Takaisin

Tule meille harjoittelijaksi viestimään luonnonvaraisten eläinten hyvinvoinnista!

talitintti harjoittelija

Oletko eläinten hyvinvoinnista kiinnostunut viestinnän opiskelija tai muuten vaan viestinnän hyvin hanskaava harjoittelupaikan etsijä? Meillä on paikka auki ensi lokakuuksi kansainvälisen seminaarin viestintä- ja järjestelytehtäviin, haastavana mutta palkitsevana teemana luonnonvaraisten eläinten hyvinvointi.

Eläinten hyvinvointikeskus järjestää pohjoismaisena yhteistyönä lokakuussa 2019 kansainvälisen seminaarin Animal welfare for wild animals. Seminaarin teemana on luonnonvaraisten eläinten hyvinvointi tutkimuksen ja koetoiminnan, suojelun, (uudelleen)villiyttämisen ja luontoon palauttamisen sekä metsästyksen näkökulmista. 

Seminaariin liittyviin järjestelyihin ja viestintään tarvitsemme harjoittelijan apua lokakuun ajaksi. Harjoittelijan tehtäviin kuuluu seminaarista viestiminen kirjallisesti, suullisesti ja etenkin somessa, seminaarin käytännön järjestelyiden sujuva hoitaminen, seminaarin dokumentointi reaaliajassa ja parhaiden palojen tallentaminen myöhempää käyttöä varten. Kaupanpäällisinä tulee koko ajan mukana ja apuna olevat työkaverit sekä kohtuullisen kokoinen palkka.

Jos olet eläinten hyvinvoinnista kiinnostunut viestinnän tai media-alan opiskelija tai viestintää muuten hyvin hallitseva reipasotteinen toiminnan ihminen, laita hakemus tulemaan pikimmiten! Arvostamme oma-aloitteisuutta, kielitaitoa (suomi, ruotsi, englanti), sujuvaa kirjallista ja suullista viestintää ja sosiaalisen median tuntemusta. Kokemus tapahtumien järjestämisestä sekä videoinnista, valokuvaamisesta ja kuvankäsittelystä lasketaan eduksi.

Hae paikkaa valtiolle.fi -palvelussa ID-numerolla 30-66-2019. Harjoittelun kesto on 1.-31.10.2019, paikkana Helsinki. Palkka määräytyy Luonnonvarakeskuksen harjoittelijapalkkasuosituksen mukaisesti (n.1500 €/kk). Lisätietoja tehtävästä antavat ryhmäpäällikkö Liisa Keto (liisa.keto@luke.fi, 029 532 6650) ja johtava asiantuntija Satu Raussi (satu.raussi@luke.fi, 029 532 2060).  Hakuaika päättyy 11.3.2019 klo 16.00.

Eläinten hyvinvointikeskus (EHK) on kansallinen eläinten hyvinvoinnin asiantuntijaverkosto. EHK seuraa, kokoaa ja levittää tutkimukseen perustuvaa tietoa eläinten hyvinvoinnista sekä edistää tutkimuksen ja viranomaisten yhteistyötä eläinten hyvinvoinnin turvaamiseksi ja parantamiseksi. EHK toimii Luonnonvarakeskuksen yhteydessä maa- ja metsätalousministeriön rahoituksella.

Luonnonvarakeskus (Luke) on noin 1300 hengen tutkimus- ja asiantuntijaorganisaatio. Tehtävämme on tutkimuksen keinoin edistää uusiutuvien luonnonvarojen kestävää käyttöä sekä niihin liittyvän elinkeinotoiminnan kestävyyttä, kannattavuutta ja kilpailukykyä. Luonnonvarakeskus tuottaa myös tutkimukseen perustuvaa tietoa päätöksenteon tueksi. Luonnonvarakeskuksen tavoite on olla globaalisti merkittävä ja tunnettu biotalouden tutkimusorganisaatio. Toimipaikkaverkostomme kattaa koko Suomen.

  • 73
  •  
  •