Kirjolohi ihmisen kasvattamana

Kalankasvatuksesta käytetään myös termiä kalanviljely, mutta kasvatus on terminä yhdenmukainen muiden tuotantoeläinten kasvatuksen kanssa.

Kirjolohen kasvatus Suomessa

Kirjolohen kasvatus alkoi Euroopassa 1800-luvun lopulla, kun kirjolohi tuotiin maanosaan. Nykyisin sitä kasvatetaan lähes kaikissa Euroopan maissa. Suomessa kirjolohta on kasvatettu ammattimaisesti 1970-luvulta lähtien. Ruoaksi kasvatettavan kirjolohen pääasiallisia tuotantoalueita ovat Saaristomeri ja Ahvenanmaa, mutta kalanpoikaset kasvatetaan sisämaassa poikaslaitoksissa. Kirjolohen tuotantomääriä tilastoidaan eläinyksilöiden sijaan kilogrammoina. Vuonna 2017 kaiken kasvatetun ruokakalan tuotanto Suomessa oli 14,6 miljoonaa kiloa, josta 93 % oli kirjolohta; kyseessä on siis Suomen yleisimmin kasvatettu kalalaji.

Merialueellamme oli vuonna 2017 kaikkiaan yhteensä 101 ruokakalan kasvatuslaitosta ja 23 poikaslaitosta. Sisävesialueella oli samana vuonna 49 ruokakalan kasvatuslaitosta, 71 poikaslaitosta ja 180 luonnonravintolammikkokasvattamoa, joissa kasvatetaan pääsääntöisesti siikoja ja kuhia.

Valtioneuvoston asetuksessa viljeltävien kalojen suojelusta (812/2010) säädetään kasvatettavien kalojen pidolle asetettavista eläinsuojeluvaatimuksista.

Kirjolohisanastoa
Emokalasto	Osa kaloista pidetään poikastuotantoa varten niin kutsuttuina emokaloina. Emokalasta lypsetään kalan munasoluja eli mätiä, josta koiraskalasta lypsetyllä siemennesteellä eli maidilla hedelmöitettynä haudotaan poikasia. Hedelmöitys on ulkoinen eli tapahtuu kalan elimistön ulkopuolella.
Kiertovesilaitos	Kalankasvatusmenetelmä, jossa vettä kierrätetään pumppaamalla sitä kasvatusaltaan ja puhdistuslaitteiston välillä. Ruokakalan kasvatus kiertovesilaitoksissa on vielä suhteellisen vähäistä Suomessa.
Triploidia	Kalalla on kolme kromosomistoa normaalin kahden sijaan. Triploidit kirjolohet ovat steriilejä eli ne eivät lisäänny.
Täysnaarasparvi	Vain naaraskaloista koostuva parvi, joka on saatu aikaan hedelmöittämällä kirjolohen mäti niin kutsutuista kääntökoiraista saadulla maidilla. Kääntökoiraat saadaan aikaan syöttämällä kirjolohenpoikasille testosteronipitoista rehua, jolloin perimältään naaraspuolisista poikasista kehittyy kääntökoiraita. Kääntökoiraat tuottavat maitia, jolla hedelmöitetään normaalin kirjolohinaaraan mäti. Tällöin kaikki jälkeläiset ovat naaraita.

Kirjolohen kasvatus teuraskokoon vie perinteisillä kasvatusmenetelmillä 2-3 vuotta

Emokalalaitoksissa pidetään emokaloja, joista saadaan mätiä poikastuotantoon. Ensimmäisenä elinvuotenaan kirjolohen poikaset siirretään jatkokasvatukseen maa-altaisiin tai merelle verkkoaltaisiin. Kalanpoikasten siirtoikä ja -koko jatkokasvatusaltaisiin vaihtelee jonkin verran, mutta tyypillisesti poikaset ovat siirtohetkellä painoltaan muutaman kymmenen grammaa. Sopivan lämpöisessä vedessä poikaset varttuvat siirtokokoisiksi jo muutaman kuukauden kuluttua kuoriutumisestaan.

 

Kirjolohen kasvatuspaikka vaihtuu muutamia kertoja kasvatusaikana

 

Emokaloista nukutuksessa lypsetty mäti hedelmöitetään ja haudotaan hautomoissa. Haudonta aloitetaan huhti–toukokuussa, lämmitetyssä vedessä jo aiemmin. Poikaset kuoriutuvat kymmenasteisessa vedessä 40 vuorokaudessa. Pian kuoriutumisen jälkeen poikaset siirretään kasvamaan poikaslaitoksille tai saman laitoksen sisähalleihin poikasaltaisiin. Mädin kerääminen aloitetaan naaraskaloista niiden tultua 3–4 vuoden ikään.

 

Emokalaston kalojen pitoaika voi vaihdella kasvattajasta toiseen. Kääntökoiraat tulevat sukukypsiksi yleensä kolmen vuoden iässä, jolloin ne myös maidinkeruun jälkeen lopetetaan. Normaalit koiraskirjolohet tulevat sukukypsiksi kaksi- tai kolmevuotiaina ja ne lopetetaan yleensä ensimmäisen kudun jälkeen. Naaraskirjolohet voivat tuottaa mätiä useana vuonna, joten emonaaraita voidaan pitää tuotannossa kolmesta viiteen vuotta, joskus kauemminkin. Emokalat lypsetään pääsääntöisesti kerran kaudessa. Useita vuosia pidettävät naarasemokalat lypsetään useamman kerran elämänsä aikana.

Ruokakalat kasvavat naarasparvissa tai triploideina

Ruuaksi kasvatettavat kirjolohet kasvatetaan useimmiten täysnaarasparvissa. Mikäli tavoitteena on filetuotanto, kalat teurastetaan ennen kuin ne tulevat sukukypsiksi. Hormonikäsittely tehdään emokaloille, jotka eivät päädy ruokaketjuun. Hedelmöitettäessä normaalin kirjolohinaaraan mäti käännetyn koiraan maidilla saadaan kuoriutuvista kalanpoikasista pelkästään naaraita. Kääntökoirailla ei ole siemenjohtimia, joten maitia ei saada ulos kalaa lopettamatta. Hormonikäsittelyä saaneet kalat hävitetään, eikä niitä käytetä elintarvikkeiksi.

Täysnaaraskirjolohiparvi saadaan aikaan hedelmöittämällä kirjolohen mäti niin kutsutuista kääntökoiraista saadulla maidilla. Kääntökoiraat saadaan aikaan syöttämällä alkuruokintavaiheessa kirjolohille kuuri testosteronipitoista rehua, jolloin naaraspuoliset kalat muuttuvat ulkoasultaan maitia tuottaviksi koiraiksi.

Triploidia on vesiviljelyssä käytetty menetelmä, jolla tuotetaan steriilejä eli lisääntymiskyvyttömiä kaloja istukkaiksi ja ruokakalakasvatukseen. Triploidiaa esiintyy myös luonnonvaraisissa lohikalapopulaatioissa. Steriilit kalat ovat vähemmän alttiita lisääntymiskauteen liittyville ilmiöille, kuten lihanlaadun heikkenemiselle.

Triploidia tarkoittaa, että kirjolohella on kolme kromosomistoa normaalin kahden sijaan. Triploidia saadaan aikaan altistamalla mätimunat lyhytkestoiselle lämpö- tai painekäsittelylle hedelmöityksen jälkeen. Triploidien kalojen tuottamisella kasvatetut kalakannat voidaan eristää geneettisesti luonnonkannoista. Triploidien kalojen on havaittu olevan diploideja kaloja alttiimpia selkärangan epämuodostumille ja sietävän heikommin epäedullisia olosuhteita, kuten kohonnutta veden lämpötilaa tai alhaista happipitoisuutta.

Kirjolohet loppukasvatetaan merellä

Syötäväksi tarkoitetut kirjolohet kasvatetaan teuraskokoon ruokakalalaitoksessa, yleensä avovedessä merellä verkkoaltaissa. Verkkoaltaat voidaan siirtää rantaan teurastusta varten. Kirjolohet voivat viettää talven verkkoaltaissa suojaisessa paikassa jään alla talvivarastossa, josta ne kesän tullen siirretään kesäkasvatuspaikoille. Kirjolohia siirretään jonkin verran myös kaupallisiin onkilammikoihin sekä luonnonvesistöjen virkistyskalastuskohteisiin.

Kirjolohet syövät rehurakeita

Kalojen ruokinta perustuu kalojen käyttäytymisen ja ruokahalun seuraamiseen. Kirjolohet syövät teollisesti valmistettuja kuivarehuja, jotka on tehty lajin ravitsemustarpeita tyydyttäväksi. Rehujen raekoko kasvaa kalojen kasvun mukaan. Rakeiden pitää säilyä hajoamatta mahdollisimman hyvin, eivätkä ne saa vajota nopeasti. Petokalaluonteensa vuoksi kirjolohi tarvitsee valkuaispitoista ravintoa. Kirjolohen rehut sisältävät mm. kasvi- ja kalaöljyjä, kalajauhoa, vehnä-, soija-, papu- ja maissijalosteita sekä vitamiineja ja kivennäisaineita. Rehuissa käytetään myös astaksantiinia antamaan väriä kirjolohen lihaksiin. Poikasten rehuissa on enemmän kasvulle tärkeitä valkuaisaineita ja isompien kalojen rehuissa taas on poikasrehuja enemmän energiaa rasvan muodossa.

Kasviproteiinin osuutta rehun kokonaisvalkuaisesta kasvatetaan ekologisista ja taloudellisista syistä. Suomessa on kehitetty vastikään ns. Itämerirehu, jossa kalajauhon ja -öljyn lähteenä käytetään Itämeren silakkaa. Ruokinnan määrä ja tiheys riippuu kalojen koosta, parven biomassasta ja veden lämpötilasta. Kasvukaudella kaloja ruokitaan pitkin päivää useassa erässä. Talvella kylmän veden aikaan kalojen aineenvaihdunta ja ravinnontarve ovat minimissään, ja siksi ruokinta on hyvin rajoitettua tai kaloja ei ruokita ollenkaan. Kirjolohet ruokitaan yleensä ruokinta-automaatilla, mutta joissain laitoksissa myös käsin.

Virukset, bakteerit ja loiset sairastuttavat kirjolohia

Suomessa kasvatettavien kalojen terveystilannetta tarkkaillaan ja valvotaan, mutta virusten, bakteerien ja loisten aiheuttamat taudit voivat silti vaivata kirjolohta. Virustauteihin ei ole olemassa lääkkeitä. Bakteeritauteja hoidetaan mikrobilääkkeillä. Joitakin kalatauteja pyritään torjumaan rokottein, ja kaloja lääkitään loisia vastaan.

Vesihome on kasvava, vakava ongelma kirjolohien emokalastoissa. Vesihome tarttuu ennen muuta vastustuskyvyltään heikentyneisiin ja kutustressin vaivaamiin emokaloihin. Vesihometartuntaa voi edeltää jonkin muun virus- tai bakteeritaudin aiheuttama vaurio kalan ihossa, johon sieni-infektio pääsee iskemään. Koiraiden keskinäisistä yhteenotoista syntyvät mekaaniset ihovauriot edistävät vesihomeinfektioiden syntymistä.

Kalan stressaantumista pyritään välttämään

Ennen teurastusta sisämaan maauomissa kasvatetut kirjolohet nuotataan ja nostetaan nuotasta usein konehaavilla kuljetusaltaaseen, jossa ne kuljetetaan teurastettaviksi. Kuljetusaltaasta kalat voidaan siirtää ränniä pitkin tainnutusaltaaseen. Merialueella verkkoaltaat hinataan syksyllä rantaan, josta kalat siirretään perkaamoon. Kirjolohet voidaan myös pumpata kasvatusaltaista kuljetusaltaisiin tai suoraan perkaamoon. Uittaminen kasvatusaltaista tainnutusaltaaseen on myös joskus käytäntönä.

Kaikkia kalaa stressaavia toimintoja pyritään välttämään, koska stressi vaikuttaa kalan lihan laatuun. Ennen tainnutusta ja verestystä kirjolohet saattavat altistua stressille, kun niitä nuotataan, haavitaan ja mahdollisesti kuljetetaan kasvatuspaikasta teurastuspaikkaan. Kaloja voidaan siirtää pumppaamalla, verkoilla tai vapaasti virtaavassa vedessä. Ennen tainnutusta kaloja voidaan pitää altaissa, joissa eläintiheys on suuri. Lämpötila ennen tainnutusta on yleensä 2–10 celsiusastetta. Kaloja paastotetaan yleensä ennen teurastusta vähintään sen verran, että ne ehtivät tyhjentää suolistonsa.

Kirjolohi tainnutetaan hiilidioksidilla tai sähköllä

Kala pitää tainnuttaa ennen teurastusta. Suomessa kirjolohet tainnutetaan yleisesti veteen lisättävällä hiilidioksidikaasulla. Kalat voidaan tainnuttaa myös sähköllä tai päähän iskevillä menetelmillä. Tainnutuksen jälkeen kalan kuolema varmistetaan laskemalla siitä veri katkaisemalla molemmat kidusvaltimot. Yksittäiset kalaparvesta poistettavat (esimerkiksi huonokuntoiset) kalat tainnutetaan yleensä terävällä iskulla päähän.

Hiilidioksiditainnutus ei ole kalan hyvinvoinnin kannalta paras menetelmä, sillä tajunnan menetys ei ole yhtä varmaa kuin onnistuneessa sähkötainnutuksessa tai iskevää menetelmää käytettäessä. Hiilidioksidikylvetyksessä kalojen liikkumisen tulee loppua kahdessa minuutissa, ja kaloja on pidettävä hiilidioksidikylvyssä vähintään kuusi minuuttia. Kalat menettävät liikkumiskykynsä ennen tajunnan menetystä, mikä lisää riskiä, että vielä tajuissaan oleva kala joutuu verestettäväksi. Kaloilla voi ennen taintumista esiintyä myös voimakkaita pakoreaktioita ja stressiä. EFSA:n tieteellisen arvion mukaan hiilidioksiditainnutuksesta pitäisi luopua, ja esimerkiksi Norjassa se onkin kielletty. Maailman eläintautiorganisaatio OIE ja iso-britannialainen Humane Slaughter Association suosittelevat hiilidioksiditainnutuksen sijasta sähkötainnutusta tai mekaanisia tainnutusmenetelmiä.

Onnistunut sähkötainnutus aiheuttaa kalalle välittömän tajuttomuuden. Sähkö johdetaan kalan aivojen läpi joko ohjaamalla sähkö suoraan elektrodeilla kalaan tai johtamalla sähköä veteen tai putkeen, jossa kalat uivat. Kalan hyvinvoinnin kannalta on tärkeää, että sähkövirta kulkee ensimmäisenä pään läpi. Sähkövirta voi aiheuttaa kaloille selkärankavaurioita, lihankramppeja ja verenvuotoja lihaksiin, mutta säätelemällä sähkön tehoa ja vaikutusaikaa näiltä vaurioilta voidaan välttyä. Kirjolohen tajunnan palautuminen alkaa noin neljän minuutin kuluttua sähkötainnutuksesta. Kalan pitää pysyä taintuneena kuolemaansa saakka, ja kuolema pitää varmistaa verestämällä eli katkaisemalla kalalta molemmat kidusvaltimot pian tainnutuksen jälkeen.

Kalat voidaan tainnuttaa myös mekaanisesti nopealla iskulla päähän. Puoliautomaattisissa iskevissä menetelmissä on huolehdittava siitä, ettei kalan tarvitse kärsiä käsittelypöydällä pitkään, vaan se tainnutetaan mahdollisimman pian vedestä noston jälkeen. Kalan kiduksissa voidaan havaita patologisia muutoksia jo kymmenen sekunnin päästä kalan nostosta vedestä. EFSA:n suosituksen mukaan kalaa ei saa altistaa ilmalle eikä hapenpuutteelle kymmentä sekuntia pidempään.

Toisin kuin muiden tuotantoeläinten kohdalla, kirjolohen tainnutuksen- ja teurastuksenaikaisen hyvinvoinnin tarkkailuun ei vielä ole luotettavia ja käyttökelpoisia menetelmiä. Kirjolohen hyvinvoinnin kannalta parempia tainnutusmenetelmiä ja hyvinvoinnin mittareita pitäisikin tutkia ja kehittää.

Lisätietoa: Kalan tainnuttaminen. Kala-alan koulutuspäivä 24.10.2017 (Evira)

Humane Slaughter Association: Humane Harvesting of Fish -videolla kalojen lamaannuttaminen sähköllä ja sen jälkeen tainnutus iskevällä menetelmällä (kohdasta 4:18 alkaen)

Kirjolohen kasvatus kiertovesijärjestelmissä

Perinteisten meri- tai sisävesialtaiden ohella kirjolohia voidaan kasvattaa kiertovesjiärjestelmissä. Kiertovesikasvatuksessa vettä kierrätetään pumppaamalla kasvatusaltaan ja puhdistuslaitteiston välillä. Menetelmä säästää vettä, koska uutta vettä tarvitaan vain 1–2 prosenttia kiertävän veden määrästä. Kiertovesikasvatuksessa myös ravinnekuormitus jää huomattavasti pienemmäksi kuin muissa kasvatusmenetelmissä.

Kiertovesikasvattamon perustaminen edellyttää suuria investointeja ja sen ylläpitoon tarvitaan paljon energiaa, minkä vuoksi menetelmä ei ole vielä ollut kilpailukykyinen kirjolohen kasvatuksessa. Suomen oloissa kiertovesilaitosten toimintaan on kuitenkin hyvät edellytykset, joten kiertovesikasvatuksen voidaan ennakoida kasvavan kirjolohen ja etenkin taloudellisesti arvokkaampien kalalajien tuotantomuotona.

Lisätietoa: Kiertovesikasvatus läpimurron kynnyksellä

Kirjolohen kasvatus luonnonmukaisesti

Luonnonmukaisessa makeanveden kirjolohituotannossa suurin sallittu kalatiheys on 25 kg/m³. Luomukalojen tuotannossa ei hyväksytä hormonikäsittelyjä eikä sukupuolen muuttamiskäsittelyjä. Myös rehulle on asetettu erilaisia vaatimuksia, kuten kalajauhon suuri osuus suhteessa kasviperäiseen rehuun, mikä Suomen oloissa nostaisi kalantuotannon ympäristöön kohdistuvaa typpi- ja fosforikuormitusta nykyisestä. Suomessa ei siksi käytännössä ole kirjolohen luomutuotantoa, eikä luonnonmukaiseen kalankasvatukseen toistaiseksi ole kansallisesti laadittua ohjeistusta.

Lisätietoa: Luomukirjolohen tuotantovaatimukset EU-komission asetuksessa 710/2009 (pdf)

Virikekasvatuksen mahdollisuutta tutkitaan

Perinteisesti kirjolohen poikasia kasvatetaan sisähalleissa pyöreissä virtavesialtaissa, joissa vesi virtaa aina samaan suuntaan altaan läpi sen keskustasta poistuen, ja kalat uivat samaan suuntaan, pääsääntöisesti vastavirtaan päin. Evien ja silmien hankautuminen altaan reunaan vain yhteen suuntaan uidessa voi aiheuttaa kaloille toispuoleisia evä- ja silmävaurioita. Kasvatusaltaissa ei normaalisti ole virikkeitä, kuten soraa. Maapohjaisissa sisävesien jatkokasvatusuomissa voi kuitenkin olla jonkin verran soraa pohjalla.

Lohen ja taimenen istukaspoikasten virikekasvatuksessa lupaavia tuloksia

Lohen- ja taimenenpoikasten kasvatusta istukaskokoon on Suomessa tutkittu virikekasvatusaltaissa, joissa veden virtausta, syvyyttä ja virtaussuuntaa vaihdellaan, ja joiden pohjalla on soraa sekä piiloutumiseen soveltuvia paikkoja. Tarkoituksena on ollut lisätä laitospoikasten selviytymismahdollisuuksia, kun ne myöhemmin siirretään luontoon. Virikealtaassa poikaset voivat oppia erilaisia käyttäytymismalleja ja hyödyntää myöhemmin oppimaansa välttäessään petoja ja hankkiessaan ravintoa luonnonoloissa.

Tulokset virikekasvatuksesta lohella ja taimenella ovat olleet lupaavia niin kasvatuksen aikana kuin istutuksen jälkeen. Virikekasvatetut kalanpoikaset oppivat hyödyntämään paremmin luonnon ravintoa ja välttämään tehokkaammin petojen saalistusta istutuksen jälkeen verrattuna normaalisti kasvatettuihin kaloihin. Loistaudit eivät vaivanneet virikekasvatettuja poikasia yhtä usein kuin tavanomaisesti kasvatettuja, ja loisista aiheutuva kuolleisuus oli virikekasvatuksessa pääsääntöisesti pienempi kuin tavanomaisessa kasvatuksessa.

 

Lisätietoa:

Laitoskalakantoja villiytetään innovaatio-ohjelmassa

Virikekasvatuksessa kivillä voi olla tärkeä merkitys kalanpoikasten terveyteen

Lohikalojen istukaspoikasten virikekasvatus – käytännön kokemuksia (pdf)