Takaisin

Eläimen hyvinvointia arvioidaan eläimestä ja ympäristöstä käsin

Eläinten hyvinvoinnin erilaiset arviointimenetelmät ja hyvinvoinnin valvonta nousevat keskusteluun aika ajoin. Joku pitää parhaana tapana katsoa eläimestä, onko se hyvinvoiva, joku toinen taas edellyttää eläintenpidolta tila- ja ulkoiluvaatimuksia hyvinvoinnin turvaamiseksi. Molemmilla tavoilla on hyvät puolensa ja käytännön hyvinvointivalvonnassa myös perusteensa.

Tuotantoeläinten hyvinvointia mitatataan monenlaisilla mittareilla. Kattavin mittaristo lienee WQ eli Welfare Quality® -menetelmä, jossa painotus on eläimestä itsestään mitattavissa asioissa. Eläimestä arvioidaan mm. ihovaurioita, ontumista, yskää, karvapeitteen kuntoa, sosiaalista käyttäytymistä ja eläimen suhtautumista ihmiseen. Mittaristossa huomioidaan jonkin verran myös eläimelle annettavia resursseja, kuten mahdollisuutta ulkoiluun ja laidunnukseen.

Resurssit ovat eläimen hyvinvoinnin edellytyksiä. Esimerkiksi jos eläimelle annetaan tilaa, sillä on parempi mahdollisuus väistää toisia eläimiä. Tämä taas vähentää eläinten välisiä aggressioita ja tappeluita. On kuitenkin mahdollista, että eläimet tappelevat keskenään, vaikka niille annettaisiin kuinka paljon tilaa tahansa – resurssit eivät siis yksistään takaa eläimen hyvinvointia. Hyvinvoinnin arviointiin ei yksin riitä myöskään eläimen tuotos, terveys tai lainsäädännön vähimmäisvaatimusten toteutuminen.

Eläinperäisiä hyvinvointiarvioita tehdään usein takautuvasti

Eläinten hyvinvointilainsäädännössä vähimmäisvaatimukset määritellään yleensä resurssiperäisten mittarien avulla: montako neliötä eläimellä on tilaa, montako eläintä neliöllä enintään saa olla, onko eläimillä kuiva makuualue, ja niin edelleen. Kuitenkin lainsäädäntöön on viime vuosina otettu mukaan myös eläimistä mitattavia asioita. Broilereiden suojelun direktiivin myötä broilereiden jalkapohjien kuntoa tarkastellaan teurastamoilla merkkinä broilereiden pitopaikan lattian laadusta. Mikä tärkeintä, mittari tuo esiin broilerin kokemuksen terveen tai vaurioituneen jalkapohjan kanssa elämisestä.

Jalkapohjien kunnosta annettujen pisteiden avulla kontrolloidaan broileritilan eläinten olosuhteita, ja huonosta jalkapohjien kunnosta lankeaa ennen pitkää rangaistus tuottajalle. Arvio on kuitenkin eläimen kokemuksen suhteen jälkikäteen tehty, eli tilannetta ei voida mahdollisesti kärsineen linnun kohdalla enää parantaa, sillä eläin on jo teurastettu. Huonot tulokset kuitenkin kertovat viljelijälle, että managementissa on ollut ongelmia, ja asiaan on syytä kiinnittää huomiota seuraavan eläinerän kohdalla.

Mittareita eri käyttötilanteisiin

Hyvinvointi määritellään eläimen olotilaksi tietyssä paikassa ja ajassa. Olotila näkyy osin eläimestä itsestään, joten eläimestä mitattavat asiat tuntuvat rehelliseltä tavalta mitata eläimen hyvinvointia. Eläimen olotila kuitenkin muuttuu ajassa, myös muuttuvien olosuhteiden vaikutuksesta. Hyvinvointia eläimestä itsestään on siis syytä tarkkailla aika ajoin; kysymys kuuluukin, kuinka usein kunkin eläinlajin tai pitotavan kohdalla.

Toinen kysymys eläinperäisten mittareiden käytössä on, kuinka monesta tilan eläimestä hyvinvointia mitataan. Suurilla tiloilla kaikkia tilan eläimiä ei ole mahdollista käydä läpi. Welfare Quality -mittari huomioi nämä kysymykset nojaten parhaaseen olemassa olevaan tieteelliseen tietoon. WQ-mittausjärjestelmä onkin työläs, mutta kattaa hyvinvoinnin osa-alueet laajasti.

Myös resurssiperäisiä mittareita (kuten neliöt, senttimetrit, kuivikkeen määrä, vesipisteiden määrä ja veden virtauksen riittävyys) käytetään edelleen paljon. Ne ovat realistisia eläinten hyvinvoinnin valvonnassa lainsäädännön vaatimusten täyttymistä tarkastettaessa, ja käyttökelpoisia myös lainsäädännössä itsessään. On helpompi vaatia ja tarkastaa, että tilalla on vähintään yksi vesipiste kymmentä eläintä kohden, kuin määrittää eläimestä itsestään, onko se saanut riittävästi juodakseen vai kärsinyt janosta – millaiselta näyttäisi janoinen lehmä?

Eläimen resurssit tärkeitä kuluttajille

Teknologian kehitys voi auttaa eläinperäisten arviointikohteiden mittausongelmaan tulevaisuudessa. Tarkastajalla voi olla kännykässään vaikkapa eläimen elimistön nestetasapainosta kertova mittari auttamassa päättämään, onko eläin saanut riittävästi vettä, tai lämpökamera, jonka perusteella tarkastaja päättää, onko pitopaikan lämpötila eläimelle sopiva.

Resurssiperäiset mittarit ovat tärkeitä myös maallikoille. Kuluttajien mielestä esimerkiksi lehmän pitää päästä ulos laitumelle. Siinä ei auta vakuuttelu, että lehmästä tehtyjen mittausten perusteella hyvinvointi on kyllä tapissa, vaikka lehmä on viettänyt koko elämänsä sisällä navetassa pääsemättä koskaan ulos. Tällaisessa tapauksessa resurssiperäinen hyvinvoinnin mittari on kuluttajan silmissä tärkeä. Monet kuluttajakansalaiset korostavat tutkimusten mukaan eläimen mahdollisuutta luontaiseen käyttäytymiseen.

Molempia tarvitaan

Eläinten omistajille hyvinvoinnin arviointi eläimestä itsestään on mieleistä ja mielekästä. Eläinperäisiä mittareitahan he käyttävät itsekin päivittäin eläinten hoidossa, joten hyvinvoinnin arvioiminen eläintä katsomalla on luontevaa. Lehmä, joka ei lepää tai syö yhtä aikaa toisten lehmien kanssa vaan vetäytyy omiin oloihinsa, on syytä käydä tarkastamassa, sillä se käyttäytyy poikkeavasti ja voi vaikka olla sairas. Vasikoiden hoitaja tarkkailee kuiviketta karsinaan lisätessään, leikkivätkö kaikki vasikat, vai vetäytyykö joku leikistä. Silloin on syytä tarkistaa, onko vasikalla jotain vialla.

Molemmat mittarityypit puoltavat paikkaansa eläinten hyvinvoinnin arvioinnissa. Eläinperäiset mittarit kertovat tarkasti ja tinkimättömästi eläimen voinnista, mutta niiden käyttäjällä on oltava aikaa ja ammattitaitoa työnsä tekemiseen. Ympäristöä mittaamalla ja havainnoimalla sen sijaan saadaan nopeasti luotettavaa tietoa eläimen hyvinvoinnin edellytyksistä eli eläimen mahdollisuuksista voida hyvin kyseisessä ympäristössä. Molempia mittareita tarvitaan niinkin laajan asian kuin eläinten hyvinvoinnin arviointiin ja edistämiseen.

Teksti on julkaistu KMVET-lehden hyvinvointikolumnina numerossa 5/2017.