Hyönteisten kipu on tuntematon, mutta mahdollinen vaihtoehto

Hyönteisten kykyä tuntea kipua on tutkittu jo vuosikymmeniä, mutta yhteistä tiedeyhteisön näkemystä kivuntunnosta ei ole olemassa vieläkään. Vähäisen näytön ja tutkimustiedon puutteellisuuden vuoksi moni tutkija kehottaa hyönteisten käsittelyssä koe-eläiminä, ravinnoksi ja rehuksi kasvatettavina eläiminä sekä lemmikkieläiminä noudattamaan varovaisuusperiaatetta: kun ei tiedetä varmaksi, pyritään välttämään tarpeetonta kivun mahdollisuuttakin. Käytännössä tämä kaunis periaate ei kuitenkaan toteudu esimerkiksi tuhohyönteisten torjunnassa.

Hyönteisten kivuntunnon tutkimisessa ongelmana on, että kysymys kivuntunnon mahdollisuudesta on todennäköisesti liian laaja-alainen: hyönteisiä tunnetaan yli miljoona lajia ja vielä tuntemattomia lajeja uskotaan olevan paljon enemmän, ja lajien välillä on huomattavia rakenteellisia eroja. Lisäksi hyönteisten monimutkaisen yksilönkehityksen vuoksi samankin lajin yksilön tarpeet vaihtelevat yksilön kehitysvaiheen mukaan. Kysymystä kivuntunnosta voidaan kuitenkin lähestyä kapeammin esimerkiksi silloin, kun pohditaan ruoaksi tai rehuksi kasvatettavien muutamien hyönteislajien kykyjä ja tarpeita.

Mekaanisesta ärsykkeestä on matkaa kipukokemukseen

Kivun eräänlainen esiaste, nosiseptio, on kaikille eläimille yhteinen ominaisuus. Kudosvaurion uhatessa kipua aistiviin tuntohermopäätteisiin eli nosiseptoreihin tuleva ärsyke ohjaa pois vaurion lähteen luota ja suojelee siten eläintä. Nosiseption käsittelemiseen ei välttämättä tarvita aivoja, joita ei hyönteisillä olekaan. Niillä aivojen asemaa ajaa hermosolmu eli ganglio, hermosolujen muodostama rakenne. Hyönteisten hermorunko koostuu hermosyiden toisiinsa liittämistä ganglioista.

Toistaiseksi ei tiedetä, millaisia kognitiivisia ominaisuuksia tai toiminnallisia yhteyksiä keskushermostossa tarvitaan kivun tuntemiseksi. Pitääkö eläimen esimerkiksi olla tietoinen itsestään, jotta se voi tuntea kipua? Hyönteisten neuroimmunologiaan perehtyneen professori Shelley Adamon mukaan ei voida täysin varmasti tietää, tuntevatko hyönteiset kipua, koska vielä ei tiedetä, millainen neurobiologinen aktiivisuus hyönteisillä kertoo kivun tuntemisesta.

Eläimen suhteellista kivun tuntemisen todennäköisyyttä voidaan kuitenkin arvioida. Eläimet vastaavat nosiseptioon niin fysiologiallaan kuin käyttäytymiselläänkin. Nosiseptio on ihmisellä yhteydessä kivun tunteeseen. Nosiseptiota voidaan näin ollen pitää mahdollisena todisteena kivun tunteesta myös hyönteisillä. Ihminen ja hyönteinen eivät tässä kuitenkaan ole aivan verrannollisia, koska hermostomme on erilainen, muistuttaa Adamo. Hyönteisten mahdollisen kivuntunnon avainkysymys on, lisäisikö kivun tunnekomponentti hyönteisten selviytymistä ja lisääntymismenestystä luonnossa. Tästä ei kuitenkaan ole tietoa.

Mitä kivun mahdollisuudesta pitäisi ajatella?

Hyönteisten kipu, sen mahdollisuus ja epävarmuus, antavat kaksi vastakkaista lähestymistapaa sille, miten kivuntunnon kysymyksessä tulisi edetä (Adamo 2016):

Morganin kaanon: Eläimen käyttäytymisen selittämisessä on suosittava yksinkertaisinta selitystä: eläimen toiminnan ei tule tulkita perustuvan korkeaan psyykkiseen kykyyn, jos sen voidaan tulkita perustuvan psykologisella asteikolla alempana olevaan kykyyn. Tämän periaatteen mukaan toimiminen sivuuttaa hyönteisten mahdollisen kivuntunnon kysymyksen. Hyönteisten käyttäytyminen voidaan selittää ilman, että turvaudutaan niiden todentamattomiin psyykkisiin, kivun tunnekomponentin käsittäviin tiloihin.
Varovaisuusperiaate: Varman tiedon puuttuessa toimitaan varovaisuusperiaatteen mukaan. Kun ei voida olla varmoja siitä, etteivät hyönteiset tunne kipua, eikä tiedetä, miten ne prosessoivat korkeamman tason nosiseptiota ja millainen hermoston tai aivojen arkkitehtuuri tarvitaan kivun tuntemiseen, on vältettävä aiheuttamasta hyönteisille kipua.

Varovaisuusperiaate on turvallisin periaate, jos myöhemmin tutkimuksen keinoin todetaan, että hyönteiset kykenevät tuntemaan kipua. Varovaisuusperiaatteella on kuitenkin hintansa: sen noudattaminen aiheuttaisi huomattavia taloudellisia kustannuksia, eikä esimerkiksi tuhohyönteisiä voitaisi jatkossa torjua samanlaisin menetelmin kuin nyt on totuttu torjumaan. Hyönteisiä ei voitaisi myöskään nykyiseen tapaan käyttää koe-eläminä, tai niiden koekäyttö tulisi kalliimmaksi kivuntunnon huomioivilla menetelmillä. Suurimmaksi osaksi taloudellisista syistä yhteiskunnissa ei siksi käytetä varovaisuusperiaatetta hyönteisten kivuntunnon kysymyksissä.

Tarpeetonta stressiä on vältettävä

Hyönteisiä tulisi kuitenkin Adamon mukaan kohdella hyvin – ei siksi, ettei niiden kivuntunnosta tiedetä tarpeeksi, vaan siksi, ettei niille aiheutettaisi tarpeetonta stressiä. Hyönteisiä olisi kohdeltava elämää kunnioittavalla tavalla riippumatta siitä, tuntevatko ne kipua vai ei. Se, että hyönteiset tuntuvat jatkavan vahingoittuneen raajan käyttämistä, syövät joskus omia sisäelimiään tai jatkavat ruokailua, kun toinen hyönteinen syö niitä, ei ole peruste olla välittämättä hyönteisten mahdollisesta kivuntunnosta.

Hyönteisten mahdollista kivuntuntoa ei kumoa sekään, että niiden käyttäytymisvaste haitalliseen ärsykkeeseen on erilainen kuin ihmisillä. Kivun tuntemiskyvyn tunnekomponentin läsnäolo ei välttämättä ole joko-tai -kysymys, vaan hyönteisillä voi olla kivun tunnekomponentista joitakin ominaisuuksia, vaikka jotkin muut osat puuttuisivatkin.

Hyönteisten hermorakenne aiheuttaa päänvaivaa

Tulevaisuudessa hyönteisten kivuntunnon kysymykseen voidaan todennäköisesti vastata, kun tieteessä päästään yhteisymmärrykseen siitä, millaista hermostoa tarvitaan subjektiivisten tilojen tuntemiselle. Tähän mennessä hyönteisten kivuntuntoa on arvioitu hyönteisten käyttäytymisen perusteella, mutta käyttäytymismenetelmässä on (edellä mainitut) heikkoutensa.

Suurin vastustus hyönteisten mahdolliseen kivuntuntoon tuleekin hyönteisten hermoston pienestä koosta ja järjestäytymisestä. Hermoston jakautumisen useisiin ganglioihin on arvioitu estävän edistyneemmän tietojenkäsittelyn. Kuitenkin gangliot sisältävät monimutkaisia hermostollisia rakenteita, ja hermoverkkojen aktiivisuus voi vaihdella. Se taas mahdollistaa oppimisen ja motivoituneen käyttäytymisen.

Hyönteiset voivat säädellä nosiseption vaikutusta, mitä tarjotaankin yleensä todisteena kivun tunteesta. Adamo huomauttaa, ettei tämä argumentti kuitenkaan ole yksiselitteinen, koska kaikki aistijärjestelmät hyönteisillä ovat muuntelukykyisiä. Kivun kokemiseen liittyy erottamattomasti psyykkinen tunne ja fyysisen vaurion vakavuuden arviointi, joiden katsotaan hyönteisiltä puuttuvan ja siten viittaavan siihen, ettei niillä olisi myöskään kykyä tuntea kipua.

Miten hyönteiset pitäisi lopettaa?

Vastikään julkaistun laajan tutkimuskatsauksen mukaan tieteellistä keskustelua hyönteisten kivuttomasta lopetuksesta ei varsinaisesti ole vielä edes aloitettu. Toisen katsauksen mukaan tietoa puuttuu jokaisesta hyönteistuotannon aspektista: niin ravinnoksi soveltuvista lajeista, niiden kasvatuksesta kuin lopettamisestakin.

Toistaiseksi suositelluin menetelmä ravinnoksi kasvatettavien hyönteisten lopettamiseksi on pakastaminen. Vaihtolämpöisinä hyönteiset mukautuvat ympäristönsä lämpötilaan: ilman kylmetessä niiden elintoiminnot hidastuvat, ja kylmyyden ollessa riittävän kova ja kestäessä riittävän kauan elintoiminnot lakkaavat kokonaan. Näin tapahtuu hyönteisille myös luonnossa (tropiikkia lukuun ottamatta), joten pakastusmenetelmän katsotaan olevan luonnonoloja mukaileva.

Tuoreen katsausartikkelin mukaan hyönteisten hyvinvoinnin, lajikohtaisten tarpeiden, terveyden, tuotantojärjestelmien ja lopetusmenetelmien tutkimukselle on edelleen valtava tarve. Erityisesti nopeille, myrkyttömille ja kivuttomille laji- ja kehitysvaihekohtaisille lopetusmenetelmille olisi kysyntää. Myös hyönteisten lopettamisessa kehotetaan noudattamaan varovaisuusperiaatetta tutkimustiedon puutteellisuuden vuoksi.

Varovaisuutta uusia tutkimustuloksia odotettaessa

Vaikka hyönteisten kipu tai sen tietoisen kokemisen mahdollisuus sivuutettaisiin, varovaisuutta on silti syytä noudattaa viimeaikaisten hermofysiologisten, -anatomisten ja käyttäytymistieteen tutkimustulosten valossa. Uutta tutkimustietoa odoteltaessa on syytä pitää mielessä mahdollisuus, että ainakin jotkin hyönteislajit voivat tuntea kipua ja kärsimystä (Cooper 2011, Elwood 2011, Smith 1991, Wigglesworth 1980). Varotoimena on huolehdittava hyönteisten hyvästä kohtelusta ja käsittelystä sekä nopeasta, humaanista lopetuksesta.