Ihmisen ja eläimen välistä eroa tehtäessä kognitiivisten kykyjen erot nostetaan usein esiin. Tunteet – ja varsinkaan niiden voimakkuus – eivät kuitenkaan ole mielekäs rajanvedon paikka ihmisen ja eläimen välillä. Eläimet ovat tuntevia olentoja, ja kansainvälisen tutkijayhteisön määritelmän mukaan monilla lajeilla on myös kyky tietoisuuteen. Eläinten tunteita ja tietoisuutta pohdittiin Turussa Kulttuurisen ja yhteiskunnallisen eläintutkimuksen seura YKES:in (Un)Common Worlds -konferenssinsa 7.-9.8.
Eläinten hyvinvoinnin saralla konferenssin konkreettisinta antia tarjosi eläintieteilijä, tietokirjailija Helena Telkänrannan esitelmä eläinten tunteiden tutkimuksesta. Telkänrannan esitys oli yksi konferenssin harvoista biologian näkökulmasta eläimiä tarkastelevista puheista, mutta sitäkin tervetulleempi ja kiinnostavampi lisä tapahtuman monitieteiseen ja -taiteiseen keitokseen.
Eläinten tunteiden tutkimuksessa hyödynnetään paitsi kognitio- ja neurotieteiden osaamista, myös eläinten käyttäytymistiedettä eli etologiaa. Tunteiden tutkimus on edennyt viime vuosikymmeninä hyvää vauhtia. Tutkimusmenetelmät, kuten tietyn toiminnan esiintymisen, yleisyyden, mieluisuuden ja motivoivuuden mittaaminen, kipuilmeiden voimakkuuden standardoitu mittaaminen, eläinten sosiaalisen verkostojen analyysit ja fysiologiset mittaukset ovat tuoneet viime vuosikymmeninä uutta tietoa eläinten tunteista ja mielihaluista. Uusimpia sovelluksia ovat muun muassa eläimen aivojen toiminnan kuvantaminen, katseen kohteiden tunnistaminen silmänliikekameran avulla, ja stressin mittaaminen lämpökameralla.
Kaikissa menetelmissä lähtökohtana on tutkijan tekemä kysymyksenasettelu: mitä halutaan tietää; mitä eläimeltä kysytään. Myös tulkinta on aina ihmislähtöinen. Menetelmien monimuotoisuus ja sovellettavuus erilaisiin tilanteisiin ja eri lajeille auttaa vähentämään havaintojen ja niistä tehtävien tulkintojen subjektiivisuutta.
Universaalit tunteet
Eniten tutkitut nisäkkäiden tunteet ja toiminnot käsittävät mielihyvän, leikin, hoivan, sosiaalisuuden, seksuaalisuuden, pelon ja ahdistuksen, surun ja murheellisuuden, sekä aggression resurssien puolustamisessa, kilpailussa ja ravinnonhankinnassa. Nämä tunteet ja tarpeet ovat yhteisiä kaikille nisäkkäille, vaikkakin niitä esiintyy eri mittakaavoissa lajin ja elämänvaiheen mukaan.
Muita nisäkkäille tyypillisiä tuntemuksia ovat yllättyneisyys ja inho, mutta niiden esiintymistä kaikilla nisäkkäillä ei vielä tunneta varmaksi. Myös nälkä, jano sekä kipu ovat tunteiden tyyppisiä vahvoja vaikuttajia nisäkkäiden käyttäytymisessä.
Lintujen tunne-elämän ja kognitiivisten kykyjen on havaittu muistuttavan nisäkkäiden vastaavia. Kaloilla, matelijoilla ja mustekaloilla on havaittu merkkejä kivuntunnosta ja mielihyvästä, jopa leikistä. Myös äyriäisillä, hyönteisillä ja hämähäkkieläimillä on kivuntunnosta kertovaa käyttäytymistä.
Eläinkin voi olla optimisti – tai pessimisti
Luontaiset käyttäytymistarpeet ohjaavat kaikkien eläinten (myös ihmisen) käyttäytymistä, mutta tarpeet vaihtelevat lajin, tilanteen ja elämänvaiheen mukaan. Luontainen tarve toimia tietyllä tavalla kertoo siitä, miten eläin ratkaisisi tietyn haasteen luonnossa. Sisäisesti motivoidut tarpeet ovat olennaisia, luontaisia käyttäytymistarpeita, jotka ovat olemassa, vaikka eläimen ympäristö ja sen vaatimukset muuttuisivat. Näihin tarpeisiin kuuluvat muun muassa ravinnonhankintaan, ympäristön tutkimiseen ja lisääntymiseen liittyvä käyttäytyminen.
Välittömät tarpeet kuten ravinnon ja veden tarve ja tarve levätä vaativat tyydyttymistä päivittäin, jopa useita kertoja päivässä. Vähemmän akuutit tarpeet, kuten sosiaalisuuteen, tutkimiseen ja leikkiin liittyvät tarpeet vaikuttavat eläimen elämänlaatuun pitkällä aikavälillä kumuloituvasti. Tunnetilaksi kutsutaan eläimen kokemien tunteiden nettosummaa: jos eläin on pääosin hyvällä tuulella, pienet vastoinkäymiset eivät masenna sitä, ja eläimestä tulee lähtökohtaisesti optimistinen. Toistuvat huonot kokemukset taas tekevät eläimestä pessimistin, mikä näkyy ennen pitkää eläimen elämänlaadussa esimerkiksi vastustuskyvyn heikkenemisenä.
Aistien moninaisuus yllättää
Eläinlajien aistijärjestelmät eroavat toisistaan huomattavasti: esimerkiksi värinäkö vaihtelee eläinlajien välillä melkoisesti. Rotat, hiiret ja muut pikkujyrsijät eivät näe punaista, mutta näkevät ultravioletin. Käärmeet taas eivät näe muita värejä kuin infrapunaisen, ja senkin ne ennemmin tuntevat kuin näkevät. Myös kuuloalueet vaihtelevat lajeittain. Useimmat nisäkkäät pystyvät kuulemaan korkeampia ääniä kuin ihminen, kun taas norsut aistivat meitä huomattavasti matalampia äänentaajuuksia.
Hajuaisti on yksi voimakkaimmista tunnereaktioiden välittäjistä monilla lajeilla. Ihmisen hajuaistin tarkkuus jää jälkeen useimmista nisäkkäistä. Magneettiaisti on tutkitusti olemassa ainakin koirilla, lehmillä, peuroilla, kaloilla, kilpikonnilla ja luonnollisesti useilla muuttavilla lintulajeilla, ja todennäköistä on, että se havaitaan tulevaisuudessa vielä muillakin eläinlajeilla ja -ryhmillä.
Kylkiviiva-aistin avulla kalat aistivat liikkeen ympärillään veden paine-erojen kautta. Nisäkkäillä ja linnuilla on tapana kosketella toisiaan esimerkiksi soidinmenoissa. Kalan iho on herkästi haavoittuva, joten sitä ei kannata hangata kaverin kylkeen. Sen sijaan kalat ”koskettavat” toisiaan vedessä kylkiviiva-aistin välityksellä. Jotkin kalat ja vesinisäkkäät aistivat myös heikkoja sähkökenttiä.
Tunteen voimakkuus ei edellytä älyä
Älykkyys ei vaikuta eläimen perustunteiden tai tuntemusten, kuten kivun tai nälän, olemassaoloon eikä voimakkuuteen. Älykkyys voi kuitenkin auttaa eläintä ymmärtämään, että esimerkiksi rokottamisesta aiheutuva hetkellinen kipu menee pian ohi. Äly antaa keinoja selvitä ja tulla toimeen erilaisten tunteiden kanssa, mutta se ei itsessään ole edellytys kyvylle tuntea voimakkaasti.
Monimutkaisemmat tunteet ja kognitiot vaativat kognitiivista kapasiteettia. Esimerkiksi empatiaan sekä oikeudenmukaisuuden, syyllisyyden, häpeän ja kateuden tuntemiseen tarvitaan edistyneitä kognitiivisia kykyjä. Empatiaa ja oikeudenmukaisuuden tajua on havaittu älykkäillä lajeilla, kuten ihmisapinoilla ja kapusiiniapinoilla. Moraalikysymysten pohtimisen kyky sen sijaan on vaikeasti tutkittavissa. Oman kognitiivisen kapasiteettinsa päivänselvässä todellisuudessa elävä ihminen saattaa projisoida inhimillisiä tunteita eläimiin joskus liiankin kevyin perustein. Monimutkaisia tunteita nähdään jopa sellaisilla eläimillä, joilla ei nykytiedon valossa ole aivorakenteensa puolesta kykyä tällaisiin tunteisiin; esimerkkinä vaikkapa koiran oletettu kyky tuntea häpeää teoistaan.
Tietoisuuden (consciousness) tasoja ja määritelmiä on useita erilaisia. Eräs versio on sentience eli kyky tuntea. Eläimillä on niille itselleen? merkityksellisiä subjektiivisia tuntemuksia: eläin voi kärsiä tai nauttia ilman, että se ymmärtää tuntemuksen syytä. Eläin voi olla myös tietoinen (awareness) eli tietoisesti prosessoida informaatiota, jota sen aistit tuottavat. Metakognitiossa puolestaan on kyse siitä, että eläin pystyy ymmärtämään omia ajatus- ja tunneprosessejaan. Kyky metakognitioon on havaittu monilla nisäkäslajeilla.
Itsensä tiedostava eläin ymmärtää olevansa muista erillinen yksilö. Klassisessa peilitestissä maalitäplällä merkitty eläin laitetaan katsomaan itseään peilistä. Jos eläin osoittaa peilikuvan kautta tunnistavansa maalitäplän omassa kehossaan, sen katsotaan olevan tietoinen itsestään. Korpit tunnistavat itsensä peilistä, mutta koirat eivät – tosin peili ja näköaisti eivät ole paras tapa mitata koirien kykyä itsensä tiedostamiseen, sillä koiralle näköaisti ei ole tärkein aisti ympäristön hahmottamiseen. Hajuaistiin liittyvässä peilitestin sovelluksessa koirat sen sijaan pärjäävät hyvin: ne tunnistavat itsensä oman hajunsa perusteella.
Ihminen ei ole tunteineen ainutlaatuinen
Toistaiseksi tieteellisen tiedon ulottumattomissa on vielä muun muassa se, kuinka yksinkertainen eläin alkeellisimmillaan kykenee tuntemaan. Esimerkiksi kalojen kyvystä tuntea ja kokea kipua ollaan jo tieteen parissa melko yksimielisiä. Kansainvälisen tiedeyhteisön konsensuslausumassa (the Cambridge Declaration of Consciousness) todetaan, ettei ihmisen tuntemuksiin olennaisesti liittyvän uusaivokuoren puuttuminen estä eläintä tuntemasta, vaan tuntoisuuden ja tietoisuuden mekanismeja on useita erilaisia.
***
Kuuntele Helena Telkänrannan esitelmä täältä.
(Un)Common Worlds oli vuonna 2009 perustetun Yhteiskunnallisen ja kulttuurisen eläintutkimuksen seuran (YKES) ensimmäinen kansainvälinen konferenssi. Keynote-luentojen ohella keskustelua käytiin lukuisista eri aihepiireistä yhteensä 56 työryhmässä.
YKES on toiminut aktiivisesti koko olemassaolonsa ajan: se on järjestänyt vuosittain kansalliset Eläintutkimuksen päivät ja toimittanut omaa tieteellistä, vertaisarvioitua Jälki-lehteä vuodesta 2015.
Taltioinnit konferenssin keynote-luennoista ovat katsottavissa täällä loppuvuoden 2018 ajan.