fbpx Siirry sisältöön
Takaisin

Vuohi tuotanto- ja harrastuseläimenä

Suomenvuohi on yleisin vuohirotumme

Suomenvuohi on kotimainen alkuperäisrotu, joka on myös suosituin vuohirotumme. Pitkäkarvaisia angoravuohia on Suomessa muutamia. Keinosiemennyksillä Suomeen on tuotu myös Saanen- ja Alpine-risteytyksiä, joilla on hyvät maidontuotanto-ominaisuudet, sekä liharotuisia Boer-risteytyksiä.

vuohi tuotanto- ja harrastuseläimenä; kuvassa vuohia pihatossa
Suomessa pidetään suomenvuohen ohella myös angoravuohia sekä erilaisia liha- ja maitorotuisia risteytyksiä.

Maidontuotanto käynnistyy vuohilla tavallisesti vuonimisen eli kilin syntymän aikoihin. Tällöin ensimmäinen kutun tuottama maito on kilille tarkoitettua ternimaitoa, joka sisältää runsaasti energiaa ja vasta-aineita. Etenkin suomenvuohissa on myös niin sanottuja neitsytlypsäjiä, joilla maidontuotanto voi käynnistyä ilman tiineyttä.Perimästä ja ruokinnasta riippuen lypsävä vuohi tuottaa maitoa noin 1–5 litraa päivässä, joten harrastaja voi päästä alkuun käsinlypsyllä. Koneellisista lypsytavoista pienimuotoiselle toiminnalle helpoimpia on vuohille tarkoitettu kannukone, jolla on mahdollista lypsää kaksi eläintä kerralla koneen tonkkaan. Ammattimaisessa maidontuotannossa kutut lypsetään kahdesti päivässä useimmiten lypsyasemilla, joilta maito kulkee suodattimen kautta jäähdytettyyn tankkiin. Lypsyhygieniasta huolehtiminen on tärkeää paitsi maidon laadun, myös utareterveyden varmistamiseksi tuotantomääristä riippumatta. Hyviä käytänteitä ovat esimerkiksi käsien huolellinen pesu, utareen pyyhkiminen ennen lypsyä sekä vedinkasto lypsyn jälkeen.

Suomessa lypsettävä vuohenmaito päätyy tavallisimmin juustonvalmistukseen niin kotimaisille kuin vientimarkkinoille. Lisäksi markkinoilla on ainakin vuohenmaitojäätelöä sekä iskukuumennettua maitoa. Lehmänmaitoon verrattuna vuohenmaito on hieman aromikkaampaa ja tasarasvaisempaa sekä sisältää vähemmän laktoosia.

Lihaksi päätyvät vuohet ovat useimmiten maidontuotantosyklin käynnistämiseksi syntyneitä kilejä, joilla ei ole muuta käyttötarkoitusta uudistuseläiminä. Tällaisia ovat käytännössä liki kaikki pukkikilit sekä osa kuttukileistä. Mikäli kilien kasvatukselle teuraspainoisiksi ei ole tilaa tai muita resursseja, kilit saatetaan lopettaa jo nuorina. Vuohen- ja kilinlihan kysyntä on kuitenkin kasvussa, ja lihasta maksettavaa hintaa on pystytty nostamaan.

Nupoutettava vuohi on aina kipulääkittävä

Vuohia on sekä luonnostaan sarvellisia että sarvettomia eli nupoja yksilöitä. Erityisesti tuotanto-olosuhteissa sarvelliset vuohet tavallisesti nupoutetaan turvallisuussyistä, eli kilien sarvenaihiot poltetaan ennen sarvien kasvua suuriksi. Tällä tavoin sarvi ei kasva myöhemmin lisää, kuten saattaa käydä aikuisten vuohien sarvenkatkaisussa. Lain mukaan nupoutuksen suorittaa aina eläinlääkäri, asiaankuuluvaa kivunlievitystä käyttäen. Pelkkä puuduttaminen toimenpiteen ajaksi ei riitä, sillä syntyvä palovamma aiheuttaa pitkäkestoista kipua. Kipua hoidetaan tavallisesti pitkäkestoisella lääkepistoksella. Nupoutuksella voidaan myös vähentää ongelmien syntymistä esimerkiksi ruokintaesteiden tai erilaisten aitojen kanssa, sekä mahdollisesta sarven kiinnijäämisestä eläimelle itselleen aiheutuvia vammoja.

Sorkkien kasvua ei voi estää

Vuohien sorkat kasvavat nopeasti, eikä niiden luonnollinen kuluminen laitumella tai tarhassa yksinomaan riitä pitämään sorkkia kunnossa ympäri vuoden. Tarkka leikkuuväli riippuu olosuhteiden lisäksi yksilöstä, mutta sorkat on hyvä tarkistaa säännöllisin väliajoin. Mikäli eläimet pääsevät laiduntamaan kesäisin, sorkat on hyvä lyhentää muutamaa viikkoa ennen laidunkauden alkua sekä tarkastaa uudelleen kauden päättyessä. Tarvittaessa sorkkia voi kasvunopeudesta riippuen leikata uudestaan myös sisäruokintakauden aikana. Maidontuotantotiloilla sorkkia on mahdollista tarkkailla myös lypsyn aikana asemalla.

Vuohen sorkkahoito

Sorkanleikkuussa on hyvä pyrkiä välttämään sorkan kärjen katkaisua. Sorkan voi muotoilla reunoilta niin, että reunoille jää 1-2 mm kantavaa pintaa. Erityisesti ulkoseinä voi kasvaessaan kääntyä sorkan alle, jolloin syntyvä tasku lisää tulehdusriskiä erityisesti märillä alustoilla. Lopuksi sorkanpohja tasoitetaan leikkaamalla kantaa matalammaksi ja siistimällä pohja suoraksi. Hoidon jälkeen jalan tulisi asettua tasaisesti kovaa alustaa vasten, vuohinen kivuttoman näköisesti suorassa. Välineenä voidaan käyttää esimerkiksi sorkka- tai oksasaksia.

Liian pitkäksi kasvaneet tai väärin leikatut sorkat voivat nostaa vuohen loukkaantumisriskiä ja aiheuttaa asentovirheitä, jopa kipua. Ontuvan tai omituisesti liikkuvan vuohen sorkat tulisi tarkastaa viivyttelemättä. Jos sorkka on pahanhajuinen, keskeltä pehmeä tai märkivä, tai jos sorkasta alkaa leikkuun seurauksena vuotaa runsaasti verta, on hyvä ottaa yhteys eläinlääkäriin. Pienet ylileikkaamisesta johtuvat vuodot voi vahingon sattuessa puhdistaa ensin itse desinfiointiaineella tai -suihkeella sekä tarvittaessa tukkia esimerkiksi harsolla. Etenkin aloittelijan on hyvä leikata sorkkaa varovasti, pieni pala kerrallaan.

Kerittäväksi tarkoitettuja angoravuohia lukuun ottamatta vuohi ei tavallisesti tarvitse karvanleikkuuta. Vuohet hoitavat turkkiaan itse esimerkiksi kyhnyttämällä ja käyttämällä erilaisia karjaharjoja. Utareiden ja takareisien karvoja voidaan tarvittaessa leikata hygieniasyistä, oli kyse sitten asemalypsyn tai kilin utareelle pääsyn helpottamisesta. Karvojen ajelu kuumuuden helpottamiseksi on harvinaisempaa, mutta periaatteessa mahdollista. On kuitenkin muistettava, että turkki on osa vuohien auringolta ja säältä suojautumista. Myös huonon ilmanvaihdon aiheuttamat ongelmat ovat kuumuutta moninaisempia, eivätkä paikkaudu pelkästään turkkia vähentämällä.

Vuohen ruokintaa säädetään eläimen tarpeen ja saatavilla olevien rehujen mukaan

Harraste- ja tuotanto-olosuhteissa elävien vuohien ruokinta eroaa tyypillisesti niin koostumuksen kuin ravintosisällönkin puolesta. Pääasiallisena ravinnonlähteenä tulee aina olla karkearehu, tyypillisesti nurmikasveja sisältävä kuiva- tai säilöheinä tai säilörehu. Jos vuohia on vain muutamia, kuivaheinä voi olla järkevä vaihtoehto helpomman varastoinnin sekä paremman säilyvyytensä vuoksi. Kuivaheinä tarjoaa lemmikkivuohille myös pureskeltavaa ja pötsintäytettä ilman liiallista huolta lihomisesta, kun taas tuotanto-oloissa säilörehu voi olla rehuarvoltaan parempana hyvä vaihtoehto etenkin seosrehuruokintaan.  Kileille karkearehua on hyvä olla tarjolla syntymästä saakka, mutta viimeistään viikon iästä alkaen. Maitoruokintaa on jatkettava kahdeksaan ikäviikkoon saakka, joko imetyksenä tai tutista saatavana keinoruokintana.

vuohi tuotannossa: kuvassa vuohi juomassa vettä
Vuohilla pitää eläinten hyvinvointilain nojalla olla jatkuvasti juomavettä saatavilla.

Tarpeen mukaan ruokinnan energia- ja valkuaispitoisuutta voidaan lisätä karkearehun ohella tarjottavilla väkirehuilla, kuten viljoilla, palkokasveilla ja erilaisilla teollisilla puristeilla. Perusterveelle joutilaalle (ei-tuotannossa olevalle) eläimelle pelkkä karkearehuruokintakin on usein riittävä, kun taas voimakkaammasta ruokinnasta hyötyvät kasvavat, lypsävät tai imettävät, sekä vanhemmat eläimet. Ruokinnan soveltuvuutta eläimelle voi arvioida esimerkiksi kuntoluokituksella, jossa eläimet arvioidaan viisiportaisella asteikolla liian laihasta lihavaan.  Laiduntavien eläinten kohdalla kuntoluokitus on myös yksi hyvä tapa seurata ravinnon riittävyyttä, eläinten yleisilmeen ja kasvuston kulumisen ohella.

Ruokinnassa käytettäviä rehuja täydennetään sopivalla kivennäisrehulla, mieluiten karkearehun rehuanalyysiin perustuen. Lehmille suunnitellut kivennäisrehut tavallisesti sopivat vuohille lampaiden kivennäisiä paremmin muun muassa siksi, että monissa lammaskivennäisissä ei ole (tarpeeksi) kuparia. Myös suuremmasta kalsiumpitoisuudesta voi olla hyötyä, erityisesti lypsykutuilla. Tarkkoihin ruokintasuosituksiin voi perehtyä esimerkiksi Luonnonvarakeskuksen Luonnonvaratieto-sivustolla.

Rehujen lisäksi vuohien saatavilla on oltava jatkuvasti puhdasta vettä, erityisesti kuumalla säällä ja mikäli kyseessä on lypsävä tai imettävä kuttu. Yksinkertaisimmillaan juoma-astiana toimii tukevasti paikalleen kiinnitetty ämpäri, mutta tällöin jatkuva vedensaanti on varmistettava riittävän tiheällä täytöllä. Etenkin suurempien eläinmäärien kohdalla automaattiseen vesijärjestelmään satsaaminen kannattaa. Luonnollisen juomiskäyttäytymisen kannalta parhaita vaihtoehtoja ovat uimurikupit tai pienet altaat, joihin vuohi voi kastaa turpansa. Juomajärjestelmän toimivuus ja puhtaus on tarkastettava säännöllisesti, kesäaikaan päivittäin. Pitopaikan olosuhteisiin on kiinnitettävä erityistä huomiota järjestelmää valittaessa ja asennettaessa: pitääkö putket ja altaat eristää talven kylmyyttä vastaan, ja pääsevätkö vuohet järsimään putkia? Myös mahdollisten vuotojen korjaaminen kannattaa ottaa lukuun.

Tarjoa vuohelle virikkeitä ravinnonhankinnassa

Nykyisissä olosuhteissa vuohille tarjotut rehut voivat olla yksipuolisempia ja tasalaatuisia, etenkin optimoiduissa tuotanto-olosuhteissa. Nämäkin vuohet hyötyvät mahdollisuudesta laiduntamiseen tai monipuoliseen ruoanhakuun, esimerkiksi säilörehupohjaisen ruokinnan ohella tarjotun täydennysheinän syömiseen korotetusta heinähäkistä. Lemmikkivuohille voi myös esimerkiksi kasata kerppuja oksista vaihtelun tarjoamiseksi.

Sairas vuohi eristäytyy ja ilmaisee kipua pienin elein

Vuohen kivun havaitseminen voi olla haastavaa, sillä eläimet voivat peitellä huonoa oloaan sulautuakseen paremmin osaksi laumaa. Toisaalta sairas vuohi voi eristäytyä ja käyttäytyä muuten poikkeavasti. Vaivasta riippuen tavallisia kipuoireita ovat epätavalliset seisoma- ja makuuasennot, ontuminen sekä laihtuminen. Varovainen raajojen ja utareen tunnustelu sekä painelu voi paljastaa turvotusta tai kuumotusta, jotka tavallisesti ovat merkkejä tulehduksesta. Tällöin vuohi saattaa ilmaista kipua potkimalla tai ääntelemällä. Likaisuus tai pörröisyys voivat kertoa esimerkiksi ravitsemuksen ongelmista, loisista tai sairaudesta.

Terveydentilan arviointiin ja tarkempaan diagnosointiin voidaan käyttää elimistön perusarvoja, niin kutsuttuja vitaaliparametreja. Tunnetuin näistä lienee ruumiinlämpö, joka vuohien tapauksessa mitataan peräaukon kautta. Myös hengitystiheys ja sykeväli sekä märehtijöiden tapauksessa pötsiäänet voivat kertoa paljon eläimen peruskunnosta. Vitaaliparametreja mitatessa on muistettava huomioida ympäristötekijät, kuten ilman lämpötila, sekä eläimen ikä. Nuorilla kileillä elimistön normaalit arvot ovat korkeampia, esimerkiksi hengitystiheys voi olla jopa kaksinkertainen.

Vuohen vitaaliparametrit

  • normaali lämpö 38,5-39,8 °C
  • hengitystiheys 12-24 krt/min
  • pulssi 70-80 kert/min
  • pötsiäänet 1-2 krt/min

Karanteeni ja tautisulku auttavat pitämään vuohet terveinä

Vuohilla, kuten muillakin eläimillä, on lukuisia sairauksia, joista eläintenpitäjän on hyvä olla tietoinen. Tavallisimpia ovat kuttujen utaretulehdukset, erityisesti nuorvuohia vaivaavat hengitystietulehdukset, loistartunnat ja ripulit. Ripuli kertoo vakavasta poikkeamasta elimistössä, sillä vuohen uloste on tavallisesti papanamaisen kiinteää. Tyypillisiä ripulin aiheuttajia ovat osittain ruokintaperäinen klostridioosi (myös klostridienterotoksemia) ja erityisesti juottokileille jopa kuolettavat, alkueläinperäiset kokkidioosi ja kryptosporidioosi.

Muita huomionarvoisia tauteja ovat ruokintaperäinen listerioosi, joka voi aiheuttaa vakavan, vuohen kuolemaan johtavan naamahermohalvauksen. Luomisia esiintyy satunnaisestikin, mutta niitä voidaan pitää ongelmana, jos yli kaksi prosenttia tiineyksistä katkeaa. Lisäksi vuohilla esiintyy lentiviruksen aiheuttamaa CAE:ta, johon on olemassa vapaaehtoinen terveysvalvonta, sekä orfia, helposti tarttuvaa ihosairautta, joka aiheuttaa kivuliasta rupea. Ulkoloisista vuohilla tavataan muun muassa syyhypunkkia ja väiveitä, minkä vuoksi erityisesti ostoeläimet kannattaa tarkistaa loisten varalta.

Tarttuvista taudeista on hyvä olla tietoinen eläinkauppatilanteessa, jossa varomaton toiminta voi siirtää sairauksia karjasta toiseen. Karanteeni on toimiva varotoimenpide. Siinä ostoeläimiä pidetään muista eläimistä erillään yhden tai kahden oman vuohen kanssa mahdollisten oireettomien kantajien havaitsemiseksi. Tärkeä osa suojautumista on myös tautisulku, jossa vaatteet ja kengät vaihdetaan ennen eläintiloihin menemistä ja sieltä poistuttaessa. Myös kaikkien vierailijoiden, eläinlääkäri mukaan lukien, on hyvä käyttää eläintenpitäjän tarjoamia kenkiä ja vaatetusta.

vuohi tuotannossa; kuvassa vuohen kipuilme piirrettynä
Vuohen kipuilme

Vaikka vuohien kivun ja sairauden merkkien tunnistaminen onkin omistajalle tärkeä taito, epäilyn noustessa on tärkeää ottaa yhteyttä asiantuntevaan eläinlääkäriin. Tällöin eläin saa todennäköisesti oikean diagnoosin ja tarvitsemaansa hoitoa, kivunlievitys mukaan lukien.

 

Lisätietoa vuohien sairauksista ja valvottavista eläintaudeista löytyy Ruokaviraston sivuilta. Suuri osa sivustolla esitetyistä sairauksista melko harvinaisia, mutta tautien kuvaukset, ennusteet ja mahdollisesti tarvittavat toimenpiteet on esitelty huolellisesti. Ruokaviraston ohjeista löytyy neuvoja myös tautisulun tekemiseen sekä eläinkauppoja koskeviin karanteeniohjeisiin.

vuohi tuotannossa; kuvassa vuohia pihatossa
Vuohenomistajan on hyvä opetella tunnistamaan kivun ja sairauden merkit eläimissään, vaikka vuohi saaliseläimenä pyrkiikin peittämään ne.
The owner of this website has made a commitment to accessibility and inclusion, please report any problems that you encounter using the contact form on this website. This site uses the WP ADA Compliance Check plugin to enhance accessibility.