheuttaa vakavia ongelmia veden laadulle ja poikasten selviytymiselle. Esimerkiksi poikaskuolleisuus voi nousta erittäin suureksi ympäristöolosuhteiden vuoksi. Ongelmatilanteisiin puuttuminen voi olla hidasta ja vaikeaa, koska hallittavat vesimassat ovat suuria ja rakenteelliset mahdollisuudet vaikuttaa olosuhteisiin rajallisia. Asetuksen valmistelussa joudutaan tasapainoilemaan kahden tavoitteen välillä: sääntelyn pitäisi kohdella eri tuotantomuotoja johdonmukaisesti, mutta samalla tunnistaa niiden toimintaympäristöjen todelliset erot.
Ilma-altistus käsiteltäessä mahdollisimman lyhyeksi
Kalojen käsittelyssä merkittävä yksittäinen keskustelunaihe oli aika, jonka kala joutuu viettämään poissa vedestä. Nykyinen sääntely perustuu pitkälti yleisiin vaatimuksiin tarpeettoman kärsimyksen välttämisestä, mutta valmistelussa pohdittiin mahdollisuutta täsmentää vaatimuksia numeerisilla raja-arvoilla.
Taustalla on tutkimusnäyttö siitä, että ilma-altistus kuormittaa kaloja voimakkaasti. Jo yli kymmenen sekunnin ilma-altistus on yhdistetty hyvinvointihaittoihin kirjolohilla. Nukutettujen kalojen kohdalla, esimerkiksi rokotuksissa tai emokalojen käsittelyssä, tilanne on hieman erilainen, sillä nukuttu kala ei väsytä itseään liikehtimällä. Sääntelyssä tulee siksi erottaa erilaiset käsittelytilanteet toisistaan. Yleisistä tavoitteista sääntelemisen ohella on tunnistettava konkreettisia tilanteita, joissa kalojen hyvinvointia voidaan mitata ja valvoa. Samalla on varmistettava, että mahdollisesti asetettavat rajat perustuvat riittävän vahvaan tutkimusnäyttöön.
Teknologia voi ehkäistä ongelmia ennen kuin kärsimys alkaa
Kiertovesikasvatuksen yleistyessä myös tekniset järjestelmät ovat nousseet keskeiseksi hyvinvointikysymykseksi. Kokouksessa keskusteltiin erityisesti happipitoisuuden seurannasta ja hälytysjärjestelmistä sekä siitä, miten aikaisin hyvinvointiriski pitäisi tunnistaa.
Krooniset hyvinvointiongelmat lisääntyvät kaloilla happisaturaation laskiessa noin 60 prosentin tasolle. Tämä ei vielä automaattisesti määritä tulevaa sääntelyä, mutta osoittaa, että teknisten järjestelmien tavoitteena ei tule olla pelkästään kalakuolemien estäminen. Tarkoituksena on havaita ongelmat ennen kuin ne ehtivät heikentää hyvinvointia.
Sama periaate näkyi myös keskusteluissa käsittelyvälineistä, verkoista ja havaksista. Huomio kohdistui siihen, miten rakenteet vaikuttavat limavaurioihin, ihovaurioihin ja muihin käsittelyn aikana syntyviin haittoihin.
Tuleva asetus näyttää suuntaa sille, miten kalojen hyvinvointia jatkossa arvioidaan
Kasvatetun kalan hyvinvointiin liittyvässä säädösvalmistelussa pyritään rakentamaan kokonaisuus, jossa kalojen hyvinvointia tarkastellaan aiempaa laajemmin. Perinteiset hyvinvointitekijät, kuten vedenlaatu, terveys ja kuolleisuus, säilyvät edelleen keskeisinä, mutta niiden rinnalle tuodaan käyttäytymiseen, käsittelyyn ja eläimen kokemukseen liittyviä näkökulmia. Samalla sääntelyä pyritään täsmentämään sellaisissa kysymyksissä, joissa nykyiset vaatimukset ovat jääneet yleiselle tasolle. Tulevaisuuden hyvinvointisääntelyssä keskeiseksi nousee kysymys siitä, miten hyvinvointia mitataan luotettavasti, miten sen heikkeneminen voidaan tunnistaa ajoissa, ja miten hyvinvointi turvataan erilaisissa tuotantoympäristöissä. Sääntelyn kirjaukset ratkaisevat pitkälti sen, jäävätkö hyvinvointivaatimukset periaatteiksi vai tuleeko niistä käytännön toimintaa kalankasvatuksessa.
Seuraa hanketta kasvatettavien kalojen suojelun säädösvalmistelusta täällä.
Lue lisää:
Valtioneuvoston asetus kasvatettavien kalojen suojelusta – säädösvalmisteluhanke
Valtioneuvoston asetus viljeltävien kalojen suojelusta 812/2010
Kala on tuotantoeläimenä yleinen, mutta tuntematon
Käsittele saaliskalaa oikein: tainnuta ensin ja verestä välittömästi