Luontokuvauksessa on perinteisesti ihailtu koskematonta ja ihmistoiminnasta vapaata luontoa, mutta uusi tutkimus haastaa tämän näkemyksen. Suomalaistutkijat tarkastelivat luontokuvia, joissa jäte ja ihmisen jäljet ovat näkyvästi läsnä luonnossa. Kuvat paljastavat, miten ihmistoiminta muovaa eläinten elinympäristöjä ja hyvinvointia. Jäte ei ole vain häiriö, vaan osa luonnon todellisuutta ja muistutus ihmisen vastuusta. Luontokuvasta tulee näin eettinen väline, joka näyttää eläinten ja ihmisen, luonnon ja kulttuurin erottamattoman yhteyden.
Ihmisen toiminta näkyy luonnossa
Suomalainen luonto halutaan usein nähdä mieluiten puhtaana ja alkuperäisenä, koskemattomana tai vähintään erillään ihmistoiminnasta. Sama pätee luontokuviin: tunturimaisemat, aarnimetsät ja suolammet, villit eläimet ja kasvien yksityiskohdat tuntuvat olevan kauneimmillaan silloin, kun näkymää ei ole sotkettu ihmisen toiminnasta kertovilla merkeillä. Luontokuvissa esimerkiksi ohi kulkevat autot, metsään heitetyt nuuskarasiat ja hakkuuaukeiden jätteet ovat usein ei-toivottua materiaalia, joka pyritään rajaamaan luontoa esittävästä kuvasta pois.
Kuvissa, joissa ihmisen toiminnan vaikutus halutaan ennemmin paljastaa kuin piilottaa, näkyy toinen todellisuus: ihmisen jälkeensä jättämä roska sekä muut jäljet, kuten maaston ja elinympäristöjen muokkaaminen, kietoutuvat erottamattomaksi osaksi luontoa. Kuvissa esiintyvät muovipussit, talojen rauniot tai metalliromu eivät ole pelkkiä häiriöitä, vaan keskeisiä osia kuvattua tilaa. Ihmisperäisen jätteen ja villieläinten suhteet arkistuvat luontokuvauksen historiaan, toteaa tutkimus jätteen laajentamasta luontokuvasta (Uusitalo ja Lehtokunnas, 2025). Luonnon ja kulttuurin rajoja on perinteisesti pidetty luontokuvauksessa tiukasti erillään, mutta ihmistoiminnan ja siitä syntyvän jätteen sisällyttäminen luontokuviin asettaa tutkijoiden mukaan koko luontokuvauksen perinteen uuteen valoon. Vaikka emme haluaisi nähdä jälkeemme jättämäämme roinaa, onko se juuri sitä, mikä meidän pitäisi nähdä?
Tutkijat tarkastelemassa eläinten ja jätteen suhdetta
Tampereen yliopiston viestintä- ja sosiaalitieteiden tutkijat Niina Uusitalo ja Taru Lehtokunnas tutkivat Wildlife Photographer of the Year -kilpailun eläimiä ja jätettä esittäviä luontokuvia vuosilta 2011–2024. Kuvat näyttävät eläimiä ympäristöissä, joissa jäte on muuttanut niiden elinehtoja. Kuvissa muoviverkkoon kuollut kilpikonna tai merilintu takertuneena kalaverkon palaan eivät ole vain yksittäistapauksia, vaan osa laajempaa, itse luomaamme ympäristöongelmaa.
Tutkituissa luontokuvissa jäte ei jää taustalle, vaan se on keskeinen ja aktiivinen, eläimen olemassaoloa muokkaava tekijä. “Jäte on sekä materiaalinen vaara että moraalinen muistutus siitä, että eläimen kohtalo on kytkeytynyt ihmisen toimintaan”, tutkijat toteavat. Jäte liittää eläimen elämän ja ihmisen valinnat toisiinsa tavalla, jota ei voi ohittaa, vaikka mieli tekisi. Ihmisen toiminnan jälkiä dokumentoiva kuva näyttää, ettei luonto automaattisesti palaudu entiselleen, vaan muovautuu uudeksi. Luonto ja eläimet eivät myöskään elä irrallaan kulttuurisista rakenteista, vaan niiden keskellä ja ehdoilla.
Eläin on toimija myös ihmisen jättämissä jäljissä
Osassa tutkituista kuvista eläimet ovat ottaneet käyttöönsä ihmisen hylkäämiä tiloja. Tyhjentyneet kaupungit, rikkinäiset rakennukset ja purkujäte muodostavat eläimille uudenlaisen elinympäristön. Eläin ei välttämättä ole kärsijä, vaan toimija ja osa maisemaa, jossa ihmisen ja luonnon jäljet limittyvät. Jotkin kuvista näyttävät, miten eläin näennäisesti hyötyy ihmisen jälkeensä jättämästä jätteestä. Lintu on voinut rakentaa pesänsä metalliromun suojiin tai käyttää muoviroskaa pesänrakennusmateriaalina. Onko kyse tällöin eläimen selviytymisestä heikentyneissä oloissa, vai uudenlaisen ympäristön hyväksymisestä ja hyödyntämisestä? Eläimen toimijuus ei katoa, vaikka sen valinnat tapahtuvat ihmisen tuottamien materiaalien keskellä, huomauttavat Uusitalo ja Lehtokunnas. Päin vastoin, toimijuus tulee näkyväksi juuri tilanteissa, joissa eläin ottaa ympäristön haltuun, pakon sanelemana tai vapaaehtoisesti.
Luontokuva kutsuu katsojan kohtaamaan muutoksen
Eläintä on vaikeaa esittää luontokuvassa täysin erillään ihmisestä – eikä ehkä tarpeellistakaan. Jäte tuo kuvaan ihmisen läsnäolon silloinkin, kun emme itse ole näkyvissä. Luontokuva ei vain näytä kohdetta, vaan myös paljastaa suhteita, jotka sitovat sen ihmisen toimintaan. Tutkijoiden mukaan jätteellistyneet luontokuvat eivät ainoastaan dokumentoi ympäristön muutosta, vaan kutsuvat katsojaa pohtimaan omaa osallisuuttaan siihen. Kuvasta tulee väline, joka ei pysähdy esteettiseen kokemukseen, vaan laajenee eettiseksi kysymykseksi. Tämäntyyppiselle luontokuvalle voisi suomalaisessakin kontekstissa olla tarvetta. Koskemattoman luonnon ja villieläinten esittäminen autenttisessa ympäristössään tuo katsojalle tärkeää tietoa ja ymmärrystä luonnon omista ehdoista ja toimintamekanismeista, kun ihminen ei ole sekoittamassa pakkaa. Yhtä lailla olennaista ymmärrystä omasta toiminnastamme tarjoaa luontokuva, joka näyttää toimintamme jäljet ja seuraukset.
Luontokuvan katsojan ei kannata enää etsiä kuvaa, jossa luonto olisi vain kaunis ja koskematon. Katsoja joutuu kohtaamaan sen, että kasvit ja eläimet elävät maailmassa, jota ihmisen jätteet muovaavat. Tämä ei tarkoita, että luontokuva menettäisi arvonsa; luontokuvalla voi nähdä uuden merkityksen, kun se näyttää luonnon ja kulttuurin lomittumisen. Kuvan arvo ei ole vain siinä, mitä se tallentaa ja dokumentoi, vaan siinä, mitä se paljastaa suhteistamme muihin eläviin olentoihin ja elinympäristöihin.
Tutustu alkuperäistutkimukseen:
Uusitalo, Niina ja Lehtokunnas, Taru 2025. Jätteen laajentama luontokuva. Eläinten, jätteen ja ihmisten suhteiset toimijuudet luontokuvakilpailun kuvastossa. Media & viestintä 48, nro 2. DOI: https://doi.org/10.23983/mv.154984
Teksti on julkaistu alun perin Luontokuva-lehdessä 5/2025.
Lue lisää:
Eläinten ruokinta kuvauspaikoilla – mitä sen vaikutuksista tiedetään?
Eläin hädässä – milloin pitäisi auttaa, milloin antaa luonnon hoitaa?
Kotimainen villieläinturismi jakaa mielipiteitä ja haastaa turvaamaan kohde-eläinten hyvinvoinnin