Turkiseläimet tuotannossa

Tuotanto-oloissa turkiseläimet elävät varjotaloissa ja halleissa

Pääosa turkiseläimistä kasvatetaan varjotaloissa. Ne ovat sivuilta avoinna olevia katoksia, joihin eläinten häkit on sijoitettu keskikäytävän molemmin puolin. Varjotalojen olot vaihtelevat sään mukaan. Niissä eläimet voivat haistella, katsella ja kuunnella ulkoa tulevia virikkeitä. Varjotaloissa on myös runsaasti luonnonvaloa ja suhteellisen raikas ilma.

Hallikasvatus on yleistynyt erityisesti minkkituotannossa. Halleissa ammoniakkipitoisuus heikentää ilmanlaatua, eikä samanlaisia ulkoilman virikkeitä ole tarjolla kuin varjotaloissa.

Verkkopohjainen, ahdas häkki ei mahdollista lajinmukaista käyttäytymistä

Sekä halleissa että varjotaloissa turkiseläimiä kasvatetaan verkkohäkeissä. Verkkopohjan vuoksi ulosteet ja virtsa eivät yleensä jää häkin pohjalle taudinaiheuttajien kasvualustaksi tai likaamaan eläintä. Kasvatus häkin sijasta maapohjalla olisi erityisesti sinikettujen mieleen. Maapohja on ketuille monipuolinen virike, sillä sitä voi kaivaa ja nuuskia, sillä voi leikkiä, ja se vähentää tutkitusti stressistä kertovan stereotyyppisen käyttäytymisen määrää. Maapohjakasvatus on kuitenkin ongelmallista nykyisissä tuotanto-olosuhteissa, sillä ketut likaavat maapohjan ja samalla turkkinsa ulosteillaan.

Tarhatulla ketulla on häkissä oltava tilaa 0,8 m² ja minkillä 0,25 m². Vertailun vuoksi eläintarhoissa ketuilla, supikoirilla ja naaleilla on oltava ulkotarha, jonka pinta-ala on vähintään 600 m². Lisäksi eläimillä on lajin tarpeiden niin vaatiessa oltava sisätilaa vähintään 5 m² eläintä kohden niin, että pinta-ala on aina vähintään 25 m². Minkeillä ulkotarhan pinta-alan on oltava vähintään 10 m² eläintä kohden (kuitenkin vähintään 15 m²) ja sisätilan vähintään 10 m² eläintä kohden (maa- ja metsätalousministeriön asetus 2/EEO/2003).

Eläinten käytössä olevan tilan määrä itsessään ei takaa eläinten hyvinvointia, vaan enemmän merkitystä on tilan laadulla. Tilan määrä kuitenkin vaikuttaa eläinten hyvinvointiin epäsuorasti, sillä suurempi tila mahdollistaa paremmin esimerkiksi virikkeiden käytön, monipuolisen liikkumisen ja muiden eläinten väistämisen.

Kiipeilyhäkki on minkille parempi kuin yksikerroksinen häkki

Minkkejä on viime aikoina myös Suomessa alettu kasvattaa ryhmissä niin sanotuissa kiipeilyhäkeissä, joissa eläimillä on vapaa pääsy verkkohäkin päälle rakennettuun ylähäkkiin. Minkkien häkeissä saatetaan käyttää myös makuuhyllyjä.

Virikkeet parantavat tutkitusti eläinten hyvinvointia, ja esimerkiksi minkkiemoilla ilmenee kiipeilyhäkeissä vähemmän stereotyyppistä käyttäytymistä kuin perinteisissä yksikerroshäkeissä. Kiipeilyhäkit eivät vaikuta pentujen hyvinvointiin tai kuolleisuuteen, mutta ne toimivat emoille virikkeenä ja pakopaikkana.

Tarhatut minkinpennut jäävät emonsa luokse vielä luonnollisen imetysajan päättymisen jälkeen, mikä lisää pentujen hyvinvointia, mutta stressaa emoa. Korkealla olevassa pakopaikassa, kuten häkin yläosassa tai ns. makuuhyllyllä, emo pääsee lepäämään rauhassa.

Ketun häkissä on oltava hylly, jota kettu voi käyttää lisätilana, pakopaikkana tai ympäristön tarkkailupaikkana. Hyllyn asemaa voi toimittaa myös pesäkopin katto. Ketuilla tulee olla häkissä myös sopivaa pureskelu- tai muuta virikemateriaalia, jota vaihdellaan riittävän usein mielenkiinnon ylläpitämiseksi.

Pesäkoppi on eläimille tärkeä resurssi

Ketuille ja suomensupeille laitetaan pesäkopit häkkiin ennen penikointia, ja ne poistetaan viimeistään pentujen vieroituksessa. Minkeillä ja hillereillä on käytössään ympärivuotinen pesäkoppi, jonka kuivikkeena käytetään yleensä olkea tai kutteria. Häkin pohjalle kiinnitetään penikointiaikaan tiheäsilmäinen pentuverkko, joka estää pentujen putoamisen verkon läpi.

Pesäkopista on moneksi; esimerkiksi ketut käyttävät sitä suojana, tarkkailupaikkana, raapimiseen, pureskeluun jne. Tutkimuksessa pesäkoppi todettiin parhaaksi virikkeeksi siniketuille monipuolisuutensa vuoksi.

Minkeillä pesänrakennusmateriaalin ja lisäpesän tarjoaminen pienentävät pentukuolleisuutta ja alentavat emon stressihormonitasoa penikoinnin jälkeen. Pesä on turkiseläimille erityisen tärkeä pentujen ollessa pieniä.

Ruokinta vaikuttaa hyvinvointiin

Eläinten saama rehu vaikuttaa niiden tuotokseen eli kasvuun ja turkin laatuun, mutta myös käyttäytymiseen ja hyvinvointiin. Sopivalla rehustuksella voidaan jopa onnistua vähentämään eläinten pelkoa ihmistä kohtaan. Liiallinen ruokinta puolestaan aiheuttaa  ongelmia esimerkiksi lisääntymisessä ja jalkaterveydessä.

Turkiseläimiä ruokitaan tuotantovaiheen ja tilan rutiinien mukaan 1–3 kertaa päivässä. Kun minkinpennut alkavat maistella kiinteää rehua, asetetaan pesäkoppiin kiipeilyverkot, jolloin pennut ylettävät syömään rehua.

Lähes kaikilla tiloilla on käytössä puuromainen tuorerehu, jonka pääraaka-aineita ovat teuras- ja kalajäte sekä kala. Tuorerehu on herkkää pilaantumaan, minkä takia kylmäketjun on oltava toimiva. Kaikilla tiloilla ei ole vielä lämmitettyä juottojärjestelmää, vaan eläimet juotetaan talvisin käsin eli niillä ei ole juomavettä jatkuvasti tarjolla.

Turhaa käsittelyä vältetään

Turkiseläinhoitaja nostaa eläimet häkeistään käsittelyä tai lopetusta varten joko käsin (kaikki lajit) tai niskapihtejä käyttäen (ketut ja suomensupit). Turkiseläimiä ei ole tarvetta käsitellä kovin usein, vaan eläimen ottaminen häkistä liittyy yleensä johonkin toimenpiteeseen. Hoitorutiineilla on suuri merkitys eläinten hyvinvoinnille ja lisääntymistulokselle: esimerkiksi siniketun lisääntymismenestykseen vaikuttaa enemmän hoito kuin kasvatusmuoto.

Turkiseläimet lopetetaan tarhalla

Turkiseläimet lopetetaan ja nahkotaan marras-joulukuussa. Eläimet lopetetaan tilalla, joten eläimiä ei tarvitse kuljettaa. Lopettaminen tapahtuu sähköllä (ketut ja suomensupit) ja hiilimonoksidilla tai hiilidioksidilla lopetuskammiossa (minkit).

Hyvän toimintatavan opas ketun lopetukseen

Hyvän toimintatavan opas minkin lopetukseen 

Turkisala edistää eläinten terveydenhuoltoa

Turkiselinkeino on kehittänyt sertifiointijärjestelmän, jossa hyvinvointiasiat ovat osana tilan toiminnan kehittämistä. Siniketulle, hopeaketulle ja minkille on kehitteillä Welfare Quality -järjestelmän kaltainen eläinten hyvinvoinnin arviointijärjestelmä WelFur, jota voidaan käyttää paitsi sertifioinnin, myös neuvonnan tarpeisiin. Arviointimenetelmä tarjoaa tulevaisuudessa perusmittarin turkiseläinten hyvinvoinnin määrittämiseen turkistiloilla.

Fureva on elokuussa 2015 käyttöön otettu ProFur Suomen Turkiseläinten Kasvattajain Liitto ry:n turkiseläinten terveydenhuoltojärjestelmä. Järjestelmän painopisteinä ovat tuotannon mahdollisten ongelmakohtien selvitys ja suunnitelmallinen terveydenhuoltotyö sekä turkistilan tuotannon ja tuottavuuden kehittäminen ja tautitilanteiden ennaltaehkäisy.

Turkistarhaus jatkuu kritiikistä huolimatta

Turkiseläinten kasvatus on saanut osakseen paljon kritiikkiä eläinsuojelujärjestöiltä, ja osassa Euroopan maita turkiselinkeinolle on säädetty eläinsuojeluvelvoitteita, jotka käytännössä  ovat tehneet tarhauksen mahdottomaksi. SEYn, Animalian, Luonto-Liiton ja Oikeutta Eläimille -yhdistyksen yhteisen Turkistarhaton Suomi -kansalaisaloitteen tavoitteena oli kieltää eläinten tarhaaminen turkisten tuottamiseksi Suomessa. Kansalaisaloitteen allekirjoitti vajaat 70 000 kansalaista ja se oli maamme ensimmäinen eduskuntaan toimitettu ja siellä käsitelty kansalaisaloite. Eduskunta hylkäsi aloitteen kesäkuussa 2013.

Vuoden 2011 hallitusohjelmassa todettiin, että ”Suomen hallitus tukee edelleen turkistuotannon kehittämistä vastuuta tuntevana elinkeinona, mutta hallitus selvittää mahdollisuuksia kannustaa vapaaehtoista siirtymistä turkistarhauksesta muuhun elinkeinoon”. Uusi valtioneuvoston asetus turkiseläinten suojelusta oli valmisteilla maa- ja metsätalousministeriössä, mutta työ keskeytettiin vuonna 2015.