fbpx Siirry sisältöön

Avainsana-arkisto: metsästys

pienpetoraudat tuottavat myös ei-toivottua sivusaalista; kuvassa karhuja

Rautapyynnissä on tarpeettoman kärsimyksen riski

Pienpetoraudat ovat käytössä erityisesti minkin pyynnissä ja kannanhallinnassa, mutta rautoihin voi jäädä muitakin eläimiä, kuten juuri kaadetun emokarhun tapaus osoitti. Karhu oli joutunut kärsimään tassuun syöpyneestä raudasta jo pitkään, ja sen orvoiksi jäävien pentujen kohtalo herättää huolta. Raudan on tarkoitus tappaa kohde-eläin välittömästi, mutta aina se ei onnistu. Pienpetoraudat voivat tuottaa kärsimystä niin kohde-eläimelle kuin…

Lue lisää
valkohäntäpeuroja; jousimetsästys

Jousimetsästys ja peurajahti – eettisyyttä selvitetään tutkimuksella

Suomessa sallittiin valkohäntäpeuran jousimetsästys vuonna 2017. Lakimuutos herätti sekä ennakkoon että jälkikäteen keskustelua metsästysjousen toiminnasta ja tehokkuudesta sekä jousimetsästyksen eettisestä hyväksyttävyydestä. Suomen Jousimetsästäjäin liiton puheenjohtaja Antti Saarenmaa valottaa oheisessa vieraskynäblogissaan keskustelun taustoja ja käynnissä olevaa tutkimusta jousipyynnin vaikutuksesta riistaeläinten hyvinvointiin pyyntihetkellä. Jousi on metsästysaseena ikivanha Jousimetsästys on nykypäivänä vakiintunut pyyntimenetelmä, joka kasvattaa suosiotaan erityisesti valkohäntäpeuran…

Lue lisää
supikoira Seurasaaressa

Onko supikoira pian lainsuojaton?

Vieraslajeihin kuuluvien lintujen ja nisäkkäiden pyydystämisen säännöt ja rajoitukset puhuttavat parhaillaan eduskuntaa ja eläinsuojelijoita. Esimerkiksi supikoiran asemaa ehdotetaan muutettavaksi riistalajista rauhoittamattomaksi lajiksi, jolloin kaikki riistalajien pyyntirajoitukset eivät koskisi supikoiran pyyntiä.

Lue lisää
hirven jousimetsästys

Jousimetsästys ei edistä hirven hyvinvointia

Metsästettäessä on käytettävä menetelmiä, jotka lopettavat eläimen tuntoisuuden välittömästi ja varmistavat eläimen kuoleman mahdollisimman nopeasti ja kivuttomasti. Metsästysasetusta on esitetty muutettavaksi niin, että hirvenmetsästys jousiaseella sallittaisiin. Tutkimustietoa jousimetsästyksen tehokkuudesta tai paremmuudesta kiväärimetsästykseen verrattuna ei juuri ole. Uusia pyyntimenetelmiä ei kuitenkaan tulisi ottaa käyttöön, jos niistä on vaarana aiheutua pyydettäville eläimille enemmän kärsimystä kuin parhaillaan käytössä…

Lue lisää