Takaisin

Eläinten hyvinvointimerkki hyödyttää kaikkia

Hyvinvointimerkki hyödyttäisi kaikkia. Kuvassa pahnapossuja.

Kehitteillä oleva eläinten hyvinvointimerkki pyrkii ensisijaisesti parantamaan tuotantoeläinten hyvinvointia. Eläinten hyvinvoinnin parantuminen tuottaa lisäarvoa kuluttajille, ja tuotteiden korkeampi arvo tuo hyötyjä koko elintarvikeketjulle. Hyötyjen – ja myös kustannusten – jakamisen mahdollisuuksia pohtii Pellervon taloustutkimuksen ekonomisti Tapani Yrjölä oheisessa vieraskynäkirjoituksessaan.

Luonnonvarakeskus Luke ja Pellervon taloustutkimus PTT selvittävät yhteisessä tutkimushankkeessaan eläinten hyvinvointimerkin toteutusmahdollisuuksia. Kyseessä olisi eläinperäisten tuotteiden pakkausmerkintä. Tällä merkinnällä merkittyjen tuotteiden tuotannossa olisi noudatettu parempaan eläinten hyvinvointiin tähtääviä tuotantotapoja, jotka myös kuluttajat kokisivat hyödyllisiksi.

Hyvällä yhteistyöllä kaikille hyötyjä

Eläinten hyvinvointimerkki sisältää runsaasti mahdollisuuksia. Hyvin toteutettuna merkki voi hyödyttää kaikkia elintarvikeketjun osia. Jokaisen ketjun osan oikeudet ja velvollisuudet pitää olla selkeästi määriteltynä. Lisäksi tarvitaan taho, joka voi luotettavasti hallinnoida ja valvoa hyvinvointimerkinnän vaatimien toimien toteutumista ja rahojen jakoa. Kaikki tämä vaatii ennen muuta yhteistyötä ketjussa. Jotta yhteistyö voi onnistua, ketjun pitää löytää yhteinen, voimakas tahtotila parantaa eläinten hyvinvointia ja sitä kautta lisätä kuluttajien arvonlisää ja kasvattaa kuluttajilta elintarvikeketjuun suuntautuvia rahavirtoja. Mutta kun siihen päästään, hyvinvointimerkki hyödyttää aidosti kaikkia.

Eläinten hyvinvoinnin parantumisesta lisäarvoa

Hyvinvointimerkki tuottaisi lisäarvoa myös kuluttajille tuotantoprosessin aikana parantuneen eläinten hyvinvoinnin myötä. Kun kuluttajat kokisivat saavansa lisäarvoa, hyvinvointimerkki toisi myös elintarvikeketjuun lisää rahaa korkeampien kuluttajahintojen kautta. Toisaalta eläinten hyvinvoinnin parantamiseksi olisi tehtävä investointeja. Se puolestaan tarkoittaisi kustannuksia elintarvikeketjulle.

Aiheutuvat tuotot ja kustannukset pitäisi jakaa ketjussa niin, että ne yhtäältä parantaisivat eläinten hyvinvointia ja kuluttajien siitä saamaa hyötyä, ja toisaalta jakautuisivat oikeudenmukaisesti ketjun jäsenten välillä. Niin tuottojen kuin kustannustenkin jakamiseen voidaan käyttää monenlaisia mekanismeja. Kaikissa niissä keskeisenä kysymyksenä on, kuka maksaa viulut ja kuka saa tuotot.

Merkin tuoton perusteeksi kiinteä lisähinta

Yksi vaihtoehto tuottojen jakamiseksi olisi yksinkertainen hyvinvointimerkityistä tuotteista maksettava lisähinta tuottajille. Tässä mallissa hyvinvointimerkillä olisi hinta samaan tapaan kuin K-ryhmän Tuottajalle kiitos -mallissa. Mallin olisi oltava varsin läpinäkyvä. Sitä edistäisi se, että mallin kriteerit olisivat tarkasti määritetyt, ja ne kerrottaisiin kuluttajille selkeästi. Esimerkiksi sianlihapakkauksessa yhtenä kriteerinä muiden joukossa voisi olla vapaa porsitus. Korkeamman hyvinvointitason takia sianlihan kilohinta olisi esimerkiksi kaksi euroa kalliimpi, ja lisähinnan myyntitulot menisivät sellaisenaan tuottajille.

Toisessa vaihtoehdossa tuotot jaettaisiin kaikkien ketjun osien välillä. Silloin pitäisi päättää, miten tuotot jaetaan. Siihenkin on monia vaihtoehtoja. Tuotto voitaisiin jakaa tasan kaikkien ketjun osien välillä, jolloin kaikki saisivat yhtä paljon. Oikeudenmukaisemmissa malleissa tuottoja voitaisiin jakaa kustannusperusteisesti. Tällöin ne, jotka tekevät eniten, myös saisivat eniten. Kustannukset voitaisiin määrittää kerran ja käyttää niitä viitekustannuksina pysyvien jakosuhteiden määrittämiseksi. Toisaalta kustannuksia voitaisiin myös seurata määrätyin aikavälein. Tällöin jakosuhde muuttuisi, jos kustannusrakenne ketjussa muuttuisi.

…tai kuluttajien ja markkinoiden määrittämä lisähinta

Lisähinnan maksaminen voisi olla myös enemmän tai vähemmän vapaaehtoista ja kunkin kuluttajan kulloisenkin maksuhalukkuuden mukaista. Kaupan kassalla voitaisiin kysyä hyvinvointimerkittyjä tuotteita ostaneilta asiakkailta, haluaisivatko he maksaa kiinteän lisähinnan ja tukea sillä tuotantotapoja, jotka edistävät eläinten hyvinvointia. Tai hyvinvoinnista kiinnostuneet kuluttajat voisivat ladata puhelimeensa sovelluksen, jonka avulla he voisivat maksaa täsmälleen haluamansa summan eläinten lisääntyneestä hyvinvoinnista. Tässä järjestelmässä olisi mahdollista, että kuluttaja myös saisi ostamastaan tuotteesta ja sen tuottaneesta tuottajasta lisätietoja. Lisäksi kuluttaja tietäsi, kenen yrittäjän tuotantoa tukee.

Tietenkin merkin tuoma lisähinta voisi muodostua myös puhtaasti markkinoilla. Kuluttajille kerrottaisiin, mitä merkintä tarkoittaa hyvinvoinnin kannalta eri tuotantotavoissa, ja lisähinta määrittyisi tuotteiden kysynnän ja tarjonnan mukaan.

Vähän villimpänä ajatuksena kuluttajat, tai pikemminkin kansalaiset, voisivat maksaa kuukausilahjoituksia, joilla he tukisivat tietyt hyvinvointistandardit täyttävää tuotantotapaa. Lahjoitukset jaettaisiin sitten ketjussa jollain edellä jo mainitulla tavalla.

Päätöksiä tuottojen ja kustannusten jaosta ei vielä ole tehty, vaan selvitystyö jatkuu. Seuraavassa vaiheessa tutkitaan, millaisia kustannuksia hyvinvointimerkki aiheuttaisi alkutuotannolle, elintarviketeollisuudelle ja elintarvikekaupalle, ja millainen olisi merkin kannattavuus.

Teksti: Tapani Yrjölä

Kirjoittaja on Pellervon taloustutkimus PTT:n maatalousekonomisti.

 

Lue lisää hyvinvointimerkin kehittelystä:

Eläinten hyvinvointimerkintä suomalaisen eläintuotannon kilpailukyvyn ja laadun edistäjänä -hanke

Mitä kuluttaja ajattelee eläinten hyvinvoinnista? (Terhi Latvala)

Arvovalintoja eläinten hyvinvoinnin lisäämiseksi (Terhi Latvala)

Miten parantuvasta eläinten hyvinvoinnista voi maksaa, ja kenelle?  (Tapani Yrjölä)

Ulkomaiset eläinten hyvinvointimerkit syynissä (Katriina Heinola)

Konstit on monet, sanoi emäntä kun eläinten hyvinvointia edisti (Essi Wallenius)

Hyvinvointimerkittyä lihaa tulossa tiskiin?

Eläinten hyvinvoinnin edistyminen markkina- ja kuluttajavetoisesti ilahduttaa

 

  •  
  •  
  •