Luonnon kiertokulkuun kuuluu monenlaisia tapahtumia, joissa ihmisen väliintuloa ei tarvita. Laki kuitenkin velvoittaa jokaista meistä auttamaan luonnonvaraista eläintä, jos se on sairas, loukkaantunut tai muuten avun tarpeessa. Miten arvioida eläimen avun tarve oikein? Luontokuva-lehdessä julkaistu kolumnimme pohtii eläinten auttamista luonnonvalokuvaajan näkökulmasta.
Avun tarpeessa olevaa luonnonvaraista eläintä on autettava
Seurailen usein lähiluontoa työhuoneeni ikkunasta. Pihalla seikkailee kaneja ja rusakoita, oravia, joskus rottiakin. Lintulaudalla vierailee varpusia, tiaisia ja rastaita. Kerran maahan laskeutui kovan tömähdyksen saattelemana kanahaukka. Tarkemmin katsoessani huomasin, että se oli iskenyt kyntensä kaniiniin, joka pyristeli sen otteessa avuttomana. Sekunnin ajan mietin, että kanahaukankin on saatava lounaansa. En kuitenkaan halunnut ajatella haukkaa teurastamassa kania omalla pihallani, vaan avasin ikkunan ja ajoin haukan tiehensä. Kanin henki säästyi, ainakin sillä kertaa.
Jos olisin ollut todistamassa vastaavaa tilannetta luonnossa valokuvaajana, en varmaankaan olisi puuttunut asiaan. Olisin antanut haukan syödä saaliinsa rauhassa. Luonnonvalokuvaajien eettisten ohjeiden mukaan luonnonkuvaaja liikkuu luonnossa hienotunteisesti ja asettaa kuvaustilanteissa aina luonnon edun oman etunsa edelle. Saalistustilanteissa tämän voi tulkita niin, ettei kuvaajan kuulu häiritä luonnon tapahtumia. Mutta jos haukka olisikin poistunut paikalta ja jättänyt kanin hengissä mutta vahingoittuneena kärsimään, mitä olisin tehnyt? Tai jos olisin löytänyt yksinäisen jäniksenpojan kyyhöttämästä pensaan juurella, pitäisikö sitä auttaa?
Laki eläinten hyvinvoinnista sanoo, että sairasta, vahingoittunutta tai muuten avuttomassa tilassa olevaa luonnonvaraista eläintä on autettava. Jos eläin on sellaisessa tilassa, että sen hengissä pitäminen olisi ilmeistä julmuutta, eläin on lopetettava tai huolehdittava siitä, että se lopetetaan.
Jos eläin tarvitsee apua, jokainen on siis velvollinen auttamaan. Loukkaantuneen tai muuten avuttomassa tilassa olevan eläimen voi ottaa lyhytaikaisesti haltuun vain ensiapua tai hoitoon toimittamista varten. Ensiavun jälkeen eläin on vapautettava takaisin luontoon tai toimitettava eläinlääkäriin tai -hoitolaan. Lopettamisen tarpeessa olevan eläimen voi viedä kunnaneläinlääkärille, joka huolehtii vastaanotolle tuotujen sairaiden tai vahingoittuneiden luonnonvaraisten eläinten lopettamisesta.
Eläinhoitolaa ei voi perustaa kuka tahansa, vaan luonnonvaraisia eläimiä saa hoitaa vain pätevä henkilö. Hoitolassa eläin kuntoutetaan ja palautetaan sen jälkeen takaisin luontoon, jos eläimen tila sen sallii. Vieraslajeja, kuten supikoiria, ei oteta hoitoon eikä vapauteta luontoon.
Valtioneuvoston julkaisemassa oppaassa luonnonvaraisten eläinten hoitajille on neuvoja ihan tavallisillekin luonnon tarkkailijoille. Toimintaohjeita voi tarvittaessa kysyä myös SEY Suomen eläinsuojelun koulutetuilta eläinsuojeluneuvojilta.
Varmista, onko emo lähellä ennen kuin autat poikasta
Varsinkin poikasten kyseessä ollessa on tärkeää varmistaa, tarvitseeko eläin todella apua vai onko paras apu se, että jättää eläimen koskematta paikalleen. Esimerkiksi jäniksenpoikasia näkee keväisin usein yksinään. Ne ovat kuitenkin vain harvoin emon hylkäämiä ja avun tarpeessa – usein emo on lähettyvillä ja käy imettämässä poikasta säännöllisesti. Poikasta kannattaa siis tarkkailla riittävän pitkään ja antaa mahdollisesti ihmisaralle emolle mahdollisuus tulla hoitamaan poikastaan rauhassa. Ihmisen paikallaolo todennäköisesti estää emoa tulemasta paikalle. Poikaselle liian pitkä yksinolo voi aiheuttaa kylmettymistä ja kuivumista ja altistaa pedoille.
Entä jos eläin on pahasti loukkaantunut, esimerkiksi murtanut jalkansa tai katkaissut siipensä, ja tarvitsee apua välittömästi? Lain mukaan pienen eläimen voi hätätilanteessa lopettaa itse kovalla iskulla päähän. Oikeaan kohtaan osuva isku tuottaa nopean tajunnanmenetyksen ja välittömän kuoleman. Kuolema on tärkeää varmistaa kokeilemalla, ettei sykettä tunnu. Jos kyseessä on isompi eläin, on syytä olla yhteydessä paikalliseen riistanhoitoyhdistykseen, tai jos eläin aiheuttaa ihmiselle vaaraa, on soitettava poliisille. Lopettamisen tarpeessa olevaa eläintä ei pidä altistaa ylimääräiselle stressille, kuten kuvaamiselle, katsojille tai koville äänille.
Eläimen pitäminen hengissä niin pitkään kuin mahdollista ei aina palvele eläimen etua. Eläin saattaa kärsiä enemmän kuin päällepäin näkyy. Suurin osa luonnoneläimistä, etenkin saaliseläimet, pyrkii piilottamaan kipunsa viimeiseen asti. Luonnonvaraiset eläimet stressaantuvat jo pelkästään joutuessaan kontaktiin ihmisen kanssa, eikä stressiäkään aina näe päällepäin.
Eläimen hyvinvointi on sen oma kokemus senhetkisestä fyysisestä ja psyykkisestä tilastaan. Joskus hyvinvoinnin turvaaminen vaatii sen, että sairas tai loukkaantunut eläin päästetään kärsimyksistään lopettamalla se. Joskus taas hyvinvointia on se, että saalistaja saa pitää saaliinsa ja jatkaa elämäänsä maha täynnä, vaikka se vie saaliseläimen hengen.
Ehkä minunkin olisi pitänyt antaa kanahaukan syödä kaniininsa. Hätistettyäni haukan pois pupu pääsi pötkimään pakoon vahingoittumattoman näköisenä, enkä joutunut arvioimaan sen avun tarvetta tai lopettamaan sitä itse. Toivon myös, että haukka löysi saalista – mutta jostain muualta kuin omalta takapihaltani.
Teksti on julkaistu alun perin Luontokuva-lehdessä 5/2024.
Lue lisää:
Opas luonnonvaraisten eläinten hoitoon julkaistu
Luonnonvaraisten eläinten hoito: Opas toimintaperiaatteisiin
Eläinten hyvinvointi Suomessa III: Luonnonvaraisten eläinten hyvinvointi