Suomen lammaskanta nojaa tuottajiin ja harrastajiin
Suomessa on tilastotietojen mukaan noin 115 000 lammasta, sisältäen sekä tuotanto- että harraste-eläimet (2024). Lammastilojen lukumäärästä ei ole tuoretta tietoa, mutta teurastuksia tehtiin noin 50 000. Viimeisimpinä vuosina lampaiden lukumäärä on laskenut vuosittain samalla kun lihan tuottajahinnat ja tuotantokustannukset ovat nousseet.
Suurin osa suomalaisesta lammastuotannosta keskittyy karitsanlihantuotantoon. Karitsat teurastetaan noin kahdeksan kuukauden iässä, kun ne painavat 45–50 kg. Teurastetun karitsan ruhopaino on noin 18 kg. Valtaosa lampaista on rodultaan suomenlampaita, joita usein myös risteytetään tuontiroduilla (esim. texel, dorset ja oxford down) lihakkaampien karitsoiden tuottamiseksi.
Suomenlammas on yksi Suomen kolmesta lampaiden alkuperäisroduista huomattavasti vähälukuisempien kainuunharmaiden ja ahvenanmaanlampaiden ohella. Suomalaisten alkuperäisrotujen hyvinä puolina pidetään usein hyvälaatuista villaa, hedelmällisyyttä ja emo-ominaisuuksia, joita tavoitellaan myös risteytyksissä. Vaikka villasta on vaikea saada pääasiallista tulonlähdettä, voi se tuoda tiloille sivutuloja niin kerityn villan ja sen jatkojalosteiden kuin taljojenkin muodossa. Lisätienestejä on mahdollista kerryttää myös esimerkiksi maisemanhoitopalveluita tarjoamalla.
Tuotannon ohella lampaita pidetään Suomessa harraste-eläiminä, jolloin tavoitteena ei ole saada eläimistä tuottoa ja laumakoot ovat pienempiä. Lajitovereiden seura on kuitenkin lampaille elintärkeää, sillä luonnonoloissa laumassa eläminen on lisännyt yksittäisen lampaan selviytymismahdollisuuksia huomattavasti. Lampaan tulisikin aina olla osa laumaa, jonka vähimmäiskoko on 4–5 eläintä. Tätä vähäisempi eläinmäärä rajoittaa lampaiden luonnollista käyttäytymistä, jopa vähentäen syömiseen käytettyä aikaa. Riittävän suuri laumakoko ja lajitovereiden seura on tärkeää myös siitospässeille. Karitsointiaikaa tai sairaita eläimiä lukuun ottamatta lammasta ei tulisi koskaan pitää yksittäiskarsinassa. Tällöinkin lampailla on hyvä olla vähintään näköyhteys muihin lampaisiin.
Pienempään laumaan sopeutuminen on yleensä vaikeampaa suuremmassa eläinryhmässä kasvaneille lampaille, kun taas esimerkiksi karitsana keinojuotetut lampaat tottuvat pienempään ryhmäkokoon ja ihmisen läheisyyteen. Mikäli mahdollista, pieniin alle kymmenen eläimen lemmikkilaumoihin otettaviksi tulisiskin suosia pienemmistä laumoista peräisin olevia ja ihmiseen tottuneita nuoria lampaita.
Hyvä paimenkoira on suuri apu lampaiden liikuttelussa
Paimenkoiran käyttö helpottaa hoitotoimia ja voi myös parantaa turvallisuutta. Koiran avulla lammaslauman saa esimerkiksi laitumella koottua hoitajan tarkkailtavaksi, sillä koira tarkastaa ihmistä paremmin koko laitumen ja kerää lampaat yhteen. Hoitajan on helppo tarkkailla koiran kokoaman lauman liikkeitä, kuten sitä, jääkö jokin lammas muusta laumasta jälkeen. Tällöin hoitaja osaa kiinnittää huomiota laumasta jääneen yksilön hyvinvointiin.
Tottumus on tärkeää myös paimenkoiraa käytettäessä, sillä petouhka voi aiheuttaa lampaille koviakin stressireaktioita. Nyrkkisääntönä koiraan tottumattomia lampaita tulisikin opettaa paimennukseen vain kokeneella paimenkoiralla, kun taas uuden koiran kouluttamisessa olisi hyvä hyödyntää kokeneita lampaita. Jokaisen koiran soveltuvuus paimennustehtäviin pitäisi myös arvioida yksilöllisesti, vaikka koira kuuluisikin paimentavaan rotuun. Samat säännöt pätevät karkeasti myös laumanvartijakoiriin, mutta näillä roduilla kokenut kouluttaja voi olla vielä suuremmassa asemassa.
Ilman koiraa tapahtuvissa lampaiden siirrossa kannattaa hyödyntää lampaiden vahvaa seuraamiskäyttäytymistä. Esimerkiksi laitumelta toiselle siirtyessä avainyksilöitä eli niin sanottuja johtolampaita voi opettaa liikkeenjohtajiksi, joita muut seuraavat. Liikkumisen lisäksi lampaat lepäävät, syövät ja juovat yhdessä. Jos näihin peruskäyttäytymisiin ei ole riittävästi sopivaa tilaa, voi hierarkiasta johtuvia ongelmia ilmetä etenkin pässien kesken.
Hyvä lampola on tilava ja kuiva
Eläinmäärästä riippumatta lampaiden pitopaikan on vähimmilläänkin tarjottava eläimille suoja epäsuotuisilta sääoloilta, sekä kuiva makuupaikka. Onko tila suljettu vai pääsevätkö lampaat ulos ympäri vuoden ei ole yhtä oleellista, kunhan lampailla on halutessaan mahdollisuus suojautua. Rakennus voi olla eristetty tai eristämätön, mutta kuivitus tapahtuu yleensä oljella lämpöä eristävään kestokuivikepohjaan. Lampaiden pitopaikan vähimmäispinta-ala ja ruokintatilan minimipituus on molemmat määritetty valtioneuvoston asetuksella, jota sekä harrastajien että tuottajien on noudatettava.
Erityisesti tuotantotiloissa pyritään usein kustannustehokkaisiin ratkaisuihin, mutta tilantarvetta ei tule silti aliarvioida. Esimerkiksi makuutilan vähäisyys on yhdistetty uuhien heikompiin maitotuotoksiin, kun taas vieroitettujen karitsoiden ruokintatilan rajoittaminen heikentää koko ryhmän keskimääräistä kasvua. Lampaat eivät myöskään vaikuta kompensoivan vähäistä ruokintatilaa syöntiin käytettyä aikaa pidentämällä, eli viimeisinä syövät saavat todennäköisesti vähemmän ja heikompilaatuista rehua.
Ilmanlaatu ja hygienia ovat tärkeitä lampaiden hyvinvoinnille
Lampaiden hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi pitopaikan ilmalaadusta ja hygieniasta huolehtiminen on tärkeää. Liiallinen kosteus altistaa lampaita muun muassa hengitystieongelmille, mutta toisaalta vedolla voi olla samanlainen vaikutus. Erityisesti vanhoissa rakennuksissa riittävän ilmanvaihdon järjestäminen voi olla haastavaa. Yleisenä sääntönä lampaat sopeutuvat paremmin kylmyyteen kuin liialliseen lämpöön ja kosteuteen, mutta tällöin nuorien karitsoiden lisälämmönsaanti on turvattava esimerkiksi lämpölampuin ja suojaisilla makuupaikoilla.
Hygienian kannalta erityisesti puhdas rehu ja juomavesi ovat tärkeitä, jotta vältetään muun muassa lantaperäisten taudinaiheuttajien kulkeutuminen elimistöön. Nurmirehua tarjotaan usein korotetuista ruokintahäkeistä tai korkeammilta ruokintapöydiltä, säilöntätavasta riippuen. Tyypillisesti säilö- ja kuivaheinä sopivat hyvin myös häkkiruokintaan, mutta kosteampi ja lyhyempikortinen säilörehu voi olla tarpeen tarjota erilliseltä ruokintapöydältä. Lisäksi ruokintapöydälle voidaan jakaa myös tarvittavat väkirehut, kivennäiset ja vitamiinirehut. Häkkiruokinnassa voi puolestaan olla tarpeen käyttää erillisiä väkirehuakaukaloita tai muita astioita. Vesiastiat on syytä puhdistaa säännöllisesti, sillä lampaat eivät juo likaisena pitämäänsä vettä. Vedentarve vaihtelee iän ja tuotosvaiheen mukaan, mutta sitä on oltava saatavilla jatkuvasti. Lisäksi juomapaikkoja tulee olla riittävästi, että useammat lampaat voivat juoda yhtäaikaisesti.
Riittävällä kuivituksella ylläpidettävä eläinten yleinen puhtaus ja sopivien makuupaikkojen riittävyys alentaa yleistä tautipainetta. Tuhoeläinten torjunta on myös oleellisessa osassa taudinaiheuttajien vähentämisessä, oli kyse sitten linnuista, rotista tai kärpäsistä.
Myös lampaiden käsittelytiloja suunniteltaessa on syytä huomioida puhdistettavuus ja käytön helppous. Esimerkiksi käsittelykouruissa/ränneissä kannattaa panostaa turvallisiin ja helposti siisteinä pysyviin materiaaleihin, sekä huomioida lampaiden luontainen käyttäytyminen. Koska lampaat liikkuvat parhaiten säilyttäessään näköyhteyden toisiin lampaisiin, liian jyrkkiä, suorakulmaisia käännöksiä kannattaa välttää.
Lampaiden elämä rytmittyy vuosikellon mukaan
Lampaiden pidossa vuodenajoilla on tyypillisesti suuri merkitys, sillä niin eläinten sisäinen rytmi kuin myös hoitotoimenpiteiden tyypilliset ajankohdat seuraavat vuodenkiertoa. Esimerkiksi lampaiden luontainen kiima-aika on syksyllä, päivänpituuden lyhentyessä. Tällöin astutetut vähintään 1,5-vuotiaat uuhet karitsoivat kevättalvella tai keväällä, noin viiden kuukauden kuluttua hedelmöityksestä. Myös niin kutsutut syyspoikivat katraat ovat mahdollisia, mutta vaativat ihmisen ohjausta vuorokausirytmin ja valaistuksen säätämisessä. Tällöin kokenut, hieman vanhempi pässi edesauttaa astutusten onnistumista, sillä uuhien kiiman merkit voivat olla vähäisiä myös luontaiseen kiima-aikaan syksyllä. Astutuskauden ulkopuolella pässit elävät yleensä omana ryhmänään erillään uuhista ja karitsoista.
Karitsat kasvavat emojensa alla imien maitoa noin 8–12 viikon ajan, kunnes ne vieroitetaan omaksi ryhmäkseen vähintään 15 kilon painoisina ja 200–300 gramman päivittäisellä kuiva-ainesyönnillä. Ikä on tärkeä huomioida erityisesti pässikaritsoiden kohdalla, sillä suomenlammaspässit voivat saavuttaa sukukypsyyden jo neljän kuukauden isässä. Loppukasvatus voi tapahtua joko laitumella, tai sisäruokinnalla.
Syksy ja kevät ovat myös tyypillisiä lampaiden kerintäaikoja, sijoittuen tyypillisen laidunkauden alkuun ja loppuun. Säännöllinen kerintä edesauttaa lampaiden hyvinvointia ja sopeutumista korkeampiin lämpötiloihin, niin kesän lähestyessä kuin sisäruokintakauden alkaessakin. Kerinnän yhteydessä lampailta on hyvä tarkastaa ja tarvittaessa leikata sorkat, jotka kasvavat vuodenajasta riippumatta. Lisäksi uuhilta on hyvä tarkastaa utareiden kunto, sekä erityisesti siitospässeiltä kivekset.
Lampaiden madotus suositellaan nykyisin tehtäväksi tarvearvion perusteella, mutta ruokinnan muutokset laitumelle ja takaisin sisäruokintaan ovat tavallisesti otollisia niin sisä-, kuin ulkoloishäädöille. Loistilanteen seuranta on tärkeää eläinten terveyden ja hyvinvoinnin ylläpitämiselle. Varoitusmerkkejä mahdollisesta loistartunnasta ovat esimerkiksi karitsoiden kasvun heikkeneminen, sekä kaikenikäisten eläinten laihtuminen, ripuli ja anemia. Ulkoloistartunnasta voivat kieliä lisäksi ihon rapsutuksesta sotkeentuneet villapeitteet.
Vaikka lampaita pidettäisiin vain harrastetarkoituksessa ilman säännöllistä astuttamista, on yleisen kunnon ja painokehityksen seuraaminen tärkeää erityisesti siirtymävaiheissa, kuten ruokinnan muuttuessa. Esimerkiksi villan alta tunnustelemmalla tapahtuva kuntoluokitus on tärkeä työkalu ruokinnan tehokkuutta seuratessa. Kuntoluokitus on järkevää myös kesäkaudella, varsinkin jos eläimiä pidetään vaihtelevilla laitumilla, joilla lisäruokinta voi olla tarpeen. Samalla voidaan havainnoida lampaiden yleiskuntoa, esimerkiksi villan siisteyttä, silmä- ja sierainvuotoa ja käyttäytymistä. Kuntoluokkaa voi olla syytä seurata myös esimerkiksi rehujen vaihtuessa, ennen astutuskautta, sekä tiineyden ja imetyksen aikana/jälkeen. Myös karitsoiden vieroitusaika on hyvä hetki kuntoluokitukselle ja/tai punnituksille, jotta ruokintaa voidaan säätää eläinten tarpeiden mukaisesti.
Lisätietoa:
Ruokaviraston muistilista kesä- tai lemmikkilampaiden pitäjälle
Lammas – pito, hoito ja hyvinvointi: Lainsäädäntöä koottuna
Suomen Lammasyhdistys ry toimii alueellisten lammasyhdistysten ja lampureiden yhdyssiteenä. Yhdistyksen tavoitteena on edistää Suomen lammastaloutta.
Finnsheep ry on suomenlampaiden kasvattajien valtakunnallinen yhdistys.