Lampaat elävät laumoissa
Lampaita elää luonnossa useissa eri elinympäristöissä, minkä vuoksi alueellisessa sopeutumisessa on muodostunut myös eroja. Yleisesti kaikkien lampaiden voidaan katsoa omaavan samat rakenteelliset ja käyttäytymiseen liitetyt piirteet, kuten paremman sopeutumisen kylmyyteen kuin kuumuuteen, sekä vahvan laumassa elämisen ja sosiaalisuuden tarpeen.
Luonnonoloissa lauma tarjoaa monia etuuksia eläimille. Tyypillinen esimerkki tästä on pedon uhkan väheneminen, joka perustuu niin yhteiseen tarkkailuun ja varoittamiseen, kuin myös pakenevan lauman tarjoamaan massasuojaan. Paetessaan lampaat kokoontuvat yhteen tiiviiseen ryhmään, jonka yksilöt pyrkivät siirtymään laidoilta lauman keskelle, parantaen näin omia mahdollisuuksiaan. Lisäksi liikkuva lauma tuottaa hämäysvaikutuksen, joka voi vaikeuttaa pedon suorittamaa sopivan saalisyksilön valintaa ja eristämistä.
Samaan aikaa laumassa eläminen voi aiheuttaa lisääntynyttä kilpailua resursseista, esimerkiksi ravinnosta, suojasta ja parittelukumppaneista. Kilpailu puolestaan synnyttää aggressiota ja agonistista käyttäytymistä, joka ilmenee lampailla muun muassa uhkailuna, jahtaamisena, puskemisena ja jopa puremisena. Aggression vastaeleinä toimivat sovittelevat käyttäytymismallit, kuten väistäminen ja päällä hankaaminen. Erityisesti jälkimmäiseen voi liittyä myös hajun vaihtamista, sillä feromonit ovat lampaiden väliselle viestinnälle tärkeitä.
Resurssien saatavuus onkin merkittävä laumakokoa säätelevä tekijä, joskin myös sosiaalisilla tekijöillä on vaikutusta. Pienimmissä laumoissa on vain muutamia eläimiä, mutta myös yli sadan yksilön suurlaumoja on havaittu runsaimmilla laidunalueilla. Suurlaumat muodostuvat yleensä uuhista jälkeläisineen, kun taas parittelukauden ulkopuolella erillisinä elävät pässilaumat koostuvat tavallisimmin alle kymmenestä yksilöstä. Molemmissa laumatyypeissä johtoasemassa on yleensä yksi vanhimmista lampaista, jolla on eniten kokemusta ja ulkoisesti vahvasta asemasta kertovia piirteitä (esimerkiksi leveä rintakehä tai suuret sarvet). Pässeillä aggressiivinen käytös on suuremmassa osassa laumahierarkian eli arvoasteikon ylläpitoa, mutta käytöstä esiintyy myös johtavilla uuhilla.
Vaihtelevan laumakoon lisäksi eri alueiden tai rotujen lampailla on erilaisia menetelmiä esimerkiksi ravinnosta johtuvan kilpailun vähentämiseksi. Suurempaan lammaslaumaan kuuluvat eläimet voivat esimerkiksi muodostaa laumansisäisiä 4–6 eläimen alaryhmiä tiiviimmin yhdessä tapahtuvaa laidunnusta ja lepäämistä varten, erityisesti niukkaravinteisella talvikaudella. Tätä pienempiä laumoja ei luonnossa esiinny, sillä ne eivät mahdollista lampaille luonnollista käyttäytymistä. Toisilla roduilla taktiikkana voi olla myös esimerkiksi hajalaidunnus, jossa suuren lauman lampaat laiduntavat laajalla aukealla alueella hieman etäämmällä toisistaan. Tällöinkin lampaat voivat syötyään kokoontua tiiviimmin yhteen lepäämään, juomaan tai tarvittaessa pakenemaan ryhmässä.
Eri lammasrotujen erilaiset laidunnustaktiikat ja lampaiden luonne-erot voivat vaikeuttaa eri rotuisten eläinten yhdistymistä yhtenäiseksi laumaksi, vaikka ne olisivat pitkäänkin samalla laidunalueella. Suurien yhteislaumojen muodostuminen on todennäköisempää saman rotuisilla eläimillä, samalla tavoin käyttäytyvillä roduilla sekä nuorilla lampailla.
Laidunnus ja lepo vaihtelevat
Lampaat käyttävät laidunnukseen huomattavan osan vuorokaudesta, maastosta ja sopivien laidunkasvien runsaudesta riippuen. Keskimäärin laidunnukseen on laskettu kulutettavan noin 8–9 tuntia vuorokaudesta, mutta määrä voi nousta jopa 13 tuntiin kun ravintoa on rajoitetusti. Tyypillisesti lammaslauma valitsee alueelta mahdollisimman runsaan yhteisen laidunnuspaikan, mutta maastonmuodoillakin on vaikutusta. Koska pedoilta suojautumisessa tärkeintä on nopea pakeneminen, lampaat välttävät tiheitä metsiä ja syvää lumihankea. Toisaalta liian aukeatkin alueet voidaan kokea turvattomina, kun taas aluskasvillisuus tai rinteet voivat tarjota suojaa ja mahdollisuuden sosiaaliseen käyttäytymiseen jatkuvan ympäristön tarkkailun sijaan.
Valtaosa laidunnuksesta tapahtuu yleensä kahdessa tärkeimmässä aikaikkunassa, aamulla noin kello 6–8 ja uudelleen iltapäivällä noin kello 17–19. Tärkeimpien ajankohtien ympärillä koko lauma laiduntaa yhtä aikaa ja keskeyttää syömisen harvemmin esimerkiksi siirtymisen tai levon vuoksi. Laiduntaessa päivän aikana kuljettu matka riippuu paljolti rodusta ja ympäristöoloista, vaihdellen alle neljän kilometrin matkoista jopa kuuteentoista kilometriin päivässä.
Suuren eläinlauman laidunnus rajatulla alueella paitsi vähentää ravinnon saatavuutta, myös lisää loisien ja muiden sairauksien riskiä ulosteen saastuttamien ruokailu- ja juomapaikkojen muodossa. Alueelta toiselle siirtymisen ohella lamaat pienentävät leviämisriskiä muun muassa välttelemällä syömistä ulostekasojen lähellä ja syömällä ensisijaisesti ruohokasvien ylempiä lehtiä maan pinnan tuntumassa laiduntamisen sijaan. Yleisesti ottaen lampaat syövät mieluiten lehteviä ruohokasveja, mutta myös matalalla kasvavat puiden ja pensaiden lehdet maistuvat, etenkin ravinnon saatavuuden ollessa rajoitetumpaa. Kasvivalinta riippuu paitsi ympäristöstä, myös rodusta ja yksilöiden omista tottumuksista.
Lepäävä lammas hakee suojaa maastosta ja lajitoverista
Laiduntamisen ja paikasta toiseen siirtymisen ohella lampaiden on tärkeää varata riittävästi aikaa levolle, sekä sen aikana tapahtuvalle syödyn kasvimassan märehtimiselle. Esimerkiksi kahdeksan tuntia laiduntavien lampaiden on havaittu käyttävän noin neljä tuntia märehtimiseen, mutta määrä voi olla suurempikin ravinnosta riippuen. Keskeisimmät lepojaksot ovat laidunaikojen välissä iltapäivällä, sekä yöaikaan. Tietyllä alueella elävät lampaat hakeutuvat usein samoihin lepopaikkoihin uudestaan ja uudestaan, jolloin hyvistä makuupaikoista syntyy jopa kilpailua yksilöiden välille.
Suojanhakukäyttäytyminen liittyy usein turvalliseen makuupaikkaan, joka suojaa petojen lisäksi sääoloilta ja tarvittaessa aggressiivisemmilta lajitovereilta. Päiväsaikaan suojaa haetaan erityisesti lämpötilansäätelytarkoituksessa, esimerkiksi varjoinen makuupaikka iltapäivän paahteisimpina tunteina tai seinämämäinen tuulensuoja kallioseinän tai puuston ääreltä. Kylmyydeltä suojautuessa erityisesti tuulensuoja vaikuttaa olevan lampaille tärkeää, eivätkä pelkkä sade tai lämpötilan lasku saa aikaan vastaavaa suojanhakemiskäytöstä.
Mikäli ulkoista suojaa ei ole saatavilla, avoimen alueen lampaat kasautuvat yhteen tiiviiksi rykelmäksi suojatakseen toisiaan viimalta sekä jakaakseen lauman lämpöä. Samanlaista käytöstä havaitaan myös karitsoilla, jotka usein kasaantuvat yhteen tai painautuvat tiiviisti emiensä kylkien suojiin. Liika jäähtyminen onkin erityisen vaarallista juuri pienille karitsoille, sillä jo vähäinen hypotermia heikentää karitsoiden liikkuvuutta, imemiskykyä ja muita kognitiivisia taitoja. Samanlaisia haittavaikutuksia voi olla myös emoin tiineysaikaisen ravitsemuksen heikolla laadulla.
Karitsat ovat luontaisia seuraajia
Uuhet käyttävät saatavilla olevia suojaisia paikkoja hakeutuessaan karitsoimaan erilleen muusta laumasta. Poikkeuksellisen eristäytymisen taustalla on arveltu olevan monia syitä, niin saalistukseen kuin emän ja karitsan vuorovaikutukseenkin liittyen. Erityisesti tärkeänä pidetään kuitenkin emon mahdollisuutta tutustua omiin jälkeläisiinsä, sekä karitsoiden seuraamissiteen muodostumista ilman toisten lampaiden aiheuttamia häiriöitä. Vastasyntynyt karitsa nousee tyypillisesti jaloilleen minuutteja syntymänsä jälkeen ja on juonut vasta-aineita sisältävää ja runsasravinteista ternimaitoa emänsä utareesta parin tunnin sisällä. Samaan aikaan emo nuolee jälkeläistään kuivatakseen, rohkaistakseen ylösnousemista sekä tutustuakseen karitsan tuoksuun. Karitsan ja emon yhteinen aika ja nuoleminen ovat tärkeitä leimautumiselle ja suojelevan jälkeläissiteen muodostumiselle.
Karitsat seuraavat emojaan tiiviisti ensimmäisten elinviikkojen ajan, kehittäen sosiaalisia suhteitaan ja leikkiä ikätovereiden kanssa vasta hieman myöhemmin. Osin tämä liittyy varmastikin karitsoiden kasvuun ja liikkuvuuden lisääntymiseen, joka parantaa pako-ominaisuuksia vaaran uhatessa. Nuorien karisoiden kohdalla emä voi puolustaa jälkeläisiään pienpedoilta esimerkiksi puskemalla ja jahtaamalla, joskin siinä millaisia uhkia emät tunnistavat on havaittu eroja. Varsinainen vieroittuminen tapahtuu kuitenkin vasta noin kahdeksan kuukauden iässä, jonka jälkeen karitsat eivät vaikuta saavan emiltään enää eritystä huomiota. Useimmat varsinkin naaraspuoleista jälkeläisistä kuitenkin säilyvät samassa laumassa.
Lampaiden vuorokausirytmi painottuu valoiseen aikaan ja valo säätelee myös lisääntymiskiertoa. Pohjoisella pallonpuoliskolla päivien lyheneminen syksyn tullen laukaisee useimmilla lammasroduilla kiima-ajan alkamisen, jolloin uuhet hakeutuvat pässien läheisyyteen muodostaen ”haaremin” yhdelle eläimelle. Tyypillisesti vahvimmat ja arvovaltaisimmat pässit saavat eniten huomiota uuhilta, mutta myös muilla saman lauman tai alueen yksilöillä on mahdollisuus paritella.
Uuhilla kiiman merkit eivät ole välttämättä yhtä selkeitä kuin muilla lajeilla, kuten esimerkiksi vuohilla tai nautaeläimillä. Varsinkin luonnossa lampaiden ääntely painottuu yleensä varoittaviin huutoihin ja tuhahduksiin, joita tehostetaan jalkoja polkemalla. Sen sijaan kiimaan liittyvää huutamista ei juurikaan esiinny, vaan sen sijaan lampaat viestivät paritteluvalmiudestaan feromonien hajulla sekä hakeutumalla pässin läheisyyteen. Hajun levittämistä voidaan tehostaa kohotetuin hännin, joka paljastaa myös sukuelimien lievän turvotuksen. Parittelukauden ulkopuolella pässillä ei sitä vastoin välttämättä ole erityisasemaa, vaan lauman liikkeitä ohjailevat johtolampaat voivat olla myös vanhempia, kokeneita uuhia.
Lampailla on hyvä muisti
Lampaat tunnistavat toisensa kasvoista. Lammas pystyy tunnistamaan noin 50 lajitoveriaan. Tutut lampaat myös muistavat toisensa kauan. Tutkimusten mukaan ainakin vielä kaksi vuotta tutuista lampaista erossa olon jälkeen lammas tunnistaa ja muistaa vanhat tuttunsa.
Lampaat viestivät keskenään haju-, näkö- ja kuuloaistinsa avulla. Lampailla on hyvä kuulo; kuuloalue on 42–125 kHz. Emä on erityisen herkkä karitsansa ääntelylle.
Lampaat eivät juuri koskettele toisiaan muuten kuin lisääntymisaikana. Aggressiivinen käyttäytyminen ja kosintamenot ovat yleensä visuaalisia. Hajuaisti on tärkeää sosiaalisessa kanssakäymisessä, esimerkiksi emän tunnistaessa oman karitsansa. Paitsi oman, myös naapurilaumojen yksilöt voidaan tunnistaa hajujen avulla. Pässit tunnistavat uuhen kiiman haistamalla. Pässistä erittyvä haju saa uuhissa aikaan kiimojen synkronoitumisen.
Lampaalla on laaja näkökenttä, niin kutsuttu panoraamanäkö, mutta näkökentän edessä on sokea piste, johon lammas ei näe. Lampaat erottavat värejä, mutta pimeänäkö on huono. Himmeä valo yöllä pimeässä lampolassa voi rauhoittaa lampaita.