Siirry sisältöön
Takaisin

Opettaako koulu paikkamme muiden lajien joukossa? Eläinvaltakunta-podcastissa keskustellaan opetuksen ihmiskeskeisyydestä

koulutus ja opetus ihmiskeskeisyyden perustana; eläinvaltakunta-podcastin kuvituskuva

Kouluissa puhutaan luonnosta, eläimistä ja kestävyydestä, mutta ihminen on usein opetuksen itsestään selvä keskipiste. Eläinvaltakunta-podcastissa kasvatustieteen tutkijat Pauliina Rautio ja Riikka Hohti pohtivat, miten kasvatus voisi auttaa näkemään ihmisen osana monilajista maailmaa eikä sen ulkopuolisena hallitsijana.

Eläimet näkyvät koulussa, mutta ihmisen määrittelemissä rooleissa

Eläimet eivät ole näkymättömiä: koulukirjoissa on eläinhahmoja, opetuksessa luetaan eläintarinoita ja eri oppiaineissa opitaan eläinlajeista. Asetelma kuitenkin säilyy usein samana: ihminen on tietävä ja toimiva subjekti, eläin tiedon tai toiminnan kohde. Kun eläin tuodaan kouluun, sen läsnäoloa perustellaan usein ihmiselle koituvalla hyödyllä, kuten oppimisella tai luokan ilmapiirin parantamisella, kertoo kestävän tulevaisuuden apulaisprofessori Riikka Hohti Helsingin yliopistosta.

Ihmiskeskeisyys ei ilmene vain siinä, mitä eläimistä opetetaan. Se sisältyy myös kasvatuksen rakenteisiin ja oletuksiin. Biodiversiteettikasvatuksen professori Pauliina Rautio nostaa esiin ajatuksen koulutuksesta järjestelmänä, jossa ihminen nähdään helposti ympäristöstään erillisenä olentona. Paikallinen ympäristö ja muu elollinen maailma jäävät kasvatuksen taustaksi.

”Instituutiot on luotu säilyttämään. Se, mitä säilytetään kouluinstituutioissa on modernin länsimaisen ideaali, jossa ihminen on se, joka joko tietää, hallitsee, suojelee luonnon tai kuten nyt huomataan, myöskin onnistuu tuhoamaan luontoa ja biodiversiteettiä tehokkaasti.” -Riikka Hohti

Opetussuunnitelmissa on jo ympäristökasvatusta, eläinetiikkaa ja eläinten oikeuksiin liittyviä sisältöjä. Ongelmaksi voi kuitenkin muodostua niiden sirpaleisuus. Eläinetiikkaa käsitellään yhdessä yhteydessä, kun taas kouluruokailu, eläintarinat ja eläinten taloudellinen käyttö näyttäytyvät toisistaan erillisinä asioina. Oppilaan tehtäväksi jää huomata niiden väliset yhteydet ja ristiriidat, toteavat Hohti ja Rautio Eläinvaltakunta-podcastin viidennessä, koulun ja kasvatuksen ihmiskeskeistä lähtökohtaa käsittelevässä jaksossa.

Sama eläin voi saada ihmisten maailmassa hyvin erilaisen aseman

Hohti kuvaa tutkimusta, jossa tarkasteltiin kolmea hiirtä. Yksi oli pakastettu laboratoriohiiri, jota käytettiin käärmeen ravintona. Toiset hiiret oli ostettu lemmikeiksi ja niiden hyvinvoinnista huolehdittiin tarkasti. Kolmas oli tullut kasvihuoneelle vahingossa heinälähetyksen mukana ja herätti huolta mahdollisista taudeista. Kaikki olivat hiiriä, mutta ihmisten rakentamissa tilanteissa niiden asema muodostui hyvin erilaiseksi.

Esimerkki tekee näkyväksi eläinsuhteidemme ristiriitaisuuden. Eläimen asemaan vaikuttavat muun muassa sen käyttötarkoitus ja ihmisten sille antama merkitys. Kasvatuksessa voidaan kysyä, miksi suhtaudumme eri tilanteissa eläimiin niin eri tavoin, ja millaiset kulttuuriset ja taloudelliset rakenteet näitä eroja tuottavat.

Vaikeistakin eläinkysymyksistä pitää puhua lasten kanssa

Eläintuotanto ja eläinten taloudellinen käyttö jäävät tutkijoiden mukaan kasvatuksessa usein vähälle huomiolle tai niitä käsitellään neutraalein käsittein. Rautio korostaa, että jo asioista kertominen olisi tärkeä alku. Jos jokin asia on liian vaikea lapsille kerrottavaksi, se kertoo myös tarpeesta tarkastella itse asiaa kriittisesti.

”Jos me yhteiskuntana, kasvattajina emme pysty jostakin aiheesta puhumaan lapsille, niin se pitäisi olla iso merkki meille itsellemme, että siinä on jotakin työstettävää. Lapsille pitää pystyä puhumaan kaikesta.” -Pauliina Rautio

Koulu ei yksin voi ratkaista ihmiskeskeisyyteen liittyviä ongelmia. Rautio varoittaa siirtämästä vastuuta seuraavalle sukupolvelle ajatuksella, että nykyiset ongelmat korjautuvat lisäämällä uusi tavoite opetussuunnitelmaan. Kasvatuksen rinnalla tarvitaan muutoksia myös muualla yhteiskunnassa.

Toivoa antaa tulevien opettajien kiinnostus. Opettajaopiskelijoiden kiinnostus monilajisuuteen ja eläinten oikeuksiin liittyviin kysymyksiin on kasvanut ja aiheesta tehdään yhä enemmän opinnäytetöitä. Kasvatuksen tehtävä ei ole antaa valmista vastausta ihmisen paikasta maailmassa. Sen pitäisi kuitenkin antaa tietoa, kokemuksia ja aikaa kysyä, millaisia suhteita rakennamme muihin eläimiin ja millaista yhteistä maailmaa näillä suhteilla tuotamme.

Kuuntele jakso:

Eläinvaltakunta-podcastin uusimmassa jaksossa toimittaja Matias Manner keskustelee kestävän tulevaisuuden apulaisprofessori Riikka Hohtin ja biodiversiteettikasvatuksen professori Pauliina Raution kanssa suomalaisen koulun, opetuksen ja kasvatuksen antamasta eläinkuvasta. Voit kuunnella podcastin jaksoja Spotifyssa, YouTubessa ja Applen Podcasteissa. Jakso löytyy litteroituna tekstitiedostona täältä.

***

Eläinvaltakunta on Eläinten hyvinvointikeskuksen podcast, jossa pohditaan ihmisen valtaa ja vastuuta suhteessa muihin eläimiin. Sarjan tuottaa NN100.

 

Lue lisää:

Eläinten kouluttaminen ja kohtelu puheenaiheena Eläinvaltakunta-podcastissa

Eläinten hyvän kohtelun edistäminen vaatii sitkeää tiedotusta ja kouluttautumista

Planetaarisen hyvinvoinnin edistäminen hyödyttää lajiin katsomatta

Kiinnostaako eläinten käyttäytyminen ja hyvinvointi? Näin löysin oman tieni etologian ja eläinten hyvinvoinnin maailmaan

 

 

The owner of this website has made a commitment to accessibility and inclusion, please report any problems that you encounter using the contact form on this website. This site uses the WP ADA Compliance Check plugin to enhance accessibility.