Villien eläinten kuvaus on perinteisesti ollut vihkiytyneiden luontokuvaajien itsenäistä toimintaa. Matkailuun on kuitenkin syntynyt viimeisten parinkymmenen vuoden aikana uusi ala, luontoyrittäjyys, johon kuuluva villieläinturismi sisältää Suomessa lähinnä luonnonvaraisten eläinten katselu- ja kuvausturismia. Alan vaikutusta eläinten hyvinvointiin Suomessa tarkastelee oheisessa kirjoituksessa luontokuvaaja Olli Leino.
Suomi on suurpetojen katselun ja kuvaamisen Mekka
Luonnonvaraisten eläinten tarkkailu ja kuvaaminen on noussut yksittäisten harrastajien toiminnasta luontoyrittäjyydeksi. Useat luontoyrittäjät tarjoavat mahdollisuutta päästä näkemään ja kuvaamaan villejä eläimiä lähietäisyydeltä ylläpitämistään rakennuksista ja piilokojuista. Palvelujen tarjoajat ovat erityisesti keskittyneet suurpetojen tarkkailuun ja kuvaamiseen, joka Suomessa parhaiten onnistuu itärajalla. Suomesta löytyy erityisesti ahman ja karhujen tarkkailemiseen Euroopan parhaita sijainteja, ja ulkomailta saapuvat asiakkaat ovatkin tärkeä asiakasryhmä luontoyrittäjille. Suomesta löytyy myös useita petolintuihin ja lintujen soidinkäyttäytymiseen erikoistuneita tarkkailu- ja kuvauskohteita. Useat luontoyrittäjät ovat itse ammattiluontokuvaajia, jotka vuosien aikana ovat kehittäneet toimintaansa yksityisestä piilokojukuvaamisesta kaupalliseksi toiminnaksi.

Osa luontoyrittäjien asiakkaista on puhtaasti elämysmatkailijoita, jotka lähinnä odottavat näkevänsä esimerkiksi karhun tai suden luonnossa. Katselua varten useat luontoyrittäjät ovat rakentaneet hyvin varusteltuja ja viihtyisiä mökkejä. Toinen asiakasryhmä on luontokuvaajat, jotka toivovat saavansa kuvia muutoin luonnossa hyvin harvoin kohdattavista suurpedoista.
Luontokuvaajille soveltuvat rakennukset ovat tyypillisesti piilokojuja, pieniä koppeja. Niissä kankailla verhoillut kuvausaukot, joista kameran objektiivit mahtuvat ulos.
Haaskaruokinta houkuttelee eläimet paikalle
Jotta piilokojusta nähtäisiin eläimiä, on käytännössä välttämätöntä järjestää eläimille ruokinta. Se myös mahdollistaa luontoyrittäjälle miltei ympärivuotisen kaupallisen toiminnan. Haaskalla tarjottavia ruokavaihtoehtoja on monia: teiden varsilta autojen yliajamia kettujen, supien, jänisten ja oravien raatoja tai teurastamon jätteitä, kalaa ja perkuujätteitä.
Ruokintaa säätelevät monet lait ja asetukset, ja kuvauskojun perustamiseen on oltava lupa maanomistajalta ja ympäristönsuojeluviranomaiselta. Ruokinta ei saa aiheuttaa terveyshaittaa, ympäristön pilaantumista tai eläintautien riskiä. Jos ruokinnalla käytetään muita kuin luonnonvaraisia eläimiä tai teurastuksen sivutuotteita, on toiminnasta ilmoitettava kunnaneläinlääkärille.
Muiden kuin luonnonvaraisten eläinten ruhojen käyttämiseen ruokinnassa liittyy vielä useita yksityiskohtaisempia säädöksiä. Esimerkiksi sikojen käyttö haaskana vaatii asetuksen mukaiset ilmoitukset ja kirjanpidon. Lainsäädännöllä pyritään huolehtimaan, että eläimet saavat niille sopivaa ja turvallista ruokaa (EU-parlamentin ja neuvoston sivutuoteasetus ja sen täytäntöönpanosta annettu komission asetus).
Suurpetojen ruokinnan ekologisista vaikutuksista Suomen oloissa ei ole tutkittua tietoa (ks. Kauhala ja Isomursu 2020), mutta tämänhetkisen käsityksen mukaan eläimet eivät ole ruokinnan takia kesyyntyneet eivätkä aiheuttaneet ruokinta-alueilla suoranaista vahinkoa.
Villieläimen ei kuulu tottua ihmiseen
Ruokinnan ohella toinen usein esiin nostettu seikka on eläinten tottuminen ihmisten läheisyyteen ja siitä mahdollisesti aiheutuvat ongelmat. Aihetta on tutkittu jonkin verran, mutta selvää yhteyttä ruokinnan ja petojen ongelmakäyttäytymisen välillä ei ole löydetty. Näyttäisi kuitenkin, että ruokintajärjestelyillä on merkitystä eläinten käyttäytymiseen. Tärkeää on, että petojen ei tulisi voida yhdistää ruokaa ihmiseen. Eläinten ihmiseen tottumisen riskin vähentämiseksi ruokintapaikkojen tulisi sijaita riittävän kaukana, vähintään kymmenen kilometrin päässä, mahdollisista konfliktipaikoista (ks. Kauhala ja Isomursu 2020).

Yleensä samat eläimet kiertävät ruokintapaikkoja vuoden ympäri. Tarkka-aistiset suurpedot ja petolinnut aistivat ihmisen jo kaukaa. Piilokojun suojan turvinkin tulee kuvaajien ja tarkkailijoiden pysytellä mahdollisimman ääneti ja liikkumatta, etteivät eläimet pelästyisi ja poistuisi paikalta. Esimerkiksi kotkat tarkkanäköisinä aistivat kaukaa pienenkin liikkeen, ja kuvaaminen on siksi suositeltavaa aloittaa vasta linnun laskeuduttua haaskalle.
Ilman ruokintaa eläimet karttaisivat piilokojujen lähistöä, mutta ruoan ansiosta ne sietävät ihmistä. Muualla samatkin eläimet välttävät ihmisen läheisyyttä. Kaupungeissa ja taajamissa viihtyvät eläimet, kuten cityketut, eroavat tässä suhteessa käyttäytymiseltään suurpedoista. Kuvauspaikkojen välillä on kuitenkin eroja siinä, miten eläimet haaskalla käyttäytyvät. Tämä voi johtua muun muassa käytetystä ruoasta ja sen asettelusta.
Kotimaisessa tutkimuksessa selvitettiin karhujen käyttäytymisen ja ruokinnan yhteyttä (Kojola ja Heikkinen 2012). Tilastoanalyysi osoitti, että poliisin ampumat ongelmakarhutapaukset eivät liittyneet karhujen ruokintaan. Suurpetojen käyttäytymisen tutkiminen luontokuvauskohteilla olisi tärkeää, jotta tutkittua tietoa haaskanpidon vaikutuksista saataisiin lisää.
Vakioasiakkaat haaskalla
Eläimet ovat yleensä tottuneita kameroiden laukaisuääniin, mikä viittaa siihen, että ruokailulla käyvät eläimet ovat pääosin vakioasiakkaita. Nykyaikaisissa kameroissa on käytössä täysin äänetön suljin, joka vähentää eläinten mahdollista stressiä äänille. Kuvauspaikalle liikkuminen on yleensä sallittua vain tiettyinä kellonaikoina aamulla ja iltapäivällä. Tällä on tarkoitus turvata niin ihmisten turvallinen poistuminen kuin vähentää mahdollista eläinten häiriintymistä.
Eläimen luontaisen saalistuskäyttäytymisen ylläpitämiseksi haaskalla tarjottavan ruoan määrää tulisi säädellä siten, että se olisi vain lisä eläimen luontaiseen ruokavalioon. Tarkoitus on, että eläimen omatoiminen ruoanhankintakyky pysyy yllä (Bear Centre 2021).

Eri lajit käyvät hieman eri aikoihin kuvauspaikalla. Esimerkiksi ahma ja susi vierailevat lähinnä hämärän ja pimeän aikaan tai aamulla. Karhut taas ruokailevat usein arvojärjestyksen mukaisesti isojen urosten ruokaillessa ensin ja nuorten erauspentujen saapuessa paikalle muiden jälkeen. Karhuemo nuorine pentuineen käy usein viimeisenä välttääkseen kontaktia urosten kanssa.
Eturistiriitojen sovittaminen vaatii keskusteluyhteyttä
Suurpetoihin liittyy vahvoja tunnelatauksia. Erityisesti susi herättää paljon kiivasta keskustelua puolesta ja vastaan. Eläimet ovat luontoyrittäjille välttämättömyys toiminnan harjoittamiselle, mutta paikallisilla asukkailla tai metsästäjillä voi olla kielteinen asenne esimerkiksi sutta ja siten myös luontoyrittäjyyttä kohtaan. Osa luontoyrittäjistä on joutunut ilkivallan kohteiksi. Piilokoju vaatii rauhallisen ja syrjäisen alueen, jotta eläimet tottuvat hyödyntämään haaskaa; tällöin jopa lähistöllä liikkuvat retkeilijät riittävät karkottamaan eläimet.
Metsästykselle haittaa koituu lähinnä susista, jotka voivat metsästyskoiran kohdatessaan tappaa koiran tai haitata jahtia vaikeuttamalla koirien jäljestystä. Suurpetojen (karhu, ahma, susi, ilves) aiheuttamista menetyksistä elinkeinolle voi hakea valtiolta korvausta. Näitä myönnetään viljelyvahingoista, eläinvahingoista, irtaimistovahingoista ja porovahingoista maaseutuelinkeinoviranomaisen todettua ja arvioitua vahingon.
Avoin keskustelu osapuolten välillä on tärkeää, ja lopulta lainsäädäntö asettaa rajat hyväksyttävälle toiminnalle. Lainsäädännöllä tulee pystyä turvaamaan niin eläinten, luontoyrittäjien, asiakkaiden kuin asukkaiden tarpeet. Maa- ja metsätalousministeriössä on käynnissä uusien sääntöjen ja ohjeiden luominen eläinten ruokinnan avulla tehtävälle kuvaus- ja matkailutoiminnalle. Ohjeistus tulee olemaan tärkeässä roolissa, mutta myös jatkotutkimusta olisi suotavaa tehdä niin eläinten ruokintaan kuin käyttäytymiseen liittyen.
Mitä enemmän luontoyrittäjiä on, sitä olennaisempaa on yhtenäisten toimintatapojen ja sääntöjen noudattaminen. Villieläimet eivät ole kenenkään omaisuutta, ja siksi niiden hyvinvoinnin ja itseisarvon tulisi olla tärkeimmät määrittävät tekijät toiminnan ja lainsäädännön suunnittelussa. Perustuslakiin on kirjattu, että vastuu luonnosta, monimuotoisuudesta, ympäristöstä ja kulttuuriperinnöstä kuuluu kaikille. Itseisarvon lisäksi Suomen luonnolla on huomattavaa taloudellista arvoa kansallisesti ja kansainvälisesti. Monelle meistä sillä on myös vahva kokemuksellinen arvo, joka heijastuu asenteisiin ja näin auttaa edistämään eläinten hyvinvointia.
Teksti ja kuvat: Olli Leino
Lue lisää:
Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 1069/2009 (sivutuoteasetus) ja sen täytäntöönpanosta annettu komission asetus (EU) N:o 142/2011
Eläinten hyvinvointi Suomessa III: Luonnonvaraiset eläimet
Kauhala, Kaarina ja Isomursu, Marja. Riistaruokinnan ekologiset vaikutukset – kirjallisuuskatsaus. Suomen Riista 66: 7–20 (2020).
Laki eläimistä saatavista sivutuotteista 517/2015 § 6,7
Maa- ja metsätalousministeriön asetus eläimistä saatavista sivutuotteista 783/2015
Ruokavirasto 2021. Petovahingot
Ruokavirasto 2021. Sivutuotteiden käyttö luonnonvaraisten eläinten ruokinnassa eli haaskakäyttö
Bear Centre 2021. Kirjallinen tiedoksianto