Hevosella on pitkä kehityshistoria

Hevosen (Equus caballus caballus) käyttäytyminen on kehittynyt hevoslajin evoluutiossa. Hevosten sukuun kuuluvia lajeja ovat hevoset, seeprat ja aasit sekä niiden risteytykset. Hevoslajin kehityshistoria ulottuu noin 50 miljoonan vuoden taakse, jolloin hevosen varhainen esi-isä (Eohippus) oli pienen koiran kokoinen nelivarpainen kasvinsyöjä. Varhaisten hevoseläinten arvellaan kehittyneen Pohjois-Amerikassa ja levinneen sieltä Aasiaan ja Eurooppaan. Nykypäivän hevoslajien esi-isien arvellaan kehittyneen noin 4 miljoonaa vuotta sitten ja ne muistuttivat kooltaan poneja.

Kaikki luonnossa elävät hevoset ovat tänä päivänä pääosin villiintyneitä kesyhevosia, joista on saatu tieteellisesti tutkittua tietoa luonnon oloissa elävien hevosten käyttäytymisestä. Kesyhevosten villit esivanhemmat, kuten tarpaanit, metsästettiin sukupuuttoon ihmisravinnoksi satoja vuosia sitten tai vangittiin ihmisten käyttöön. Myöhemmin kesyhevosia on palautettu luontoon eri mantereilla, kuten mustangit Yhdysvalloissa, brunbyt Australiassa ja camarguehevoset Ranskassa. Uhanalaisen przewalskinhevosen arvellaan olevan nykypäivänä villihevosten lähin sukulainen.

Hevonen on kehittynyt laajoilla alueilla laiduntavaksi sosiaaliseksi laumaeläimeksi. Vaikka hevosia on alettu tiettävästi kesyttää jo noin 6000 vuotta sitten, ei lajin evolutiivinen kesyyntyminen eli domestikaatio ole muuttanut hevosen lajityypillisen käyttäytymisrepertoaarin laajuutta tai lajityypillisten käyttäytymistarpeiden tärkeyttä hyvinvoinnin kannalta. Kesyhevoset ilmentävät samoja käyttäytymismalleja kuin niiden luonnossa elävät lajitoverit, mutta voivat olla vähemmän pakoherkkiä ja sosiaalisempia ihmistä kohtaan kuin luonnossa elävät hevoset. Hevosten pitokäytännöistä mm. eristäminen lajitovereista, sekä vapaan liikkumisen, tutkimisen ja ruuanhankintakäyttäytymisen rajoittaminen ovat riskejä käyttäytymistarpeiden toteutumiselle. Hevosen tulee päästä toteuttamaan käyttäytymistarpeita voidakseen hyvin.

Hevosen käyttäytyminen on sopuisaa, kun resursseja on riittävästi ja sosiaaliset suhteet kunnossa

Lajityypillinen hevosen käyttäytyminen ja lajityypilliset käyttäytymistarpeet ovat perinnöllisiä ja ne esiintyvät kaikilla hevosilla. Luonnossa hevosen käyttäytyminen on monipuolista ja ne käyttävät yli puolet päivästään etsien ja pureskellen luonnon kasvustoa ja kävellen ympäristöä tutkien. Loput ajasta ne kuluttavat seisoskellen, makuulla leväten, kävellen tai muissa aktiviteeteissa, kuten leikkien tai sosiaalisesti hoivaten.

Luonnossa hevoset elävät perheryhmissä, joihin kuuluu ori, muutama tamma, joiden kanssa ori parittelee ja näiden jälkeläiset. Tamman tiineysaika kestää 11 kk. Tamma synnyttää varsan yleensä kevään tai kesän aikana, mielellään rauhallisessa paikassa. Pakoeläimille tyypillisesti varsa on syntyessään toiminnallisesti melko hyvin kehittynyt. Se pyrkii jaloilleen nopeasti ja imemään maitoa emän nisältä. Tamman ternimaito sisältää varsan terveydelle tärkeitä ravinto- ja vasta-aineita. Tamman hoiva sekä vuorovaikutus ja leikki muiden lauman hevosten kanssa ovat tärkeitä varsan sosiaaliselle, henkiselle ja fyysiselle kehitykselle terveeksi aikuiseksi.

Varsa vieroittautuu emän maidosta noin vuoden iässä ennen emän uuden varsan syntymää, mutta voi pysyä perheryhmässä jopa kolmevuotiaaksi asti. Sukukypsään ikään tulevat tamma- ja orivarsat joko lähtevät tai ne ajetaan pois perheryhmästä, ja ne muodostavat uusia nuoriso- ja perheryhmiä. Kesyhevosilla liian varhainen ja äkillinen vieroittaminen aiheuttaa suurta stressiä, mikä voi heijastua varsan elämään myöhemminkin.

Hevosen käyttäytyminen sosiaalisissa tilanteissa on normaalisti ennalta-arvattavaa. Luonnossa elävillä hevosilla esiintyy hyvin vähän konflikteja ja stereotypioita, koska resursseja on usein riittävästi. Hevoslaumassa tila mahdollistaa hienovaraisen kommunikoinnin sekä toisten hevosten väistämisen hyvissä ajoin. Lisääntymisaikana oriit voivat taistella keskenään tammoista. Hevoslaumassa sosiaalinen hierarkia on lähtökohtaisesti epälineaarinen, jolloin tilannekohtaisesti resurssia eniten havitteleva yksilö saa esimerkiksi ruokapaikan itselleen.

Konflikteja sisältävä hevosen käyttäytyminen tai jyrkempi arvojärjestyksen muodostuminen liittyvät rajallisiin resursseihin, esimerkiksi rajalliseen ruokaan ja tilaan. Kiistoja voi myös syntyä, kun laumassa vaihtuu hevosyksilöitä, tai ryhmä toisilleen vieraita hevosia lasketaan samaan aikaan yhteen. Ryhmässä hevoset oppivat toisiaan seuraamalla ruokailu- ja juomapaikat. Hevoset oppivat toisiltaan myös, mitkä asiat ympäristössä ovat turvallisia tai uhkaavia, sekä kuinka kommunikoida hienovaraisesti lauman jäsenten kanssa. Ryhmässä laiduntavat hevoset jakavat myös vastuun uhkien tarkkailusta, ja voivat tehdä aloitteita lauman liikkumiseen esimerkiksi ruokailupaikan vaihtoon.

Hevonen on herkkä aistimaan

Hevoselle tyypillisten aistien kehitys on auttanut hevosen villejä esivanhempia sosiaalisissa suhteissa, havaitsemaan uhkia ja pakenemaan nopeasti. Hevosella on herkät aistit, joiden avulla se havainnoi ympäristön muutoksia ja reagoi eri tilanteisiin. Sellaisiinkin, joita ihminen ei aina havaitse. Hevonen kuulee ääniä kaukaa ja haistaa heikkojakin hajuja. Näkö-, haju- ja kuuloaistin avulla se tunnistaa tutut ja vieraat yksilöt.

Hevonen tuntee herkästi kosketuksen ja paineen, ja sen turvan ja silmien tuntokarvat auttavat hahmottamaan ympäristön ulottuvuuksia. Hevosella on saaliseläinten tapaan silmät pään sivuilla, mikä mahdollistaa laajan näkökentän. Sokeat pisteet ovat turvan edessä ja selän takana. Hevonen reagoi herkästi näkökenttään tulevaan liikkeeseen, esimerkiksi kaukana juoksevaan hevoseen tai läheltä päätä tulevaan käden liikkeeseen. Hevonen näkee hyvin kontrastieroja ja väreistä vihreän, keltaisen ja sinisen sävyjä. Syvyyseroja se ei välttämättä hahmota hyvin. Hevonen näkee ihmistä paremmin pimeässä, mutta sen silmät sopeutuvat kirkkauden vaihteluihin ihmistä hitaammin. Tutustumalla siihen, kuinka hevonen tarkkailee ympäröivää maailmaa ja millainen hevonen on yksilönä, ihmisellä on mahdollisuus tehdä vuorovaikutuksesta mahdollisimman positiivista ja välttää tarpeetonta pelon tai epämukavuuden aiheuttamista.

Hevosen käyttäytyminen ilmentää aitoja tunteita

Hevosen tunteet sisältävät vähintään kaikkia nisäkkäille yhteisiä perustunteita: iloa, leikkiä, hoivaa, surua, pelkoa ja raivoa. Näitä tunteita ja aistitietoa yhdistyy automaattisesti myös opittuihin tilanteisiin. Koetut tunteet ovat oleellinen osa hyvinvointia. Hevosen tunteet ovat aina aitoja ja ne voivat olla sille erilaisia kuin ihmiselle.

Positiiviset tunteet, kuten uteliaisuus, ilo ja hoiva, toimivat hevosryhmän sosiaalisena liimana ja ne ovat olleet tärkeitä luonnossa hevoslauman yhdessä pysymiselle. Hevonen kokee näitä tunteita tutkimisen, sosiaalisen hoivan ja leikin kautta.

Pelko on auttanut hevosen esivanhempia pakenemaan vaaroja luonnossa. Hevonen voi esimerkiksi kokea pelkoa tilanteissa, jotka eivät jännitä ihmistä. Vaikka hevonen on pakoeläin, sen hyvinvoinnille ei ole hyväksi kokea jatkuvasti pelkoa.

Käyttäytyminen on hevoselle väylä ilmaista tuntemuksiaan ja kommunikoida sekä lajitovereilleen että ihmiselle. Hevonen käyttää sellaisia käyttäytymisen keinoja, jotka ovat sille hevosena luontevia tai, jotka se on kokenut kannattavaksi. Ihmisen on helpompi lukea hevosen käyttäytymistä silloin, kun hevonen on oppinut, että sen on turvallista ilmaista itseään.

Hyvinvoiva hevonen suoriutuu paremmin kognitiivisista haasteista

Hevosten aistit, tunteet, oppiminen ja muisti ovat osa hevosen kognitiivisia kykyjä. Hevonen oppii nopeasti ja muistaa oppimansa asiat pitkään. Hevoset erottavat muun muassa visuaalisesti selkeästi erilaisia kohteita ja määriä toisistaan. Suoraa uuden toiminnan matkimista ei olla pystytty tutkimuksissa osoittamaan, mutta hevoset ovat herkkiä toisten hevosten ja ihmisten sosiaaliselle vaikuttamiselle. Hevonen muistaa hyvin paikkoja ja hahmottaa ympäristön resursseja.

Vaativa ongelmanratkaisu ei ole hevoselle helppoa. Hevonen ei esimerkiksi hahmota helposti, kuinka se saisi ohjan paineen hellittämään, tai mistä löytäisi kiertoteitä. Toisaalta, hevosen hyvinvoinnin korkea taso on yhteydessä parempaan kognitiiviseen suoriutumiseen. Runsaiden resurssien keskellä elävät hevoset ovat kekseliäämpiä kuin rajoitetuissa oloissa elävät hevoset.

Aasin käyttäytyminen

Aasi ilmentää hyvinvointia käyttäytymisellään

Aasit kommunikoivat paljon kasvojensa eleillä, pitkillä korvillaan ja kehon liikkeillä. Ne käyttävät viestimiseen myös hajuja sekä lajille ominaista ääntelyä. Hyvinvoiva aasi on utelias ja sosiaalinen ja viettää aikaa lajityypillisissä puuhissa toteuttaen käyttäytymistarpeitaan, eikä sillä ole liikkumisen vaikeuksia tai vakavia sairauden merkkejä.

Aaseilla jännittyminen voi ilmetä muun muassa ääntelynä (esimerkiksi hihkumisena), hermostuneena käyttäytymisenä ja levottomuutena, jähmettyneenä olemuksena tai ihmisen pyyntöjen vastusteluna. Erityisesti pienten kasvoneleiden muutoksien jääminen huomiotta ja jähmettymisen väärin tulkinta pelottomuudeksi tai jääräpäisyydeksi voivat aiheuttaa sen, että aasia jännittävien asioiden ratkaisu pitkittyy.

Ongelmat terveydessä ja elinympäristössä ilmenevät aasin käyttäytymisessä, ja ihmisen kannalta epätoivottu käyttäytyminen voi vahvistua.

Kipeän aasin tunnusmerkkejä ovat muun muassa syömättömyys tai syömisen hitaus, alakuloisuus tai aggressiivisuus, jännittynyt vatsa ja muu kehon olemus sekä hampaiden pureskelu. Aasin kipuilmeeseen voi liittyä pään roikottamista, huulten yhteen puristamista, sierainten jännittymistä, silmien sulkemista osittain tai kokonaan, tai korvien vetämistä taakse.