Eläinsuojelulain uudistuksen ohjausryhmän syyskuun kokouksessa käsiteltiin tulevan lain valvonta-asioita sekä velvollisuutta auttaa avun tarpeessa olevaa eläintä. Marraskuussa ohjausryhmän käsittelyssä ovat eläinten teurastus ja lopetus sekä eläintenhyvinvoinnin valvonta.
Asiantuntija valvontaviranomaisen apuna
Ohjausryhmässä pidettiin hyvänä ajatusta, että valvontaa tekevä viranomainen voisi käyttää työssä apunaan asiantuntijaa. Esimerkiksi, jos valvontakohteessa pidetään eksoottisia eläimiä, voisi valvontaviranomaisen apuna olla kyseisen eläinlajin hyvin tunteva henkilö. Keskusteltiin myös siitä, että eläintenpitokiellon noudattamista tulisi pysyväisluonteisessa asunnossa voida valvoa ilman epäilyä, ainakin tapauksissa, joissa on kyse ammattimaisesta eläintenpidosta. Eläimen omistajalla tai haltijalla tulisi olla mahdollisuus läsnäoloon eläinsuojelutarkastuksessa – tämä siitä huolimatta, että eläinsuojeluvalvontaa on perusteltua tehdä ennalta ilmoittamatta. Keskusteltiin eläinsuojeluviranomaisen mahdollisuudesta jättää rikkomusasiassa ilmoitus tekemättä, jos kyseessä on vähäinen rikkomus, eikä viranomaisen kieltoja tai määräyksiä kohtaan niskoitella.
Loukkaantunutta luonnonvaraista eläintä pitää auttaa
Kansalaisen velvollisuus auttaa loukkaantunutta luonnonvaraista eläintä on kirjattu nykyiseen eläinsuojelulakiin ja asia halutaan myös tulevaan lakiin. Jossain elämänvaiheessa moni kansalainen kohtaa tieliikenteessä loukkaantuneen rusakon tai supikoiran tai omalla pihallaan ikkunaan lentäneen linnun. Jos loukkaantunut eläin on hengissä, mutta niin pahasti loukkaantunut, että eläimen hengissä pitäminen on selvästi julmuutta sitä kohtaan, tulisi eläin lopettaa tai sen kuolema varmistaa. Jos omat kyvyt eivät riitä, tulisi asiasta ilmoittaa eläinsuojeluviranomaisille, käytännössä poliisille tai eläinlääkärille.
Auttamisvelvollisuus aiheuttaa käytännössä epätietoisuutta, sillä loukkaantuneiden luonnonvaraisten eläinten hoitoa ei nykyisessä lainsäädännössä ole säädetty minkään tahon tehtäväksi. 1990-luvulla esitettiin valtakunnallista hoitolajärjestelmää. Hoitolajärjestelmästä aiheutuisi uusia kustannuksia, joita tässä taloustilanteessa ei voi syntyä. Loukkaantuneiden luonnonvaraisten eläinten auttaminen ei siten ole mahdollista pelkästään viranomaistyönä. Apuun tarvitaan järjestöjä ja yksittäisiä kansalaisia. Toisaalta loukkaantuneen luonnonvaraisen eläimen hoitoonsa ottaneelta kansalaiselta voi puuttua tieto ja taito kyseisen eläinlajin hoitamiseksi. Ohjausryhmässä esitettiin, että viranomainen tulisi velvoittaa neuvomaan kansalaista loukkaantuneen luonnonvaraisen eläimen hoidossa. Tällöin hyvä tiedonkulku vapaaehtoisten ja viranomaisten välillä on välttämätöntä. Yhdeksi tiedonkulun parantajaksi esitettiin eläinsuojelujärjestöjen ja eläinsuojeluviranomaisten yhdessä perustamaa villieläinportaalia.