fbpx Siirry sisältöön
Takaisin

Eläinten hyvinvoinnin valvonta avainasemassa eläinten kaltoinkohteluun puuttumisessa

eläinten hyvinvoinnin valvonta tekee tärkeää työtä; kuvassa koiria

Eläinsuojeluviranomaisten ensisijainen tehtävä on varmistaa, että eläinten omistajat noudattavat eläinsuojelusäädösten vaatimuksia, eikä eläimille aiheuteta tarpeetonta tuskaa, kipua ja kärsimystä. Eläinsuojelulainsäädäntö määrittää oikeudellisen vähimmäistason eläimen hyvinvoinnille, mutta tosiasiallisen suojan ja hyvinvoinnin tason määrittelevät säädösten täytäntöönpano ja valvonta. Siten on äärimmäisen tärkeää, että eläinsuojeluviranomaiset puuttuvat eläinten kaltoinkohteluun nopeasti, tehokkaasti ja yhdenmukaisesti, kirjoittaa valvontaa pitkään tehnyt eläinlääkäri Sofia Väärikkälä vieraskynäkirjoituksessaan Eläinten hyvinvointi Suomessa III -raportissa.

Omistajalla vastuu eläimensä hyvinvoinnista

Ensisijainen vastuu eläimen hyvinvoinnista on aina omistajalla. Ennen lemmikin hankintaa tai tuotantoeläintilan perustamista tulisi huolellisesti perehtyä tulevan eläimen ja eläinlajin tarpeisiin sekä eläintä koskeviin eläinsuojelusäädöksiin.

Syystä tai toisesta eläimen omistaja ei kuitenkaan aina kykene tai halua huolehtia eläimensä hyvinvoinnista. Kun taustalla on tietämättömyys, neuvonnalla saadaan usein hyviä tuloksia. Jos eläin on joutunut selkeästi kaltoinkohdelluksi, neuvonnalla harvoin saadaan tilannetta parannettua. Eläinten kaltoinkohtelu voi olla aktiivista eli eläimen tahallista vahingoittamista, tai passiivista hoidotta jättämistä. Karkeasti voidaan sanoa, että lemmikkieläimet kohtaavat sekä aktiivista että passiivista kaltoinkohtelua, kun taas tuotantoeläimet joutuvat useimmiten passiivisen kaltoinkohtelun kohteeksi. Eläinsuojelulaki (247/1996) antaa selkeät raamit eläinten pidolle, hoidolle ja kohtelulle sekä eläinsuojeluviranomaisille laajat valtuudet puuttua eläimen kaltoinkohteluun.

Eläinten hyvinvoinnin valvonnalle on tarvetta

Eläinsuojeluvalvonnalla on maassamme pitkät perinteet. Ensimmäinen, vuonna 1934 voimaan astunut kansallinen eläinsuojelulaki (163/1934) antoi lain valvonnan poliisiviranomaisen tehtäväksi, minkä lisäksi maaherrat saivat oikeuden määrätä eläinlääkärin ja muun luotettavan henkilön toimimaan eläinsuojeluvalvojana poliisin valtuutuksin.

Edelleen, lähes sata vuotta myöhemmin, poliisilla ja eläinlääkärillä on keskeinen rooli paikallistason eläinsuojeluviranomaisina. Eläinsuojeluvalvontaan käytettävät resurssit ovat lisääntyneet huimasti 2010-luvulla, kun ympäristöterveydenhuollon yksiköt ovat perustaneet valvontaan keskittyvien kunnaneläinlääkäreiden (valvontaeläinlääkäreiden) virkoja ja aluehallintovirastot palkanneet eläinsuojeluvalvontaan keskittyviä läänineläinlääkäreitä. Valvontakäyntien määrät ovat lisääntyneet huomattavasti parempien resurssien myötä. Vuosittaiset tarkastustulokset osoittavat, että valvonnalle todellakin on tarvetta.

Eläinten hyvinvoinnin vai eläinsuojelusäädösten valvontaa?

Useimmat eläinsuojelusäädösten vaatimukset liittyvät riittävien resurssien, kuten asianmukaisen pitopaikan ja hoidon järjestämiseen. Tällaisten ikään kuin ulkoisten tekijöiden valvonta on usein helppoa, mutta voidaanko puhua eläinten hyvinvoinnin valvonnasta? Lisääntyvä tutkimustieto korostaa eläimen omien kokemusten, positiivisten ja negatiivisten, merkitystä eläimen hyvinvoinnille. Ympäristötekijöiden ja fyysisten muutosten havainnoinnin lisäksi olisi oleellista, että valvontaa tekevät eläinlääkärit arvioisivat yhä enemmän tekemiensä havaintojen vaikutuksia eläimen hyvinvoinnille.

Rangaistukset eläinsuojelurikoksista ovat lieviä; tätä voi osittain selittää se, että laiminlyöntien tai kaltoinkohtelun merkitystä eläimen hyvinvoinnille ei ymmärretä. Eläinlääkäreiden käyttämät termit, kuten lantapanssari tai hoitamaton parodontiitti, eivät todennäköisesti kerro mitään asiaa hoitavalle poliisille, syyttäjälle tai tuomarille. Eläinlääkärillä on keskeinen rooli sen arvioimisessa, onko eläimelle aiheutunut tarpeetonta kipua, tuskaa tai kärsimystä, ja jos kyllä, niin kuinka pitkään ja kuinka vakavaa. Eläimen kokemuksen arviointi ei aina ole helppo tehtävä edes eläinlääketieteellisen koulutuksen saaneelle. Tutkimustieto eläinten hyvinvoinnista lisääntyy jatkuvasti, joten myös valvontaa tekevien eläinlääkäreiden on hyvä päivittää osaamistaan.

Monialainen lähestymistapa vakaviin eläinsuojelutapauksiin

Vakavien eläinsuojelutapausten taustalla on usein muita ongelmia, kuten eläimen omistajan terveydellisiä, sosiaalisia tai taloudellisia vaikeuksia. Valvontaa tekevällä eläinlääkärillä ei todennäköisesti ole – eikä tarvitsekaan olla – kykyä hoitaa ihmisten henkilökohtaisia vaikeuksia. Eläinlääkärin tehtävänä on keskittyä eläimeen ja sen hyvinvoinnin edistämiseen. Olennaista on, että yhteistyö eläinlääkärin ja muiden viranomaisten välillä toimii, jotta uupuneelle tai päihdeongelmaiselle eläinten omistajalle saadaan asianmukaista apua. Kun eläinsuojeluongelmien taustalla olevia ongelmia saadaan hoidettua, on eläinlääkärillä paremmat lähtökohdat eläimen hyvinvoinnin edistämiselle.

One Welfare -näkemys korostaa eläimen ja ihmisten hyvinvoinnin yhteyttä. Yhteistyö eläinsuojelu- ja muiden viranomaisten välillä on keskeisessä roolissa, kun eläinten ja ihmisten hyvinvointia halutaan edistää. Yhteistyö on tarpeen kaikilla viranomaisketjun tasoilla ministeriöistä lähtien. Avainasemassa on kuitenkin paikallistasolla työskentelevien eli avun tarpeessa olevia eläimiä ja ihmisiä kohtaavien viranomaisten yhteistyö.

Teksti: Sofia Väärikkälä, väitöskirjatutkija, Helsingin yliopisto

 

Lue lisää:

Eläinten hyvinvointi Suomessa III: Eläinsuojelurikostuomiot

Ruokavirasto: Eläinsuojelun valvonta

Aluehallintovirasto: Eläinsuojelu

  • 211
  •  
  •