Naudan hyvinvointi

Naudan hyvinvointi edellyttää, että naudalla on riittävästi tilaa ja resursseja toteuttaa lajinmukaisia käyttäytymistarpeitaan. Navetassa naudat joutuvat elämään ahtaammin kuin luonnonoloissa. Ahtaat tilat häiritsevät nautojen sosiaalista kanssakäymistä ja heikentävät eläinten hyvinvointia. Vakaassa nautaryhmässä aggressioita ei juuri ilmene, mikäli arvoasteikossa alemmalla naudalla on mahdollisuus väistää arvoasemassa korkeammalla olevaa nautaa ja näin väistämiseleillä välttää uhkaamasta korkea-arvoisempaa yksilöä.

Ahtaissa tiloissa naudat eivät voi pitää yllä yksilöllisiä etäisyyksiä toisiinsa, ja vallitsevat yksilöt voivat väistämistilan puuttuessa tulkita alempien yksilöiden alistuvat eleet uhkaukseksi. Aggressiiviset yhteenotot ovat yleisempiä ahtaassa tilassa kasvaneilla naudoilla verrattuna väljemmässä kasvaneisiin.

Suuren ryhmäkoon on myös todettu lisäävän aggressioita sekä lypsy- että liharotuisilla naudoilla. Suurissa ryhmissä yksilöt eivät ehkä enää kykene tunnistamaan toisiaan riittävän hyvin, jolloin vakaan arvojärjestyksen muodostaminen on eläimille mahdotonta.

Mitä enemmän ruokintapaikoilla on kilpailua, sitä selvemmin vallitsevat yksilöt hyötyvät ja alistuvat jäävät vaille resursseja. Vaikka ruokaa olisi tarjolla koko ajan, alistuvat syövät vähemmän. Maidontuotannon ja sosiaalisen aseman välillä ei kuitenkaan ole löydetty yhteyttä, mikä tarkoittaa sitä, että alistuvat yksilöt tarvitsevat yhtä paljon ravintoa kuin vallitsevat. Korkea-arvoiset yksilöt saavat myös parhaat makuupaikat, jolloin alempiarvoisten makuuaika voi pihattonavetassa vähentyä.

Nautojen sosiaalinen käyttäytyminen voi navetassa aiheuttaa ongelmia, mutta sosiaaliset suhteet nautojen välillä helpottavat eläinten elämää ja sopeutumista tuotanto-oloihin. Naudat oppivat toisiltaan jäljittelemällä, ja ryhmässä naudan elämä on stressittömämpää kuin yksin ollessa.

Naudat eivät nuku pitkiä yhtämittaisia jaksoja, vaan lyhyitä pätkiä ympäri vuorokauden. Aikuiset naudat lepäävät noin 13 tuntia vuorokaudessa, josta neljä tuntia on varsinaista unta. Nuoret naudat lepäävät ja nukkuvat enemmän: esimerkiksi vasikat tarvitsevat kuusi tuntia unta vuorokaudessa. Jos valinnanvaraa on, naudat valitsevat makaamiseen mieluiten pehmeän alustan. Jos makuualusta on kova, naudat seisovat pitempään ja välttävät etupolvia rasittavaa makuullemenoa. Navetan parret ovat lehmille usein liian kovapohjaiset ja ahtaat. Naudoille tyypillinen takapää edellä ylösnousu ei aina ole parsissa mahdollista, vaan tilanpuute voi pakottaa ne nousemaan etupää edellä.

Jos korkeatuottoiselle naudalle tarjotaan liian vähäenergistä rehua, vuorokauden tunnit eivät välttämättä enää riitä kaikkeen, sillä syöminen vie aikaa makuulla olosta. Makuuaikaa vähentää myös utareen pingotus ennen lypsyä; kolme kertaa päivässä lypsettävät naudat lepäävätkin enemmän juuri ennen lypsyä kuin perinteiseen tapaan kahdesti päivässä lypsettävät lehmät.

Syntymässä ja ensimmäisen elinviikon aikana kuolee lähes kuusi prosenttia vasikoista (tilanne Suomessa 2009). Vasikoiden kokonaiskuolleisuus syntymästä puolen vuoden ikään on 11 %. Suuri vasikkakuolleisuus on merkki siitä, että vasikoiden hyvinvoinnissa on parannettavaa. Hyvinvointiin on viime vuosina kiinnitetty huomiota erilaisin kampanjoin, esimerkkinä Eläintautien torjuntayhdistyksen Katse vasikkaan -kampanja 2011 sekä Elintarviketurvallisuusviraston Vasikoiden hyvinvoinnin toimenpideohjelma, joka tuotti vuonna 2011 vasikoiden pitopaikan suositukset.

Pikkuvasikan on saatava heti syntymänsä jälkeen mieluiten emänsä ternimaitoa, jotta se saisi hyvän alun elämälle. Pikkuvasikan vastustuskyky ei ole aikuisen naudan tasolla. Vastasyntyneellä vasikalla on vain vähän ihonalaista rasvaa suojaaman kylmältä ja vedolta, joten vasikka tarvitsee lämpimän ja vedottoman, hyvin kuivitetun paikan. Myös lisälämmönlähteitä saatetaan joutua käyttämään. Pikkuvasikka saa ravintonsa imemällä, joten imemisen tarve tulee saada tyydytettyä (katso video vasikan imemisen tarpeesta). Parhaiten tämä onnistuu emästä imemällä.

Ellei vasikka saa maitoa emästä imemällä, on tutin kautta juottaminen parempi käytäntö kuin avoimesta astiasta juottaminen.

Lypsykarjassa maito on lehmän työtulos. Tämän vuoksi vasikka erotetaan emästään eli vieroitetaan yleensä pian poikimisen jälkeen. Emolehmätuotannossa, jossa lehmiä ei lypsetä vaan lehmän tuotos on syntyvä vasikka, vieroitus voi tapahtua vasta vasikan ollessa puolen vuoden ikäinen. Tällöin emä imettää vasikkaansa useita kuukausia ennen vieroitusta. Pihattonavetoissa on poikimakarsinat, joihin pian synnyttävät lehmät siirretään poikimaan. Poikimakarsinat voivat olla yksilökarsinoita tai niin sanottuja ryhmäpoikimakarsinoita, joissa samassa isossa karsinassa on useita poikimista odottavia ja vastapoikineita lehmiä.

Emän ja vastasyntyneen vasikan yhdessäolo eli vierihoito ei yleensä maitokarjassa kestä monta päivää. Mikäli vasikka ja emä ovat yhdessä useamman päivän, syntyy niiden välille niin voimakas sidos, että vieroitus voi stressata emää ja haitata sen syöntiä ja sitä kautta laskea emän maidontuotantoa. Kun pikkuvasikka erotetaan emästään, se laitetaan yleensä ensin yksilökarsinaan ja noin parin viikon iässä ryhmäkarsinaan. Vasikkaa saa pitää yksilökarsinassa korkeintaan kahdeksan viikon ikään saakka; sen jälkeen vasikka on laitettava toisten vasikoiden kanssa ryhmään. Vasikoiden hyvinvointia heikentäviä tyypillisimpiä sairauksia ovat hengitystietulehdukset, napatulehdukset ja ripulit. Isoissa vasikkaryhmissä sairaudet leviävät helposti vasikasta toiseen ja hoitajan on oltava erittäin osaava tunnistaakseen ryhmästä sairauksien ensioireet.

Suomessa osa vasikoista kasvatetaan igluissa. Yksi tai kaksi vasikkaa ovat ulkona aitauksessa, jossa niillä on suojanaan koppi eli iglu. Vasikoilla tulee olla näkö- ja kosketusyhteys lajitovereihin. Jotta iglukasvatus toimisi, on vaatimuksena paksu kuivitus, vedoton makuualue ja energiapitoinen ruokinta. Kasvatusmuoto on peräisin Pohjois-Amerikasta, jossa eläinten tautitilanne on huonompi kuin Suomessa ja vasikat joudutaan erottamaan aikuisten eläinten tiloista heti syntymän jälkeen. Iglukasvatus vaatii hoitajalta erityisen hyvää kykyä havaita ongelmat ajoissa. Myös vasikoiden tarkkailuun on käytettävä aikaa.

Kotimaisessa tutkimuksessa iglukasvatetuilla vasikoilla havaittiin enemmän ripulia kuin sisällä kasvatetuilla. Hyvän tautitilanteen vuoksi iglukasvatus ei ole Suomessa välttämätöntä.

Aikuisen naudan sarvet voivat olla turvallisuusongelma hoitajille ja toisille eläimille. Sen vuoksi osa tuottajista haluaa nupouttaa vasikkansa eli polttaa niiden sarvenaiheet kuumalla kolvilla. Nupoutus tehdään yleensä 2–4 viikon iässä. Toimenpiteen voi tehdä tuottaja itse ilman kivunlievitystä, tai teettää sen eläinlääkärillä. Eläinlääkärin tekemänä nupoutukseen kuuluu vasikan rauhoittaminen lääkkeillä, paikallispuudutus sekä kipulääkitys. Vuonna 2011 tuli voimaan asetus, jonka mukaan eläinlääkäri voi luovuttaa tilalle injektoitavia tulehduskipulääkkeitä alle neljän viikon ikäisten vasikoiden nupoutuksen aiheuttamien kipuoireiden lievitykseen. Puolet maitotiloista, joilla vasikoita nupoutetaan, käyttää nupoutuksissa eläinlääkärin antamaa kivunlievitystä. Pihattonavetoissa lähes kaikki ja parsinavetoissa kaksi kolmasosaa lehmistä on nupoutettu.

Ohjeita hyviin käytäntöihin nupoutuksessa löydät Vasikoiden nupoutusoppaasta.