Vasikoiden suuri kuolleisuus on murheellinen kesto-ongelma, johon haetaan jatkuvasti ratkaisuja. Kotimaisen tutkimuksen mukaan vasikkakuolleisuutta kasvattavat suuri tilakoko, lyhyt täysmaitojuotto, vasikan pitkä oleskelu poikimakarsinassa ja se, ettei sairastunutta vasikkaa hoideta sairaskarsinassa muista erillään. Myös koko karjan alhainen maitotuotos on yhteydessä suurempaan vasikkakuolleisuuteen. Tulokset viittaavat siihen, että vasikkakuolleisuutta olisi mahdollista pienentää noudattamalla hyviksi havaittuja hoitokäytäntöjä ja kiinnittämällä erityistä huomiota vasikoiden yksilölliseen hoitoon.
Vuoden 2009 tilastojen mukaan syntymässä ja ensimmäisen elinviikon aikana kuolee lähes kuusi prosenttia suomalaisista vasikoista. Vasikoiden kokonaiskuolleisuus syntymästä puolen vuoden ikään on 11 %. Suuri vasikkakuolleisuus on merkki siitä, että vasikoiden hyvinvoinnissa on parannettavaa. Yhden vuoden ikään mennessä jopa 14 % vasikoista menehtyy (luvut vaihtelevat hieman eri lähteissä riippuen laskutavasta). Vasikoiden yleisimmät kuolinsyyt ovat ripuli ja hengitystietulehdukset.
Vasikkakuolleisuus on monessakin mielessä karkea hyvinvoinnin mittari: kuolleisuuteen vaikuttavat monet vaikeasti hallittavat seikat, mutta vasikoiden hoitajan ammattitaito heijastuu vasikoiden lisäksi koko karjaan. Vaikka pienet vasikat ovat herkkiä sairastumaan ja niiden tila voi heiketä nopeastikin, kuolema ei kuitenkaan tule aivan yhtäkkiä: yleensä sitä edeltää vaihtelevan mittainen sairausjakso tai -jaksoja. Sairauksien havaitsemisessa ja hoidossa karjanhoitajan ammattitaito on avainasemassa.
Hoitokäytännöillä on merkitystä
Tutkimuksessa selvitettiin managementin eli vasikoiden ja koko tilan hoidon käytäntöjen vaikutusta vasikkakuolleisuuteen Suomessa. Tiedot vasikoiden kuolleisuudesta ja tilojen managementista kerättiin 82 tilalta. Tutkimukseen pyrittiin valitsemaan Suomen suurimpia tiloja, jotta tulokset olisivat mahdollisimman hyvin yleistettävissä myös tulevaisuutta ajatellen. Keskimäärin tutkimustilalla oli 125 lehmää. Tilat valittiin niin, että ne olivat keskenään vertailukelpoisia (esimerkiksi luomutilat ja eristämättömät pihatot jätettiin pois). Tutkimusaineisto sisälsi kaikkiaan 587 alle puolivuotiaana kuollutta vasikkaa.
Alle viikon ikäisten vasikoiden kuolleisuus tiloilla oli n. 5 % (luku sisältää myös kuolleina syntyneet vasikat). Mitä suurempi tila oli, sitä suurempi oli myös vasikkakuolleisuus. Käytäntö pitää sairaat vasikat terveiden joukossa kasvatti myös kuolleisuutta.
Vasikoilla viikon ikäisestä kuuden kuukauden ikään kuolleisuus oli 6 %. Kuolleisuutta vähensi pitkä täysmaitojuottokausi, vasikan lyhyt oleskelu poikimakarsinassa ja koko lypsykarjan hyvä maitotuotos. Tutkijoiden mukaan korkean maitotuotoksen ja pienen vasikkakuolleisuuden yhteys selittyy karjanhoitajan ammattitaidolla ja tunnollisuudella.
Vasikkakuolleisuus oli pienempi myös niillä tiloilla, joilla vasikoita ei nupoutettu itse, vaan eläinlääkäri kutsuttiin paikalle nupoutusta varten. Aiemmissa tutkimuksissa on havaittu, että korkeatuottoisten karjojen omistajat haluavat muita useammin käyttää kivunlievitystä vasikoiden nupoutuksessa. Vasikoiden hyvinvointi saattaa siis olla heille keskimääräistä tärkeämpi aihe.
Yksilöllinen hoito tärkeää
Tutkimusaineiston tilakoko vaihteli välillä 70–300 lehmää. Tässä aineistossa pienimmillä tiloilla myös vasikkakuolleisuus oli pienin. Sama on havaittu ulkomaisissa tutkimuksissa, joissa on ollut mukana myös paljon suurempia karjoja: vasikkakuolleisuuden riski kasvaa tilakoon kasvaessa. Syitä voivat olla isojen tilojen suurempi tautipaine, hengitystieinfektioiden herkempi leviäminen sekä pienten tilojen mahdollisuus vasikoiden yksilöllisempään hoitoon. Myös maitojuoton pituudella oli merkitystä vasikkakuolleisuudelle; käytännöt ternimaitojuoton suhteen ovat tutkimusten mukaan pienillä tiloilla vasikoille edullisemmat.
Sairaiden vasikoiden erottaminen toisista erilliseen sairaskarsinaan lisää vasikoiden todennäköisyyttä saada yksilöllistä hoitoa. Se myös pienentää tautipainetta muiden vasikoiden osalta, kun tartuttajat eivät ole läheisessä kosketuksessa terveisiin vasikoihin. Pienemmissä karjoissa sairaiden vasikoiden tunnistaminen ja yksilöllinen hoito saattaa myös toteutua helpommin kuin suurissa.
Vasikoiden pitäminen poikimakarsinoissa pitkään oli tässä tutkimuksessa yhteydessä suurempaan vasikkakuolleisuuteen. Aiemman tutkimuksen mukaan vasikan oleilu poikimakarsinassa yli vuorokauden lisäsi riskiä kuolla alle kolmiviikkoisena, mikä viittaa siihen, että karsina on voinut olla likainen ja epähygieninen. Joissain tutkimuksissa on havaittu, että emoaan imevä vasikka sairastuu todennäköisemmin kuin tuttijuotossa oleva vasikka; imetyksellä ja emon hoivalla on kuitenkin muita etuja vasikan hyvinvoinnin kannalta, ja emoaan imevä vasikka saa ternimaidossa enemmän vasta-aineita kuin tuttijuotettava.
Tutkimuksen perusteella vasikkakuolleisuuden pienentämiseksi suositellaan pitkää maitojuottoa ja erityistä paneutumista sairaiden vasikoiden hoitoon. Hyviksi osoittautuneita toimintatapoja voitaisiin tuoda esiin myös karjanhoitajien koulutuksessa.
Alkuperäinen tutkimusartikkeli: Seppä-Lassila L, Sarjokari K, Hovinen M, Soveri T & Norring M 2016. Management factors associated with mortality of dairy calves in Finland: A cross sectional study. The Veterinary Journal 216:164–167.