Hevosen hyvinvointi kokonaisuutena on tärkeä läpi elämän

Hevosen hyvinvointi on riippuvainen yksilön omasta kokemuksesta niissä ympäristöissä ja vuorovaikutustilanteissa, joissa se elää. Hyvinvoinnin kokemusta määrittävät yksinkertaisimmillaan hevosen terveys, mahdollisuus lajityypilliseen elämään sekä hevosen yksilölliset tunnekokemukset. Jonkin osa-alueen heikkeneminen ja paraneminen vaikuttaa muihin osa-alueisiin ja hyvinvoinnin kokemukseen.

Koska hevonen on haluttu valjastaa käyttöhevoseksi, on sen fyysisestä terveydestä huolehtiminen ollut suuressa roolissa. Hevosen oma kokemus sen elinympäristöstä ja vuorovaikutuksesta ihmisen kanssa ei ole yhdentekevä. Hevosen  psyykkiseen kokemukseen vaikuttavat elinympäristö ja rutiinit, päivittäiset kokemukset hevosten ja ihmisten kanssa, terveydentila, sekä persoonallisuuserojen tuomat erot ympäristöön suhtautumisessa.

Hevosen kognitiivisten kykyjen tunteminen sekä hevosen tekemien valintojen tarkastelu tarkkailu edistävät hevosen ja ihmisen kahdensuuntaista vuorovaikutusta. Hevosen tunteminen lajina on oleellista tarpeiden täyttymistä vastaavien, ja hyvinvointia edistävien elinolojen järjestämiseksi. Hevonen kertoo sekä positiivisista että negatiivisista tunteistaan käyttäytymisellään ja hienovaraisella elekielellään. Rennon ja terveen hevosen tunnistaminen on tärkeää, jotta epänormaalia käyttäytymistä ei totu pitämään normaalina. Hevosen kivun ja epämukavuuden varhaisten merkkien tunnistaminen auttaa hevosta hoitavia ihmisiä tarttumaan ongelmiin ajoissa ja saamaan hevoselle tilanteeseen sopivaa ammattiapua.

Ihminen on tärkeä hyvinvointitekijä

Hevonen on muista seura- ja harraste-eläimistä poikkeava, siinä, että hevonen ei jaa kotiympäristöä ihmisen kanssa. Hevosia pidetään usein ihmisasutuksesta erillään.  Vaikka hevonen on kesyeläin ja asunut pitkään ihmisen hoidossa, on sillä silti samanlaiset lajityypilliset käyttäytymistarpeet kuin sen luonnonvaraisilla esivanhemmilla. Hevosen hyvinvointi on riippuvainen sitä hoitavien ihmisten osaamisesta sekä omistajan ammattitaitoisesta tukiverkosta. Hevosia hoitavien ihmisten tulee tietää, mitä eri hyvinvoinnin osa-alueet merkitsevät hevoselle: Mitä hevonen arvostaa eläimenä ja yksilönä sekä mikä aiheuttaa hevoselle hyvinvointihaittaa.

Hevosen elinympäristön ja hoitorutiinien suunnitteluun tarvitaan tietoa hevosesta eläimenä. Hevoset viettävät suurimman osan päivästä ilman ihmiskontaktia. Tällöin hevosen hyvinvoinnille on oleellista toteuttaa käyttäytymistarpeita sekä yksilöllisiä tarpeita lajille ominaisella tavalla. Hevosen tulisi päästä tekemään valintoja siitä, minkä aktiviteetin parissa se viettää aikaa.

Lopetus on osa hyvinvointia

Hyvän elämän päätteeksi ajoissa tehty lopettamispäätös säästää hevosen tarpeettomalta, pitkittyvältä kärsimykseltä. Lopettamispäätöksessä olisi hyvä pohtia sekä fyysisiä syitä että hevosen henkistä tilaa ja kykyä nauttia sille tarjotusta elämästä. Hevosen kuoleman tulee olla nopea, kivuton ja mahdollisimman vähän henkistä kärsimystä aiheuttava. Hevonen voidaan lopettaa lääkkeellisesti eläinlääkärin toimesta tai osaavan aseen omistajan toimesta ampumalla. Hevonen voidaan myös hyödyntää ravinnoksi ja kuljettaa teurastamolle, jossa se tainnutetaan pulttipistoolilla tai ampumalla, jonka jälkeen varmistetaan hyvin taintuneen hevosen kuolema verenlaskulla.

Tarpeiden täyttymättömyys, aineenvaihdunnan ongelmat ja stressaava käsittely ovat yhteydessä hyvinvointiongelmiin

Hevosten hyvinvointiongelmat kumpuavat muun muassa lajin tarpeisiin nähden puutteellisista elinolosuhteista, terveysongelmista sekä tavoista, joilla hevosia kohdellaan päivittäisissä vuorovaikutustilanteissa. Hyvinvointiongelmat voivat syntyä tilanteissa, joissa hevosenpitäjän ymmärrys hyvinvoinnista hevosten lajityypillisten tarpeiden näkökulmasta on puutteellista tai silloin, kun tiedon ja käytännön välillä on ristiriita.

Liikunnan ja muiden hevosten seuran puute, sekä liian harva ruokintaväli ovat esimerkkejä hevosten elinympäristöön liittyvistä hyvinvointiongelmista. Suurin osa hevosista asuu Suomessa karsinatalleissa, ja ne pääsevät jaloittelemaan ulkotarhaan yksin tai ryhmässä. Työhevosaikana yleiset pilttuut, joissa hevonen seisoo päästään kiinnitettynä, kielletään tulevassa eläinten hyvinvointilaissa siirtymäajalla. Yksittäin pidettävät hevoset elävät usein passiivisemmin kuin hyvin rakennetussa pihatossa asuvat. Passiiviseen elämäntyyliin yhdistetyistä terveysongelmista yleisiä ovat ruuansulatuskanavan tukkeumat, vatsahaava, ontumat ja aineenvaihdunnan ongelmat. Liiallinen energiansaanti ja vähäinen liikunta altistavat erityisesti kylmäverirotuja ja poneja aineenvaihdunnan ongelmille sekä kaviokuumeelle.

Hyvinvoiva hevonen ei koe jatkuvaa sietokyvyn ylittävää stressiä, josta se ei ehdi palautua. Ylimääräistä henkistä ja fyysistä kuormittumista voivat aiheuttaa muun muassa arvaamattomat tapahtumat ja sietokynnyksen ylittävät aistiärsykkeet ympäristössä, ihmisen arvaamaton käyttäytyminen tai kovakourainen käsittely, kuntotasolle ja rakenteelle sopimaton liikunta, tai hevoslajille sopimaton elinympäristö ja rutiinit. Pelokkuutta lisäävä käyttäytyminen ja käsittelytavat tai tarpeisiin nähden epäsopivat elinolosuhteet voivat saada hevosen käyttäytymään ihmisen turvallisuutta heikentävällä tavalla. Jos hevonen ei saa taukoa stressiä aiheuttavista tapahtumista, voi elimistö kuormittua. Kroonisesti stressaantunut hevonen voi huonosti ja voi olla vaaraksi myös muille hevosille ja ihmisille. Eri lähteistä kasautuva stressi voi alkaa näkyä negatiiviseen stressiin ja huonoon sopeutumiseen liittyvänä käyttäytymisenä ja hevonen voi alkaa kohdistaa epämukavaa oloaan ja toiminnan puutettaan talli- ja aitarakenteisiin, muihin ja hevosiin ja ihmisiin.

Hyvinvoiva hevonen ei ilmennä epänormaalia käyttäytymistä

Epänormaalin käyttäytymisen takana on aina syy, joka täytyy korjata. Jos hevosella on vaikeuksia toteuttaa käyttäytymistarpeitaan sille tarjotussa ympäristössä, käytökset purkautuvat voimakkaasti ja myös ihmiselle epäsuotuisissa tilanteissa. Muita syitä voivat olla myös kipu tai kokemus toistuvista rankaisuista ihmisen taholta.

Jatkuva apaattisuus tai aggressiivisuus ovat hevoselle epänormaalia käyttäytymistä. Aggressiivinen hevonen voi oppia puolustamaan omaa tilaansa, resurssejaan ja osoittaa epäsosiaalisuutta. Apatiassa hevonen on pääosin passiivinen, eikä ole kiinnostunut tarkkailemaan ympäristöään. Apaattinen tai opitusti avuton hevonen voi opitusti vastata ihmisen pyyntöihin arkirutiineissa ja ratsastuksessa, mutta se ei välttämättä juuri muuten reagoi ihmisen läsnäoloon. Tällaisten hevosten saatetaan ajatella olevan niin sanotusti pomminvarmoja hevosia, mutta aidosti rauhallinen hevonen on kiinnostunut tarkkailemaan ja vuorovaikuttamaan ympäristönsä kanssa ja ilmaisee myös, milloin sitä pelottaa.

Stereotyyppisen käyttäytymisen takana ovat elinympäristö ja rutiinit, jotka eivät täytä hevosen tarpeita. Stereotyyppiselle käyttäytymiselle on tyypillistä, että hevonen käyttää aikaa päämäärättömään, yksitoikkoiseen toimintaan, kuten ilman imemiseen eli imppaamiseen, kutomiseen, pään ja kielen heilutteluun, karsinan kiertämiseen tai aidalla edestakaisin kävelyyn. Karsinarakenteiden pureminen voi liittyä hevosen tylsistymiseen tai kipuun.

Hevonen tekee näin, koska se ei tiedä, kuinka muuten helpottaisi oloaan ja tarvettaan estyneeseen toimintaan. Stereotyyppinen käyttäytyminen voi laueta uudelleen stressaavissa tilanteissa, vaikka käyttäytymisen alkuperäinen syy olisi jo poistunut.

Hevosen tarpeita vastaavat olot sekä virikkeet voivat vähentää tai poistaa stereotypioiden esiintymistä. Hevosen stereotyyppisen käyttäytymisen estäminen apuvälinein, kuten imppauspannalla, ei ratkaise ongelmaa eikä helpota hevosen oloa. Vastoin joitain uskomuksia, hevoset eivät kopioi stereotyyppistä käyttäytymistä toisiltaan.

Kaikki ihmisen näkökulmasta ei toivottu hevosen käyttäytyminen ei ole aina hevoselle itselleen haitallista. Esimerkiksi ruunat, oriit tai nuoret hevoset voivat kohdistaa normaalia leikkikäyttäytymistä ihmiseen. On tärkeä tunnistaa minkä tyyppisestä käyttäytymisestä on kyse, jolloin hevoselle voidaan järjestää sopivaa sallittua toimintaa.

Tarpeeton kärsimys heikentää hevosen hyvinvointia

Hevonen kertoo epämukavuudestaan käyttäytymisellään, joten hevosen normaalin käyttäytymisen tunteminen on tärkeää vertailupohjan saamiseksi. Hevosen kipuilmeessä on tyypillisesti jännittynyt kasvojen lihaksisto. Esimerkiksi hevosen leikkauksen jälkeisessä kivussa suu on tiukka, korvat vedetty taakse, silmät raollaan ja pää voi roikkua. Hevosen epämukavuus voi näkyä myös eri tavoin tilanteesta riippuen. Hermostuneisuus, huono ruokahalu, hikoilu, jäykkä asento levossa, raajan varominen, aggressiivisuus ja apatia voivat olla kivun ja sairauden merkkejä. Hevosen kipu ratsastuksessa voi ilmetä mm. pään heittelynä, liikkeen epäsymmetrisyytenä, pukitteluna ja pystyyn nousemisena. Oleellista on katsoa hevosen elekieltä kokonaisuutena siinä kontekstissa, jossa käyttäytyminen ilmenee.

Suorituskyky yksistään ei ole hyvä mittari hyvinvoinnille, koska myös kipeä tai suustaan haavautunut hevonen voi menestyä kilpailussa. Kuitenkin jaksamisen lievä heikkeneminen voi olla aikainen merkki siitä, että hevonen kokee uuvuttavaa stressiä ja tarvitsee lepoa.

Ratsastetun hevosen kipukäytös videolla (Sue Dyson)

Hevosten hyvinvointia valvotaan monella tasolla

Suomessa hevosten hyvinvointia ja lain vaatimusten toteutumista valvovat valvontaeläinlääkärit, poliisi, sekä aluehallintoviraston valtuuttamat eläinsuojeluvalvojat. Hevosten hyvinvoinnin valvonta perustuu kansalaisilta tai ammattilaisilta tulleisiin eläinsuojeluilmoituksiin tai lakisääteisiin tarkastuksiin ammattimaista hevosenpitoa sisältävissä pitopaikoissa. Hevosten hyvinvointia valvotaan myös kuljetuksissa sekä kilpailuissa (mm. suuntarkastukset raveissa ja terveystarkastukset matkaratsastuskilpailuissa). SEY Suomen eläinsuojelu kouluttaa eläinsuojeluneuvojia vapaaehtoisiin neuvontatehtäviin ja Suomen Ratsastajainliiton (SRL) kouluttamat tallineuvojat tekevät tallitarkastuksia jäsentalleille.

Suomessa hevosalan tieteellinen tutkimus sisältää mm. terveyteen, hevosurheiluun, yhteiskunnalliseen asemaan ja hevosalan kehitykseen liittyvää tutkimusta. Suomessa on alkamassa hevosten hyvinvointimittareita määrittävä Welfare Quality® hanke. Tässä tutkimukseen perustuvassa hyvinvoinnin arvioinnissa kiinnitetään huomiota talliolosuhteiden lisäksi hevosen käyttäytymiseen ja terveyteen. Arvioinnin pohjana on ajatus, että hyvinvoiva hevonen ilmentää olotilaansa käyttäytymisellä, ja resurssien lisäksi on tärkeää katsoa itse hevosta. Hevosia varten on laadittu myös Welfare Quality ®-protokollaan perustuen Animal Welfare Indicators (AWIN) hyvinvoinnin arviointi protokolla.

Hevosen hyvinvointi lähtee elinoloista

Hevosen hyvinvointi on kokonaisuus, jossa kaikki fyysiseen ja henkiseen hyvinvointiin vaikuttavat osat ovat yhtä tärkeitä. Hevosen lajityypillisen käyttäytymistarpeiden ja lajityypillisen käyttäytymisen mahdollistavat elinolosuhteet, hyvä terveys sekä positiiviset vuorovaikutustilanteet ihmisten ja muiden eläinten kanssa ovat tärkeitä näkökulmia hyvinvointiin. Hevosen lajityypillisiin käyttäytymistarpeisiin kuuluvat vapaa liike, laiduntaminen, ruuan ja veden etsintä, lämmönsäätely, levon ja unen säätely, sosiaalinen käyttäytyminen ja leikki. Lisäksi muun muassa kehitysvaiheesta, terveydentilasta, hevosen aktiivisuustasosta tai muista yksilöllisistä tekijöistä riippuen hevosella voi olla yksilöllisiä tarpeita. Muiden hevosten seura sekä omatoimiset valinnan mahdollisuudet resurssien välillä tuottavat hyvinvoinnille tärkeitä positiivisuuden kokemuksia.

Hyvä rakennussuunnittelu on myös tärkeä terveydelle. Rakennukseen ei tulisi muodostua homeita ja pölyä, eikä ilmanvaihto saisi jättää osaa eläimistä ilman raitista ilmaa. Kuivikkeen epähygieeninen laatu ja pölyisyys voivat altistaa hengitystieongelmille hevosen maatessa tai syödessä pää alhaalla. Myös tallin paloturvallisuudesta sekä sisähallien kestävyydestä on huolehdittava.

Sosiaalinen käyttäytyminen ja leikki

Hevonen on sopuisa laumaeläin, jolle keskinäinen hoiva ja leikki ovat tärkeitä käyttäytymistarpeita. Hyvinvoinnin kannalta on välttämätöntä, että hevosella on lajitovereita positiivisiin sosiaalisiin kontakteihin, yhdessä liikkumiseen ja ympäristön tutkimiseen. Valtioneuvoston asetus hevosten suojelusta (588/2010) velvoittaa, että ”Hevosen karsina tai pilttuu on sijoitettava siten, että eläimellä on kuulo- ja näköyhteys pitopaikassa tapahtuvaan toimintaan sekä mahdollisuus sosiaaliseen kanssakäymiseen.”

Mikäli hevosella on karsina- tai tarhanaapureina hevosia, joiden seurassa se ei viihdy, toisten hevosten läsnäolo ei tällöin edistä hyvinvointia. Tarvittaessa hevosten täytyy päästä ottamaan etäisyyttä muihin. Muun muassa riittävä tila hevosta kohden sekä resurssien tasapuolinen saatavuus minimoivat konflikteja ryhmässä. Kun tilaa on riittävästi, hevoset pyrkivät välttämään konflikteja aloittamalla esimerkiksi toisen hevosen väistättämisen kaukaa pienin elein. Väistävällä hevosella on tällöin mahdollisuus poistua loukkaantumatta. Toisilleen tuntemattomat hevoset tulisi tutustuttaa toisiinsa vähitellen siten, että niillä on riittävästi resursseja ja tilaa. Hevosilla on ryhmätarhassa vähemmän konflikteja, kun tilaa on vähintään 331 m² hevosta kohden.

 

Ilman lajitovereiden seuraa kasvanut hevonen voi kehittää epänormaaleja ja vähemmän hienovaraisia tapoja kommunikoida muiden kanssa, ja joutua sen vuoksi herkemmin konflikteihin. Kasvava varsa tarvitsee muiden eri ikäisten hevosten seuraa normaalin lajityypillisen käyttäytymisen kehittymiseen ja leikkiin. Varsan hoivaaminen on myös emälle käyttäytymistarve. Myös orit voivat osallistua varsojen hoivaamiseen ja niiden kanssa leikkimiseen.

Ravinto ja ruoanhankintakäyttäytyminen

Hevosen ruokinta tulisi toteuttaa ja suunnitella sen lajityypillisiä käyttäytymistarpeita ja yksilöllisiä ravintotarpeita ajatellen. Hevosen pääasiallinen ravinto on hygieeninen korsirehu. Laiduntavana eläimenä hevonen etsii ruokaa pienissä annoksissa vuorokauden ympäri ja hevosella on tarve käyttää jopa 60 % päivästään pureskellen ja ruokaa etsien. Karkearehu täyttää kuidulla mahalaukkua, johon erittyy jatkuvasti ruuansulatusnestettä. Hevosen mahalaukku tyhjenee noin 3-4 tunnissa ja ilman kuitutäytettä mahalaukun seinämiin läiskyvä ruuansulatusneste voi johtaa vaikeasti paranevan ja hevosilla yleisen vatsahaavan kehittymiseen.

Myös hevosen oma kokemus syömisestä on tärkeä: Ruokintapaikkojen riittävyys ja tiheään annetut karkearehuannokset tarjoavat hevosille mahdollisuuden syödä karkearehua rauhassa pureskellen ilman kilpailua ruuasta. Liian vähäinen mahdollisuus ruuanhankintaan voi näkyä myös hiekan syöntinä ja aitarakenteiden pureskeluna.

Hevosen rehun energia- ja ravintosisältö tulee suunnitella yksilöllisten tarpeiden, kuten kehitysasteen, aktiivisuustason, terveydentilan tai siitostammoilla tiineysvaiheen mukaan. Muutokset ruokavaliossa on tehtävä asteittain hevosen ruuansulatuksen herkkyyden vuoksi. Heinästä tehtävän rehuanalyysin perusteella voidaan selvittää lisäravinteiden tarve. Muun muassa pölyinen tai homeinen heinä tai liian suuret ja tiheät väkirehuannokset aiheuttavat ruuansulatusongelmia. Liiallinen energiansaanti ja vähäinen liikunta altistavat erityisesti kylmäverirotuja ja poneja aineenvaihdunnan ongelmille sekä kaviokuumeelle. Hyvälaatuista olkea voidaan käyttää osana karkearehuruokintaa tukemaan hevosen pureskelun tarvetta sekä mahalaukun kuitumassan ylläpitoa. Hevoselle paras syömisasento on lähellä maata. Heinäverkkoruokinta ja toistuva epätavallinen karkearehun syömisasento voi altistaa niskan ja selän lihasongelmille. Ryhmäruokinnassa voi muodostua ongelmaksi hevosyksilöiden erilaiset ravintotarpeet. Tällöin hevosia voidaan esimerkiksi jakaa ajoittain eri ryhmiin tai syöttää osa rehumäärästä yksittäiskarsinoissa.

Vapaa liike

Valtioneuvoston asetus hevosten suojelusta velvoittaa huolehtimaan päivittäin hevosten ulkoiluntarpeesta. EU-komission suositus hevosten pidosta ohjeistaa, että hevosten pitäisi päästä liikkumaan tilassa, jossa liikkuminen on mahdollista lajitovereiden seurassa ilman ihmisen kontrollointia. Hevosen ulkoiluaitauksen tulee olla riittävän suuri, jotta hevosilla on tilaa liikkua ja väistää toisiaan turvallisesti. Pohjamateriaalin olisi hyvä olla pitävä liukastumisten ehkäisemiseksi. Muiden hevosten seura aktivoi liikkumista ja täyttää sosiaalisia tarpeita. Liikkumaan ja tutkimaan kannustavat myös virikkeiden ja resurssien sijoittelu, kierrettävät alueet, kiipeily sekä uudet alueet hajuineen. Ulkoiluaitauksen maaperän tulee olla hevoselle sopiva ja alueella tulisi olla riittävästi resursseja, kuten tilaa, ruokaa ja vettä hevosta kohti, sekä suojaa epäsuotuisilta sääoloilta.

Hevosten pito erillään ilman mahdollisuuksia sosiaaliseen kanssakäymiseen, ulkona liikkumiseen, kehonhoitoon ja lajityypilliseen syömiseen, on yhteydessä passiivisuuteen sekä epänormaalin käyttäytymisen suurempaan esiintymiseen. Pitkät ajat vietettynä sisällä karsinassa ja pilttuussa on yhteydessä hengitystieongelmiin ja jalkojen turvotukseen. Tavanomaiset keinot, kuten ihmisen järjestämä liikunta tai katselumahdollisuus pihalle eivät helpota eristyksestä aiheutuvia negatiivisia vaikutuksia, kuten apatiaa. Hevostietokeskus on koonnut hevosten ulkonapitoa koskevaa lainsäädäntöä ja suosituksia tarhassa pidosta, kuten tarhojen vähimmäiskokoja.

Lämmönsäätely ja suojautuminen hyönteisiltä

Hevosen lämmönsäätely toimii automaattisesti aineenvaihduntaa ja karvapeitteen kasvua säätelemällä sekä käyttäytymisen avulla. Hevosilla nk. termoneutraali alue eli lämpöalue, jossa hevosen ei tarvitse lisätä aineenvaihduntaansa lämmittääkseen tai jäähdyttääkseen elimistöään, on keskimäärin -5- +25 °C välillä. Erityisesti sateinen ja tuulinen ilma saa hevoset hakeutumaan säänsuojaan, koska sateella karvapeite kastuu ja tuulella kylmä ilma syrjäyttää eristävän karvakerroksen lämpimän ilman.

Kylmällä ilmalla hevonen pystyy hyödyntämään muun muassa karkearehusta suolessa pilkottavia rasvahappoja energiaksi lämmöntuotantoon. Kylmällä ilmalla hevosen karkearehun tarve voikin lisääntyä. Myös liikkuminen auttaa kehoa tuottamaan lämpöä, mutta samalla se kuluttaa energiaa. Paksumman talviturkin kasvattaminen edellyttää riittävää karkearehun saantia ja mahdollisuuksia tottua asteittain kylmään ilmaan ilman loimea. Paksu karva muodostaa eristävän kerroksen ihon ja kylmän ulkoilman väliin. Hevosen karvan kasvua säätelevät mm. päivän pituus, lämpötila ja ravinnon määrä. Talviaikaan luonnonvalon väheneminen ja säiden viileneminen muuttavat hevosten hormonitoimintaa karvan kasvua edistäväksi. Koko hevosen karvapeitteen leikkaaminen karvaleikkurilla voi haitata hevosen lämmönsäätelyä kylminä vuodenaikoina. Mikäli hevosella ei ole suojaa sateelta, tuulelta ja kylmältä ilmalta, se tarvitsee suojakseen loimen.

 

Korkeissa lämpötiloissa ja auringonpaisteessa hevoset voivat maksimoida auringon lämmittävän vaikutuksen hakeutumalla kylki aurinkoon päin. Toisaalta kesän helteet ja hyönteiset saavat hevoset hakeutumaan suojaan kasvuston sekaan tai katokseen. Katoksen lisäksi hyönteisloimi suojaa hevosta hyönteispuremilta, mutta samalla lämpimällä ilmalla loimitettu hevonen voi kärsiä kuumuudesta. Hevosella voi olla loimen alla tukalan kuuma jo ennen kuin se hikoilee.

Lepo

Aikuisen hevosen unentarve on noin neljä tuntia vuorokaudesta. Seisaaltaan levätessään ja kevyessä unessa hevosen polvien lukitusmekanismi estää hevosta kaatumasta. Syvään REM-uneen vaipuakseen hevosen täytyy päästä makaamaan turvalliseen paikkaan pehmeälle ja kuivalle alustalle. Varsat lepäävät enemmän kuin aikuiset hevoset ja ne voivat nukkua enemmän makuultaan. Lepoa voivat häiritä vähäinen tila makuulle menoon ja ylösnousemiseen, sairastaminen tai muu kipu sekä turvaton sosiaalinen ympäristö tallissa tai ulkona. Kova, kylmä tai märkä maa sekä kuivike ja vetoiset rakenteet voivat altistaa myös tarpeettomalle likaantumiselle, hankautumiselle ja kylmettymiselle. Pilttuu tai hevosen kokoon nähden liian pieni karsina saattaa estää hevosten kyljellä makuun jalat ojennettuna. Jos hevonen tuntee olonsa ahtaaksi, se voi vähentää lepäämistä ja kehittää univajetta. Vähäinen uni heikentää tarkkaavaisuutta ja suorituskykyä. Univajeessa hevonen voi loukkaantua pudotessaan polvilleen ja päälleen.

Terveys ja hevosen hyvinvointi kytkeytyvät toisiinsa

Hevosia hoitavien ihmisten tulisi päivittäin tarkkailla hevosen käyttäytymistä, peruskuntoa ja sairauden merkkejä. Esimerkiksi yskiminen, nuha, silmien rähmiminen, ruokahaluttomuus, väsymys, ripuli, levottomuus tai muut yhtäkkiset käyttäytymisen muutokset kertovat, ettei hevosella ole kaikki hyvin. Hyvällä hoidolla, hygienialla ja rokotuksilla voidaan ennaltaehkäistä hevosen sairastumisia. Säännölliset eläinlääkärintarkastukset, hammastutkimukset ja hampaiden raspaus, sekä kavioiden huolto, kuten vuolu ja kengitys, kuuluvat välttämättömään perusterveydenhuoltoon. Hevoset voivat hyötyä myös hieronnasta fyysisen työn tukena.

Hevosen kivun sekä sairauden merkkien tunnistaminen on tärkeää, jotta hevoselle saadaan hankittua viipymättä apua. Hevosen sairauden merkit ovat usein epäspesifisiä, joten diagnoosin saamiseksi tarvitaan usein hevosten sairauksiin perehtynyt eläinlääkäri. Hevosia hoitavien eläinlääkäreiden sekä lähimpien päivystävien klinikoiden yhteystiedot on hyvä olla saatavilla tallin seinällä. Yliopistollinen hevossairaala päivystää vuorokauden ympäri. Hevoselle tulee antaa lääkkeitä vain eläinlääkärin ohjeen mukaan lääkkeille varatuista astioista, jotta muut tallin hevoset eivät altistu lääkeainejäämille. Ruokaviraston Hevosten lääkitysopas sisältää perustietoa lääkkeiden käytöstä. Perusrokotukset suojaavat hevosia tarttuvilta virustaudeilta, kuten hevosinfluenssalta. Muun muassa kantavilla tammoilla ja kilpailevilla hevosilla on myös omat lisärokotussuosituksensa.

Ruokaviraston ohjeet hevosrokotuksiin

Hevostietokeskuksen neuvot loishäätöön

Jalostuksen seuraamukset voivat sekä edistää että heikentää terveyttä

Hevosen hyvinvointi on riippuvainen myös siitä, millaisia ominaisuuksia ihminen haluaa jalostaa, tai missä terveyskunnossa esimerkiksi tamma on kantavana ja imettäessään ja hoivatessaan varsaa.

Suomessa Suomen Hippos ja sen alaiset Hevosjalostusliitot ohjaavat kasvatustoimintaa. Hevosten jalostuksessa eri roduilla tavoitellaan erilaisten ominaisuuksien, kuten rakenteen ja suorituskyvyn, vahvistamista. Jalostusohjelmiin voivat kuulua myös terveyskontrollit. Hevosilla esiintyy joitain perinnöllisiä sairauksia ja rakennevikoja, joista jalostushevosilla voidaan vaatia geenitestin tulos kantajuuden selvittämiseksi. Myös ympäristö ja muu hevosen elämä voi vaikuttaa sairauksien kehittymiseen.

Terveyteen liittyviä ongelmia, joita voidaan huomioida jalostuksessa, ovat muun muassa jalka-asentojen virheet, hengitystieongelmat, ihottumataipumus, osteokondroosi sekä hammasviat. Rakenteeseen ja toimintakykyyn liittyvät ongelmat voivat jo itsessään haitata hevosen elämää, mutta myös altistaa hevosta kivulle fyysisessä työssä. Esimerkiksi urheiluhevosilla osteokondroosi on kivulias rustojen kasvuhäiriö, ja suomenhevosilla kesäihottuma voi aiheuttaa piinaavaa kutinaa. Lämminverisillä ratsuhevosilla esiintyvä harvinaisempi hauraan varsan oireyhtymä epäillään olevan yhteydessä liikkuvuuden jalostamiseen. Ulkonäköön liittyvä hevosten jalostus ei ole pääasiallinen tavoite Suomessa, mutta tiedetään, että esimerkiksi pienen ja koveran hevosen pään muodon suosiminen voi koirien lyhyen kallon tapaan olla yhteydessä muun muassa hengitys- ja hammasongelmiin. Shetlanninponeilla kääpiökasvuisuus liittyy aineenvaihdunnan ongelmiin ja kivuliaisiin jalkojen rakenteiden muutoksiin.

Tiettyjen orilinjojen suosiminen jalostuksessa, suljetut kantakirjat ja rodun yksilöiden pieni määrä voivat edesauttaa sisäsiittoisuutta rodussa, sekä lisätä sisäsiittoisuuden tuomia terveysongelmia. Suomenhevosen hiljattain kartoitettua referenssigeeniperimää voidaan tulevaisuudessa hyödyntää suomenhevosten jalostustyössä. Myös suomenhevosen historia on tutkimuksen alla.

 

Aasin hyvinvointi

Voidakseen hyvin aasi tarvitsee lajitoverin seuraa.

Aasin hyvinvointi edellyttää osaavaa hoitajaa

Aasien eri rodut kuuluvat hevoseläimiin, mutta ovat eri lajia kesyhevosen kanssa. Aasiristeytykset hevosten kanssa (muulit ja muuliaasit) ovat muiden lajiristeytysten tapaan steriilejä. Aasit eivät ole pienikokoisia hevosia, vaan niillä on myös omalle lajilleen tyypillisiä käyttäytymispiirteitä ja niiden hoitoon vaaditaan tietämystä aasien rakenteesta ja terveydestä.

Noin 5000 vuotta sitten kesytyn kesyaasin (Equus asinus asinus) esi-isä on uhanalainen afrikanvilliaasi (Equus asinus Linnaeus). Luonnonvaraisia aasilajeja tavataan Afrikassa ja Aasiassa. Aasit ja aasiristeytykset ovat olleet vuosituhansien takaa nykypäivään saakka erityisesti maatalouden apuna, mutta Suomessa ja muissa länsimaissa aasit ovat lähinnä lemmikkejä ja harraste-eläimiä. Suomessa on arviolta noin 300-400 aasia, joista muutama on aasiristeytys. Aaseja kasvatetaan Suomessa ja tuodaan ulkomailta. Kaikki EU-alueella syntyneet hevoseläimet tulee rekisteröidä Suomen Hippoksen rekisteriin.

Suomen aasiyhdistys ry ja The Donkey Sanctuary ovat tuottaneet kattavasti sisältöä muun muassa aasien historiasta, aaseista Suomessa ja maailmalla, aasiterminologiaa sekä hyvän hoidon oppaita. Euroopan komissio on julkaissut oppaan aasien ja aasiristeytysten hyvästä pidosta (Guide to good animal welfare practice for the keeping, care, training and use of donkeys and donkey hybrids).

Aasi nauttii oman lajitoverin seurasta

Aasin hyvinvointia edistävät parhaiten sopiva elinympäristö, ryhmäkasvatus, virikkeet, käsittely ja muu vuorovaikutus ihmisen kanssa. Aaseilla on hevosten kanssa monia yhteneviä käyttäytymistarpeita, kuten laiduntaminen ja sosiaalisuus. Aasit ovat kehittyneet selviämään niukalla, kuitupitoisella ravinnolla. Ne tarvitsevat pieniä annoksia karkearehua pitkin päivää ja tilaa liikkua ja laiduntaa.

Muutokset aasin elinympäristössä kannattaa tehdä vähitellen. Elinympäristön jatkuva rajoittaminen johtaa sosiaalisten kontaktien puutteeseen ja tylsyyteen. Passiivisuus ja liian energiapitoinen ruokinta johtavat lihavuusongelmiin.

Aasit tarvitsevat elinympäristössään omien lajitovereiden seuraa. Ne muodostavat pitkäaikaisia ystävyyssuhteita ja viettävät paljon aikaa ystäviensä lähellä. Lajitoverin kuollessa tai muuttaessa pois aasit voivat kokea suurta stressiä. Ne saattavat myös muodostaa ystävällisiä suhteita hevosten ja muulien kanssa, jos muita aaseja ei ole läsnä. Varhainen sosiaalistuminen lajitovereiden kanssa sekä muista tarpeista huolehtiminen ehkäisee epänormaalin käyttäytymisen kehittymistä myös aikuisena.

Säänsuoja etenkin sateisella, tuulisella ja kylmällä säällä sekä suoja auringolta ja hyönteisiltä on tärkeä aaseille. Aasit ja muulit voivat kasvattaa talvikarvaa, mutta turkki ei eristä vettä yhtä hyvin kuin hevosen turkki. Loimesta voi olla hyötyä etenkin vanhoille ja sairaille eläimille, joilla lämmöntuotanto on heikkoa. Aasien ja muulien rintakehän ja lantion rakenne on erilainen kuin hevosilla ja poneilla, mikä voi vaikuttaa loimien istuvuuteen.