Sikojen hännänpurenta on yleinen käyttäytymishäiriö, joka heikentää purtujen sikojen hyvinvointia ja aiheuttaa taloudellisia tappioita. Hännänpurennan syyt ovat epäselviä, mutta mm. stressin sekä ruokinta- ja olosuhdetekijöiden tiedetään vaikuttavan asiaan. Hännänpurennan mekanismeja selvittänyt eläinten hyvinvoinnin tutkimuskeskuksen tutkija, agronomi Pälvi Palander väittelee 4.11.2016 Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisessä tiedekunnassa aiheesta ”The Tail biting pig – Nutritional and physiological approaches to understanding the behavior”. Väitöstilaisuus järjestetään Seinäjoen yliopistokeskuksessa (Kampusranta 9). Vastaväittäjänä on Dr. Ir. Hans Spoolder Wageningenin yliopistosta ja kustoksena professori Anna Valros.
Hännänpurenta on jo vuosisadan ajan tunnettu sikojen käyttäytymishäiriö. Vuosittain teurastetuista sioista keskimäärin 3-10 %:lla on purennan seurauksena häntävaurio, typistämättömistä useammalla kuin typistetyistä. Hännänpurenta aiheuttaa sikayksilöille kipua ja stressiä, ja lisää levottomuutta sikaryhmässä. Tämän väitöstyön tavoitteena oli lisätä sikojen hyvinvointia parantamalla hännänpurentaa aiheuttavien tekijöiden tuntemusta.
Hännänpurennalle tunnetaan lukuisia aiheuttajia, mutta tarkka mekanismi on yhä epäselvä. Sioilla on luontainen tarve tutkimiseen ja ruoanhakuun suun ja kärsän avulla, ja näiden tarpeiden täyttymättömyyttä modernissa tuotantoympäristössä on yleisimmin esitetty syyksi hännänpurennalle. Puutteet eläimen ravitsemustilassa lisäävät ruoanhakukäyttäytymistä ja voivat siten johtaa hännänpurentaan.
Tämä väitöstutkimus sisälsi kolme tutkimusta, joissa menetelminä käytettiin viljelijöille suunnattua kyselytutkimusta ja eläinkokeita. Kyselytutkimuksessa etsittiin hännänpurennan ruokinta-, rehu- ja ympäristötaustaisia riskitekijöitä. Eläinkokeissa vertailtiin häntiä purevia, purtuja ja muita sikoja keskenään hännänpurentakarsinassa ja karsinassa ilman purentaa. Tutkimuskohteina olivat sikojen ohutsuolen limakalvon rakenne, ravitsemustilaa kuvaavat veriarvot, sekä hermovälittäjäaineiden pitoisuus aivojen eri alueilla.
Tutkimuksen tuloksina riskitekijät hännänpurennalle olivat yhtäläiset aiempien tutkimusten kanssa, eivätkä eronneet typistettyjen ja typistämättömien sikojen välillä. Riskitekijät vaikuttivat usein toisiinsa kuten käytännön olosuhteissakin. Saadut tulokset tukevat teorioita hännänpurennan alkuperästä estyneen tutkimis- ja ruoanhakukäyttäytymisen seurauksena. Havaitut yhtäläisyydet hännänpurennan ja sikojen mahahaavan esiintymisen välillä odottavat lisätutkimuksia tulevaisuudessa.
Häntiä purevilla sioilla oli lisääntynyt hermovälittäjäaine serotoniinin aineenvaihdunta etuaivokuoren alueella. Tämä oli yhteydessä aminohappo tryptofaanin pitoisuuteen veressä, ja tryptofaanin ja muiden aminohappojen suhteeseen veressä. Selitykseksi ehdotetaan eläimen kokemaa stressiä. Havaittu serotoniinin ja aminohappojen pitoisuuden yhteys vaatii lisätutkimuksia.
Purruilla sioilla havaittiin lisääntynyt serotoniinin ja dopamiinin aineenvaihdunta aivojuovion ja limbisen aivokuoren alueilla. Monien ei-välttämättömien aminohappojen pitoisuus veressä oli laskenut. Selitykseksi esitetään syntyneen häntävamman vaikutuksia eläimen valkuaisentarpeeseen ja purruksi joutumisen vaikutuksia eläimen kokemaan stressiin, joka heijastuu aivojen hermovälittäjäaineisiin.
Hännänpurennan tapahtuminen karsinassa vaikutti myös muihin kuin purtuihin sikoihin ja purijasikoihin. Muilla sioilla hännänpurentakarsinassa oli heikentynyt suoliston limakalvon pintarakenne ja muutoksia ravitsemustilaa kuvaavissa veriarvoissa. Erot viittaavat mahdolliseen lyhytaikaiseen syönnin vähenemiseen kun karsinassa tapahtuu hännänpurentaa.
Teksti on abstrakti Palanderin väitöskirjasta The Tail biting pig – Nutritional and physiological approaches to understanding the behavior, joka on luettavissa kokonaisuudessaan täällä.