Takaisin

Koira seura- ja harrastuseläimenä

Koira ja ihminen – luonnollisesti yhdessä

timppa_sanni
Koiran käyttäytymisen tunteminen auttaa lukemaan koiraa oikein.

Suomen Kennelliiton arvioin mukaan Suomessa on noin 650 000 koiraa. Viime vuosina Suomen Kennelliiton rekistereihin on päätynyt noin 50 000 koiranpentua vuodessa. Joka viidennessä suomalaisperheessä on arvion mukaan koira.

Koiran ja ihmisen pitkästä yhteisestä historiasta ja läheisestä suhteesta huolimatta ihmisillä on usein ongelmia koirien kanssa. Ongelmat voivat johtua siitä, että koiran laji- tai rotutyypillistä käyttäytymistä ei tunneta. Koiraa voidaan esimerkiksi pitää suden tai ihmisen kaltaisena. Koiran käyttäytymistä tulisi ymmärtää kokonaisuutena: sitä ohjaavat eläinyksilön perimä, kokemukset, kognitiivinen kapasiteetti, tunteet, persoonallisuus sekä koiran ja omistajan välinen suhde.

Usein ongelmat koiran hyvinvoinnissa johtuvat omistajan kykenemättömyydestä vastata koiransa rotutyypillisiin ja yksilöllisiin tarpeisiin. Heti ry ohjeistaa Koiranhankintaoppaassa vastuulliseen koiran hankintaan. SEYn Fiksun koiranomistajan opas auttaa koiranhankkijaa rodun valinnassa ja neuvoo ehkäisemään pentutehtailua. Lisää tietoa koirista ja niiden käyttäytymisestä löytyy Suomen Kennelliiton Koiranomistajan peruskurssilta.

Ennen koiran hankintaa tulee perehtyä hyvin rodun ja yksilön valintaan, jotta koirien hyvinvointiongelmia voidaan ennaltaehkäistä.

Koirista on ihmiselle monenlaista hyötyä

haku_sanni
Kaikessa koiran työ- ja harrastuskäytössä on muistettava huolehtia koiran hyvinvoinnista.

Koiran tarkasta hajuaistista on hyötyä erilaisissa etsintätehtävissä, kuten kadonneiden ihmisten ja eläinten etsinnässä sekä huume-, home- ja rahakoirien työssä. Koiralle hajutyöskentely on mielekästä ja lajityypillistä toimintaa.

Poliisin, tullin, rajavartiolaitoksen ja puolustusvoimien koirat ovat tunnettuja työkoiria nykypäivän Suomessa. Pelastuskoirat toimivat viranomaisen apuna etsintätehtävissä.

Työkäytössä on myös muun muassa näkövammaisten apuna toimivia opaskoiria, liikuntarajoitteisten apuna toimivia avustajakoiria sekä kuulokoiria kuulovammaisten avuksi. Erilaisista sairauksista kärsivien ihmisten avuksi on koulutettu koiria, jotka voivat ilmaista esimerkiksi laskemassa olevan verensokerin tai lähestyvän epilepsiakohtauksen.

Työkäytössä on lisäksi useita homekoiria, jotka ilmaisevat huoneilman homeita ja sädesieniä, sekä paimenkoiria, jotka avustavat lähinnä lampaiden ja nautojen paimentamisessa.

Koirat voivat toimia ihmisten terapeuttina esimerkiksi kouluissa, päiväkodeissa, palvelukodeissa ja sairaaloissa. Jo pelkkä eläimen läsnäolo voi parantaa ihmisen psyykkistä ja fyysistä hyvinvointia.

Koiria käytetään apuna myös metsästyksessä. Koirat toimivat rodun mukaan erilaisissa tehtävissä metsästäjän apuna. Metsästyskoirat voidaan jakaa ajaviin, noutaviin, pysäyttäviin, karkottaviin, seisoviin ja haukkuviin metsästyskoiriin sekä luolakoiriin. Lisäksi metsästyksessä saatetaan tarvita jälkikoiria esimerkiksi haavoittuneiden ja loukkaantuneiden riistaeläinten löytämiseksi.

Työkoirat yleensä asuvat ja tekevät työtään yhdessä ohjaajansa kanssa. Työkoirille on usein määritelty eläkeikä. Suomen Kennelliiton sivuilta löytyy tietoa hyötykoirista.

  •  
  •  
  •  
  •