Takaisin

Sika tuotantoeläimenä

Porsas matkaa emakkotilalta lihasikalan kautta teurastukseen

Sian tuotantokierto
Sian tuotantokierto

Suomessa sikoja pidetään emakko-, liha- ja yhdistelmäsikaloissa. Emakkosikalassa voi olla erikseen porsitus- ja vieroitusosasto. Siat elävät ryhmissä pihatoissa tai karsinoissa, tai yksin liikkumista rajoittavassa häkissä (osa tiineytettävistä ja porsivista emakoista). Karjua pidetään yksittäiskarsinassa, josta sillä on haju-, kuulo- ja näköyhteys muihin sikalan sikoihin.

Sikojen saatavilla on oltava jatkuvasti riittävä määrä tonkimis- ja tutkimismateriaalia kuivikkeeksi ja emakolle pesänrakennusmateriaaliksi. Kuivike voi olla olkea, heinää, turvetta, kutterilastua tai paperia. Sikaloiden lannanpoistojärjestelmistä riippuu, kuinka paljon sioille annetaan kuiviketta. Suuri kuivikkeen määrä saattaa tukkia lannanpoistojärjestelmän rakolattiasikalassa. Yleisin sikalatyyppi Suomessa on osittainen rakolattiasikala (83 % sikaloista).

Sika tarvitsee tilaa sosiaaliseen käyttäytymiseensä. Tilan puute ja toisilleen vieraiden sikojen yhdistäminen ryhmiksi voi sikalan rajallisessa elinympäristössä johtaa aggressiivisiin yhteenottoihin sikojen välillä. Riittävän pieni eläinmäärä ja tilan jakaminen esimerkiksi väliseinin auttaa sikoja jakamaan karsinan eri toiminta-alueisiin ja mahdollistaa arkojen eläinten piiloutumisen. Ruokintatilan riittävyys vähentää kilpailua rehusta.

Porsaat kasvavat usealla eri osastolla ennen teurastusta

_DSC2765
Pikkuporsaat ovat porsitusosastolla emon kanssa samassa karsinassa vieroitusikään asti.

Yhdistelmäsikalassa porsaat syntyvät samalla tilalla, jolla ne myös kasvavat teuraskypsiksi asti. Erikoistuneessa tuotannossa porsaat syntyvät porsastuotantotilalla ja kasvavat siellä noin 80 päivän aikana 25–30 kg:n painoon, minkä jälkeen ne kuljetetaan lihasikatilalle. Porsastuotantotilalla on porsitus- ja vieroitusosasto. Porsaat ovat emakon kanssa neljästä viiteen viikkoon. Tämän jälkeen ne vieroitetaan emästään ja siirretään vieroitusosastoon.

Lihasikalassa siat elävät kolmesta neljään kuukautta, minkä jälkeen ne kuljetetaan teuraaksi noin kuuden kuukauden ikäisinä. Teuraaksi menevä sika painaa 105–115 kg. Siat tainnutetaan isoissa teurastamoissa yleisimmin hiilidioksidikaasulla. Sian voi tainnuttaa myös sähkövirralla tai pulttipistoolilla. Vuonna 2014 Suomessa teurastettiin noin 2 050 000 sikaa. Eläinsuojelusta sikojen pidossa säädetään valtioneuvoston asetuksessa sikojen suojelusta (629/2012).

Useimmat emakot viettävät suuren osan elämästään häkissä

1_porsitus_terhi
Karsinan nurkassa on porsaspesä.

Siemennyksen ja tiinehtymisen jälkeen emakko on kantavana vajaat 4 kuukautta. Emakolle syntyy keskimäärin 10–14 porsasta kerrallaan ja 2,3 pahnuetta vuosittain. Porsaista 16 % kuolee ennen lihasikavaihetta. Osa emakoista erotetaan porsaistaan suoraan ryhmäkarsinaan, mutta suurimmalla osalla tiloista tiineytettävät emakot pidetään siemennyshäkeissä. Häkki estää kääntymisen ja liikkumisen, ja emakkoa voidaan pitää siinä edellisten porsaiden vieroituksesta seuraavan tiinehtymisen varmistumiseen asti, yleensä ensimmäisen tiineyskuukauden ajan.

Häkistä emakot pääsevät ryhmäkarsinaan tai pihattoon neljä viikkoa siemennyksen jälkeen, kunnes ne yleensä suljetaan taas porsimishäkkeihin viikkoa ennen arvioitua porsimispäivää. Käytännössä emakkoa voi siis pitää häkissä noin puolet ajasta viiden kuukauden tuotantokierrossa ja pitempäänkin, jos emakko ei tiinehdy ensimmäisellä siemennyskerralla.

Häkissä pito on suosittua, sillä häkki suojaa arkoja emakkoja muilta sioilta, ja eläinten hoito on häkeissä helpompaa kuin ryhmässä pidettävien eläinten. Myös tuotantotulokset ovat häkkikasvatuksessa hyvät. Häkki rajoittaa kuitenkin voimakkaasti emakoiden mahdollisuuksia toteuttaa luontaisia käyttäytymistarpeitaan. Kuivikkeiden ja virikkeiden käyttö häkeissä on hankalaa. Ahtaat olot ja liikunnan puute voivat vaurioittaa jalkoja ja utareita, aiheuttaa lapahaavaumia sekä lisätä sukuelintulehduksia varsinkin, jos lattiarakenteissa ei ole kunnolla huomioitu lannan ja virtsan poistumista.

Ryhmäkarsinoita käytetään enenevissä määrin tiineytettävillä ja tiineillä emakoilla. Jos ryhmäkarsinassa on tilaa riittävästi myös ruokintahäkkien ulkopuolella, on emakoiden mahdollista käyttäytyä lajille luontaisesti: liikkua, seurustella sosiaalisesti ja väistää ylempiarvoisia emakoita. Lisäksi väljemmässä tilassa lämmönsäätely ja sosiaalisten suhteiden hoito on helpompaa. Kuivikkeiden käyttö emakoiden ryhmäkarsinassa antaa mahdollisuuden tonkimistarpeen tyydyttymiseen. Samalla emakoiden ravinnon kuiduntarve tyydytetään, jolloin emakot ovat kylläisinä rauhallisempia.

Emakoilla käytetään ryhmäkarsinoissa ruokintahäkkejä, yksilöruokinta-asemia tai kaukaloruokintaa. Ruokintahäkkejä emakot voivat käyttää syömisen lisäksi makuu-, lepo- ja pakopaikkoina sekä lämpimällä ilmalla viilentymiseen. Jos ruokintahäkein varustettu ryhmäkarsina on ahdas, emakot käyttävät häkkejä pääasiallisena oleskelualueenaan välttääkseen yhteenottoja. Tilavassa ja toimivassa ryhmäkarsinassa ruokintahäkit ovat enimmäkseen tyhjillään. Vakaan sosiaalisen arvojärjestyksen luominen on emakoille vaikeaa, jos ryhmäkarsinat ovat liian ahtaita. Tämä voi lisätä aggressiivisten yhteenottojen määrää.

Porsivat emakot ovat suurimmassa osassa sikaloita kääntymisen estävässä porsitushäkissä, joka on tilavampi kuin siemennyshäkki. Porsitushäkin tarkoitus on estää emakkoa tallomasta porsaitaan eli menemästä makuulle porsaiden päälle ja helpottaa hoitotoimia, mutta samalla häkki rajoittaa emakon käyttäytymistä. Porsitushäkki voidaan osassa sikaloista avata muutama päivä porsimisen jälkeen, jolloin emakko voi liikkua vapaana osassa karsinaa. Emakoita on mahdollista porsittaa myös vapaana, kuten tehdään luonnonmukaisessa eläintuotannossa, mutta tarvittava porsituskarsinan pinta-ala on silloin selvästi suurempi kuin porsitushäkkiä käytettäessä. Karsinassa on tällöin myös porsassuoja ja runsaasti kuiviketta.

Porsituskarsinoiden lattia voi olla kokonaan betonia, yhdistelmä betonia ja ritilää, tai pääosin muovitettua ritilää. Kuivikkeita ja pesäntekomateriaalia on helpompi käyttää karsinoissa, joissa mahdollisimman suuri osa lattiasta on kiinteää. Porsituskarsinassa on varattu porsaille oma emakon ulottumattomissa oleva tila, jossa käytetään lisälämpöä tarvittaessa. Osassa porsituskarsinoista on lepääviä porsaita varten oma erillinen lämmitetty pesä. Rauhallinen ympäristö edesauttaa imetyksen onnistumista.

Lihasikaloiden olosuhteissa on usein parantamisen varaa

parkkinen
Lihasikojen karsinat ovat usein virikkeettömiä.

Vieroitetut porsaat, lihasiat ja nuoret siitossiat kasvatetaan yleisimmin ryhmäkarsinoissa, joissa käytettävissä oleva pinta-ala on suhteutettu sikojen ikään ja painoon. Jonkin verran käytetään myös kestokuivitettuja pihattoja. Etenkin vieroitetuilla porsailla suositellaan käytettäväksi karsinaratkaisuja, joissa esimerkiksi lattian lämpötilasäädöillä ja katoksella varustetulla makuualueella saadaan eri osiin karsinaa erilaiset olosuhteet. Tällöin eläimet voivat valita sopivan lämpötilan ja käyttää karsinan eri alueita eri toimintoihin.

Vieroitetut porsaat elävät yleensä 15–25 porsaan karsinoissa, joiden väliaidoissa on ruokinta-automaatti tai ruokintakaukalo, jossa rehua on jatkuvasti tarjolla. Vanhemmat lihasiat elävät 10–15 sian ryhmissä ja saavat 2–4 kertaa päivässä rehua ruokahalunsa mukaan. Eri-ikäisten sikaryhmien sekoittamista pyritään välttämään.

Lihasikaloissa ja välikasvatusosastoissa merkittävin käyttäytymiseen liittyvä ongelma on hännänpurenta, jota pidetään yleisesti olosuhdeongelmana. Hännänpurennassa siat purevat toistensa häntiä, ja pahimmillaan hännästä on jäljellä vain pieni tynkä. Purtu häntä on kipeä, ja tulehdukset leviävät siitä helposti. Hännänpurennalle voivat altistaa esimerkiksi ilmanvaihdon ongelmat, tutkimis- ja tonkimismateriaalin puute, tilanahtaus, ruokintaan ja vedensaantiin liittyvät ongelmat sekä perimä.

Evira on julkaissut oppaan Toimiva sikala – apua suunnitteluun.

  • 2
  •  
  •  
  •  
    2
    Shares