Takaisin

Rakas lapsi, tupakissa, sotakoira

Eläimet ovat kautta aikojen olleet mukana ihmisten arjessa ja juhlassa tavalla tai toisella. Eläimen osuus tapahtumiin on usein kuvattu tekemisen kohteena olemisena, ei aktiivisena tekijänä. Syy tähän lienee se, että tarinoita ovat kertoneet ja taltioineet aina ihmiset itse – eläimen oma näkemys asemastaan voisi hyvinkin olla toisenlainen.

Eläimen rooli toimijana harvinainen historiallisissa aineistoissa

Eläinhistorian tutkimusta rajoittaa ihmisen lajisidonnainen tapa hahmottaa maailmaa: eläinten elämäntarinat on kuvattu ja kerrottu aina ihmisten toimesta. Eläinten elämän kuvauksissa korostuu ihminen toimijana, kun eläimen roolina on olla useimmiten subjektin sijaan objekti. Tämän kertoi havainneensa Turun yliopiston yleisen historian ja kulttuurihistorian professori Taina Syrjämaa tutkiessaan ihmisen ja eläimen vuorovaikutuksen historiaa 1800-luvulta lähtien. Syrjämaa puhui eläinten asemasta monilajisten perheiden juhlassa ja arjessa Yhteiskunnallisen ja kulttuurisen eläintutkimuksen seura YKES:in Eläintutkimuspäivillä 8.-9.4.

Lemmikki on ollut perheenjäsen ennenkin

Vaikka moni asia on muuttunut modernin lemmikkieläinten pidon myötä, on monilajisia perheitä ollut ennenkin. Jo 1800-luvulla koirat ja kissat saattoivat olla perheenjäsenen asemassa. Runoilija Edith Södergranin tiedetään 1910–1920-luvulla kutsuneen Totti-kissaansa rakkaaksi lapseksi.

Kaupunkien säätyläiskaupunkiperheissä yleistyivät 1800-luvun lopulla lemmikin perheenjäsenyydestä kertovat monilajiset potretit, joissa kissat ja koirat poseeraavat yhdessä ihmisperheensä kanssa. Potretteja otettiin myös pelkästään lemmikistä, ilman ihmisiä.

Lemmikki statussymbolina ja työntekijänä

Koiria oli kaupungeissa lemmikkeinä yleensä vain hyväosaisilla. Koiraveron suuruudella oli varmasti tekemistä tämän kanssa, sillä kaikilla ei ollut varaa tai halua maksaa koiran pidosta veroa.

Maaseudulla valokuvaaminen oli harvinaisempaa kuin kaupungissa, mutta 1920-luvulla myös maaseudulla otetuissa valokuvissa saattoi esiintyä lemmikki, yleensä kissa. Maaseudun valokuvien tupakissat osoittavat, että lemmikkieläinkulttuuri ei muotoutunut vain kaupunkien trendiksi, vaan sillä oli suurempaa ja laajempaa merkitystä.

Eläimiä sisältävää muistitietoa on löytynyt myös aineistoista, joita on kerätty aivan muihin tarkoituksiin kuin eläinten elämän kuvaukseen. Eläinhistorian tutkimuksella on siis rajoitteensa, mutta historioitsijat ovat onnistuneet löytämään aineistoja, joissa on välähdyksiä myös eläinten toimijuudesta, kuten sotakoirien elämästä ensimmäisen maailmansodan aikaan.

Arki perheenjäsenenä on lemmikin juhlaa

Perhejuhlat ovat osa lemmikkieläimen elämää, halusivat nämä sitä tai eivät. Myös sata vuotta sitten perheen lemmikin kanssa saatettiin jouluna poiketa normaalista: lemmikille voitiin antaa lahja, ja kissa sai leikkiä kuusenkoristeilla. Lemmikit ovat olleet – ja ovat yhä – tiivis osa perhettä ja sen juhlia. Yhteisen arjen jakaminen monilajisen perheen jäsenenä on kuitenkin lemmikkieläimen kannalta tärkeintä, totesi Syrjämaa. Yhä edelleenkin hyvän perusarjen tarjoaminen omalle lemmikille on lemmikinomistajan tärkein velvollisuus ja oikeus.

***

Yhteiskunnallisen ja kulttuurisen eläintutkimuksen seura YKES:in vuotuiset Eläintutkimuspäivät järjestettiin 8.-9.4. Helsingissä, teemalla Arki ja juhla. Päivien yhteydessä seura juhlisti kymmenvuotista taivaltaan pienestä, mutta monitieteisestä tutkijoiden piiristä yli sadan aktiivisen jäsenen tasokkaaksi tieteelliseksi seuraksi. EHK onnittelee kymmenvuotiasta YKES:iä!

Eläintutkimuspäivien esitysten tiivistelmiin voi tutustua täällä.

  • 56
  •  
  •