Suomi emännöi eurooppalaisten eläinten hyvinvoinnin neuvottelukuntien vuosittaista kokousta toukokuussa Helsingin Säätytalolla. Parikymmentä osallistujaa eri Euroopan maista keskusteli kaksipäiväisen EuroFAWC-kokouksen aikana muun muassa eläintuotannon ylijäämäeläimistä eli niistä tuotanto-, koe- ja eläintarhaeläimistä, jotka lopetetaan pian syntymänsä jälkeen tuotannon kannalta tarpeettomina. Kesän kunniaksi oheinen raportti tiivistää koko tapaamisen puheenaiheet.
Kokouksen avasi maa- ja metsätalousministeriön kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio. Hän kertoi vieraille käynnissä olevasta eläinsuojelulain uudistushankkeesta ja painotti, että nykyhallituksen tavoitteena on saada eläinsuojelulaki eduskunnalle, hyväksytyksi ja täytäntöön. Suomen talouden hankalasta tilanteesta huolimatta eläinsuojelulaista ollaan tekemässä eläinten hyvinvointilakia. Husu-Kallion mukaan tämä tarkoittaa, että sekä kansalaisten että eläintuottajien asenteiden on muututtava, jotta hyvinvointia pystytään parantamaan ilman suuria kustannuksia. Lainsäädäntötyö on vaativaa ja rahat ovat vähissä, mutta hyvinvointiin panostetaan esimerkiksi eläinten hyvinvointikorvauksen kautta, Husu-Kallio sanoi. Hän mainitsi myös uuden periaatepäätöksen, jonka mukaan eläinten hyvinvointi on otettava huomioon julkisissa ruokahankinnoissa. Suomalaiselle tavalle kasvattaa siat häntineen ja kanat nokkineen saadaan nyt lisäarvoa, kun julkisissa hankinnoissa tullaan painottamaan eläinten hyvinvointikriteereitä.
Eläinsuojelulakiuudistukset työllistävät useiden maiden neuvottelukuntia
Eläinten hyvinvoinnin ja suojelun sekä eläinetiikan neuvottelukunnilla on erilaisia kokoonpanoja ja tehtäviä eri maissa, kuten nimistön monimuotoisuudestakin voi päätellä. Norjassa ja Tanskassa toimii eläineettiset neuvottelukunnat, joissa pohditaan muun muassa tuotantoeläinten ja eläintarhaeläinten kohtelun eettisiä kysymyksiä. Tanska on Suomen kanssa samoilla linjoilla siirtymisessä lain hengen tasolla eläinsuojelusta eläinten hyvinvoinnin edistämiseen ja turvaamiseen. Ruotsissa tuotantoeläinten hyvinvointi on Euroopan huipputasoa, mutta vaatimuksia tiukan lainsäädännön löysentämisestä on jo esitetty Ruotsissakin uuden eläinsuojelulain valmistelun myötä.
Iso-Britannian neuvottelukunta toimii itsenäisesti, ei parlamentin hallinnon alla, kuten useimmissa muissa maissa. Britannian ja Irlannin neuvottelukuntien agendoilla on pitkälti samoja aiheita, kuten eläinten ja niiden hoitajien hyvinvoinnin yhteydet sekä kestävä eläintuotanto ilmastonmuutoksessa. Maatalouden tilanne huolestuttaa, eikä eläinten hyvinvoinnista huolehtimista katsota voitavan jättää yksin elinkeinolle. Irlannissa samoin kuin Ruotsissa pelätään tiukkojen eläinsuojelusäädösten löysentämistä.
Itävalta on näyttänyt vihreää valoa eläinsuojelulain uudistamiselle, ja maatalous- ja ympäristöasiat on yhdistetty saman hallinnon alle. Neuvottelukunnan toiveena on lakitason kirjaus vasikoiden nupoutuksesta ja sikojen kastraatiosta nukutuksessa ja asianmukaisen kivunlievityksen alaisena. Terveysongelmia aiheuttava jalostus tullaan kieltämään Itävallassa 2018 lähtien. Kielto koskee kaikkia eläinryhmiä, mutta keskustelun keskiössä ovat olleet erityisesti koirat. Jalostusohjelmat tarkistetaan, jotta ne eivät ohjaisi jalostusta ei-toivottuun suuntaan.
Alankomaissa on tapahtunut tervetullut asennemuutos, kun antibioottien käyttöä eläintuotannossa on alettu kyseenalaistaa. Vaihtoehtoisia hoitomenetelmiä etsitään parhaillaan antibioottien käytön vähentämiseksi. Belgialaiset eläinten hyvinvoinnin neuvottelukunnat puolestaan ovat ottaneet kantaa muun muassa eläinten pakkosyötön kieltämiseksi. Neuvottelukunnat myös arvioivat, että tainnuttamatta teurastaminen tullaan Belgiassa kieltämään tulevaisuudessa, mikä olisi suuri edistysaskel eurooppalaisten teuraseläinten hyvinvoinnille.
Suomessa toimii kolme neuvottelukuntaa: tuotantoeläinten sekä seura- ja harrastuseläinten hyvinvoinnin sekä koe-eläinten suojelun neuvottelukunnat. Ne ovat ottaneet aktiivisesti kantaa ajankohtaisiin eläinaiheisiin, keskustelleet eläinsuojelulain uudistuksen olennaisista kysymyksistä sekä nostaneet proaktiivisesti keskusteluun aiheita, joilla on merkitystä eläinten hyvinvoinnin kannalta.
Kuulumistenvaihdon päätteeksi neuvottelukuntien edustajisto totesi, että monimuotoisten neuvottelukuntien koalitiolla on kansainvälistä lisäarvoa, jota voisi tehostaa edelleen vaihtamalla tietoja ja käytäntöjä jäsenmaiden kesken ja jakamalla niitä myös laajemmin. Tiedon ja käytäntöjen on perustuttava tieteelliseen tietoon ja oltava eettisesti perusteltuja. Koalition on lausunnoissaan kuitenkin liikuttava yleisellä tasolla, sillä lainsäädäntö ja käytännöt vaihtelevat Euroopan sisällä.
Lemmikkieläinten hoidon etiikka puntarissa
Tanskan eläineettisen neuvottelukunnan Stine Christiansen alusti puheenvuorossaan eläinten käytön oikeutuksesta ja eettisestä hyväksynnästä. Esimerkiksi hän nosti rajanvedon ja eettiset näkökulmat vanhojen, sairaiden lemmikkieläinten eläinlääketieteellisessä hoidossa. Eläinlääkärien lemmikeille antama hoito on perusperiaatteiltaan samanlaista kuin ihmispotilaiden hoito. Osa lemmikinomistajista haluaa lemmikkinsä saavan kaikki suinkin saatavilla olevat hoidot, mutta eläinlääkärin on päätettävä, milloin hoidot ja lemmikki lopetetaan. Eläimen hyvää elämää pohdittaessa puhutaan usein eläimen kokemuksesta, luonnollisen elämän mahdollisuudesta tai tarpeiden tyydyttymisestä. Kaikki näkökulmat on otettava huomioon, vaikka ne voivat olla keskenään ristiriidassa.
Olennaisia pohdinnan aiheita ovat myös eläimen ja sen elämän itseisarvo ja arvokkuus sekä elämän pituuden ja laadun suhde: kannattaako pituutta kasvattaa laadun kustannuksella, ja toisaalta onko eutanasia nuorelle eläimelle yhtä hyvä vaihtoehto kuin vanhalle? Christiansen heitti ilmaan väittämän, jonka mukaan eläinlääkärit pitävät eläimen terveyttä hyvinvointina, kun taas etologien eli eläinten käyttäytymisen asiantuntijoiden mielestä hyvinvointi on enemmän kuin terveys. Lemmikinomistajien näkemyksen terveyden ja hyvinvoinnin suhteista voivat poiketa vielä näistäkin. Eläinten hyvinvointia arvioitaessa olisi käytettävä standardoituja, validoituja mittareita, jotka on suunniteltu kullekin eläinlajille erikseen. Eläinlääkärin päätösten taustalla oleva etiikka pitäisi tuoda selkeästi esiin; esimerkiksi maataloudessa yleinen käsitys yksilön hyvinvoinnin ylittävästä koko karjan hyvinvoinnista on vahvasti utilitaristinen näkökulma, joka ei päde lemmikkieläinten suhteen. Eläinlääkärin raskas tehtävä on pohtia, miten arvotetaan eläimen hyvät hetket suhteessa huonoihin hetkiin – milloin huonoja päiviä alkaa olla liikaa ja eläin on parempi lopettaa, vaikka hyviäkin päiviä vielä olisi odotettavissa.
Velvoitteita eläimen hyvinvoinnin suhteen on toki myös eläimen omistajalla. Niitä voi lähestyä kustannus-hyöty-analyysin kautta, oman kuvan ja brändin luomisen kautta tai pohtimalla eläimen oikeutta saada hoitoa. Ero omistajan velvollisuuden ja oman mukavuudenhalun välillä voi osoittautua suureksi, jolloin tärkeintä on tarkastella, toteutuuko tilanteessa eläimen etu. Erityisen hankalia ovat tilanteet, joissa eläimen kunto vaihtelee tai heikkenee hitaasti, eikä selkeää käännekohtaa ole. Tiedon puute voi ajaa lemmikinomistajan eturistiriitatilanteeseen tai tilaan, jossa hän ei kykene ottamaan itse vastuuta lemmikkinsä hyvinvoinnista. Osa lemmikinomistajista myös haluaa tietoisesti välttää vastuuta ja lykätä päätöksenteon eläinlääkärille, jolla voikin olla paremmat valmiudet päätöksen tekemiseen. Eläinten hoito eroaa ihmislääketieteestä siinä, että lääkärin lisäksi myös omistajalla on oikeus päättää eläimen kohtalosta.
Lemmikinomistajan päätöksentekoa eläimensä puolesta voivat helpottaa työkalut, jotka auttavat tunnistamaan eläimen hyvinvoinnin kriteerit ja huomioimaan paitsi eläimen ja sen omistajan edut, myös vallitsevat olosuhteet. Hyviä ratkaisuja voi olla useita erilaisia. Rajanveto voi olla vaikeaa ja harmaa alue laaja vielä parhaankin mahdollisen ammattitaitoisen konsultaation jälkeen.
Eläinten hyvinvointi-indikaattorien käyttö helpoksi ja nopeaksi
Norjalainen Inger Lise Andersen esitti puheenvuorossaan eläinten hyvinvoinnin määritelmän, jossa biologinen toimivuus, luonnolliset elinolosuhteet ja eläimen omat kokemukset kohtaavat. Eläinten hyvinvoinnin säädökset ja suositukset eroavat maittain ja lajeittain, ja ovat vain minimivaatimuksia. Ne eivät yleensä ole eettisesti kovin koherentteja: samalla lajillakin (esim. ketut) vaatimukset ovat erilaiset pitotarkoituksesta riippuen. Taloudelliset seikat värittävät päätöksentekoa, eivätkä minimit perustu eettisiin pohdintoihin.
EU-hankkeissa ja kansainvälisissä järjestöissä on kehitetty erilaisia hyvinvoinnin arviointimenetelmiä tilakäyttöön. Arviointimenetelmä ei saa olla liian työläs tai monimutkainen; parin tunnin arvioinnin pitäisi riittää, jotta menetelmää voidaan pitää käytännöllisenä. Andersenin omassa hankkeessa on kehitetty online-verkko-oppimisvälinettä ja kännykkäsovelluksia, joilla voi opetella arvioimaan esim. vuohen sorkan ylikasvua. Kansainvälinen AWIN-hanke on jo tuottanut hyvinvointi-indikaattorit vuohille, kalkkunoille, lampaille, hevosille ja aaseille.
Andresenin mukaan tuotantoeläinten hyvinvoinnin kannalta olisi hyödyllisintä, että tuottajat itse opettelisivat käyttämään yksinkertaisia, helppoja hyvinvoinnin arviointimenetelmiä tiloillaan. Jos ongelmia tästä huolimatta ilmenee, hyvinvoinnin asiantuntijoiden ja monimutkaisempien arviointimenetelmien käyttö olisi paikallaan. Tilat, eläintarhat ja muut eläintenpitopaikat olisi tarkastettava säännöllisesti, useasti ja systemaattisesti. Valvonnan ohella kepin sijasta voisi tarjota porkkanaa ja palkita tuottajia eläinten hyvinvoinnin erityisestä huomioinnista.
Ylijäämäeläinten kohtalo arveluttaa
Ylijäämäeläimet (engl. surplus animals) ovat eläimiä, joita tiedetään syntyvän halutun lisääntymisen tuloksena, mutta joita ei tarvita tuotannossa. Kuolemaa itsessään ei useinkaan pidetä hyvinvointiongelmana, mutta ongelmaksi voidaan katsoa se, että eläimeltä jää elämä kokematta ja elämättä. Eläimet ovat sekä objekteja että subjekteja, joita saamme tai emme saa käyttää omiin tarkoituksiimme. Tuotannossa eläimet ovat objekteja, ja ylijäämäeläimet kuuluvat olennaisena osana nykyiseen jalostukseen ja eläintuotantoon. Ylijäämäeläimiä esiintyy myös luonnossa evoluution tuloksena ja edellytyksenä. Kaikki tuotantoeläimet kuolevat joskus – jos ne kuolevat nuorempina kuin muut, onko se ongelma? Ja onko ongelma pahempi, kun ylijäämäeläimet ovat pieniä, suloisia poikasia?
Kilipukit norjalaisen vuohenmaitotuotannon ylijäämää
Norja haluaa lisätä ruokaomavaraisuuttaan ja tuottaa edullisia elintarvikkeita kotimaan markkinoille, kertoi norjalainen Kristian Ellingsen-Dalskau. Suuri osa kileistä ja kukkopojista tapetaan tarpeettomina tämän vuoksi, eivätkä kuluttajat tiedosta asiaa. 3,5 miljoonaa kukkopoikaa maseroidaan tai kaasutetaan Norjassa vuosittain. Vuohia kasvatetaan maidon, ei lihantuotannon takia, ja siksi pieni määrä kilejä riittää karjan kasvattamiseen. Suurin osa kileistä on ylimääräisiä, mutta ne joudutaan tuottamaan, jotta maidontuotanto toimii emoilla. Tämän seurauksena Norjassa tapetaan vuosittain 11 000 kilipukkia. Hallitus tukee rahallisesti kilinlihan käyttöä ruuaksi, mutta toiminta on hyvin paikallista ja pienimuotoista.
Norjan neuvottelukunnan mielestä haaskaus on eettisesti kyseenalaista ja sotii Norjan lainsäädäntöä vastaan, jossa todetaan, että eläimellä on itseisarvo. Neuvottelukunta suosittelee etsimään vaihtoehtoja tappamiselle, valistamaan kuluttajia ja tukemaan tuottajia kilien kasvatuksessa. Norjalaiset ovat valmiita ainakin jossain määrin siihen, että yhteiskunta tukee kilinkasvatusta tappamisen sijaan, ja haluavat hoitaa ongelman maksamalla kilinkasvatuksesta lihaksi.
Suomessa ylimääräiset sonnivasikat kasvatetaan lihaksi
Eläinlääkäri Heli Simojoki valaisi suomalaista tapaa kasvattaa maidontuotannon sonnivasikat lihaksi toisin kuin useissa muissa Euroopan maissa, joissa maitorotuisten lehmien sonneja ei kannattavuussyistä kasvateta isoiksi. Maitorotuiset sonnivasikat ovat liharotuisia pienikokoisempia, eikä lihantuotanto niillä ole tehokasta. Suomessa sonnivasikoiden tappaminen ei kuulu perinteisiin. Markkinoita pikkuvasikan lihalle ei ole, eikä vasikoiden tappamista ylipäätään pidetä eettisesti hyväksyttävänä. Suomalainen lihateollisuus käyttää maitorotuisia sonnivasikoita lihantuotantoon. Markkinoillamme toimii vain muutama yritys, ja käytäntö on yleisesti hyväksytty tuottajien ja teollisuuden keskuudessa.
Sonnivasikat nupoutetaan, mutta ei kastroida. Pikkuvasikat pidetään navetoissa välitysikään asti, jonka jälkeen ne kasvatetaan erillisissä vasikka- ja sonnikasvattamoissa. Vasikat teurastetaan melko isoina, vasta 350-kiloisina. Maitorotuisten sonnivasikoiden hinta on kuitenkin alempi kuin liharotuisten.
Eläintarhatkin joutuvat tuottamaan ylijäämäeläimiä
Kööpenhaminan eläintarhan tutkimusjohtaja ja Tanskan eläineettisen neuvottelukunnan puheenjohtaja Bengt Holst kertoi puheenvuorossaan eläintarhaeläinten populaatioiden hallinnan ristiriidoista. Kansainväliset, ammattimaisesti johdetut eläintarhaeläinten jalostus- ja tuotanto-ohjelmat auttavat välttämään ylijäämäeläinongelmaa, mutta tietty osuus ylijäämäeläimiä on Holstin mukaan välttämätöntä tuottaa kannan pitämiseksi terveenä ja elinvoimaisena. Geenipoolin on oltava riittävän iso ja lisääntymiseen liittyvää epävarmuutta on joka tapauksessa paljon, joten kannan säilyttämiseksi on pakko tehdä vähän ”extraa” – samaa tapahtuu luonnossakin, muistutti Holst.
Vastauksia ylijäämätuotantoon ovat muun muassa ehkäisy, sukupuolten pito erillään, sterilointi tai ”breed and cull” -tekniikka, jossa eläinten annetaan lisääntyä luonnolliseen tahtiin, ja kun pentuja tulee yli tarpeen, ne myydään toiseen eläintarhaan tai tapetaan. Mahdollisuutta luontaiseen lisääntymiseen pidetään tarhaeläimillekin hyvänä käyttäytymistarpeiden toteuttamisen kannalta, eikä toimintatapa tuota ongelmia, jos tappamista ei pidetä sellaisena. Menetelmän voidaan katsoa olevan verrattavissa esimerkiksi hallitun kokoisen hirvikannan hoitoon Suomessa tai kengurukannan hoitoon Australiassa.
Holst pohti alustuksessaan, ajatellaanko kannanhoidollisessa harvennuksessa tapettavan yksilöitä vai anonyymejä eläinmassoja. Eläintarhat tasapainottelevat houkuttelevien tarinoiden ja eutanasian välillä. Söpöydellä on merkitystä: mitä suloisempi ja vetoavampi eläin tapetaan, sitä enemmän vastustusta herää. Kaikkien lajien kohdalla ongelmaa ei ole, sillä esimerkiksi pandat ja gorillat lisääntyvät eläintarhoissa niin hitaasti ja heikosti, ettei ylijäämää tule. Holstin arvion mukaan muutaman vuosikymmenen päästä lisääntymisongelmat tarhoissa on kuitenkin selätetty, ja ylimääräisiä pandoja ja gorilloja joudutaan lopettamaan.
Bengt Holst tuli suuren yleisön tietoisuuteen pari vuotta sitten puolustaessaan julkisuudessa Kööpenhaminan eläintarhan päätöstä tappaa kaksivuotias, terve kirahvi muiden eläintarhaeläinten ruoaksi. Kirahvi lopetettiin, paloiteltiin ja syötettiin eläintarhan leijonille yleisön edessä, mikä herätti valtavasti närää ympäri maailman. Suurin osa yleisöstä ei kuitenkaan kritisoinut itse ylijäämäeläimen tappamista, vaan toimituksen suorittamista yleisön edessä, lapsiasiakkaidenkin nähden. Holst puolustautui toteamalla, ettei eläintarhojen perimmäisenä tarkoituksena ei ole viihdyttää ihmisiä, vaan säilyttää uhanalaisia lajeja. Tällöin eläinten ylijäämätuotanto on sisäsiittoisuuden välttämiseksi ja eläinten elinvoimaisuuden takaamiseksi perusteltua. Eläintarhojen tulisi olla asiassa nykyistä läpinäkyvämpiä ja rehellisempiä toiminnassaan. Holstin mukaan ylijäämäeläimiä on kaikissa eläintarhoissa, ja ihmisille pitäisi avoimesti kertoa, miten niissä toimitaan ja miksi.
Hännälliset siat ja terävänokkaiset kanat ovat pohjoinen erikoisuus
Kokouksen toisen päivän aiheena olivat mutilaatiot eli erilaiset typistykset tuotantoeläimillä. Suomessa typistykset on pääosin kielletty, esimerkiksi koirien ja sikojen häntiä ei saa katkaista eikä kanojen nokankärkiä typistää. Muualla Euroopassa kanojen nokat typistetään yleisesti, jotta kanat eivät vahingoittaisi toisiaan nokkimalla. Samoin sikojen hännäntypistys on muualla yleistä; sillä pyritään estämään stressaantuneita, mahdollisesti puutteellisissa olosuhteissa kasvatettuja sikoja puremasta toistensa häntiä.
Eläinlääkäri Eija Kaukonen kertoi, että kanojen nokkia sai Suomessa katkaista vuoteen 1996 asti. Nokankatkaisu ei koskaan ole ollut rutiinitoimenpide Suomessa, mutta sitä käytettiin ennen kieltoa kalkkunaemojen kasvatuksessa. Kanojen hyvä hoito ja olosuhteet, stressaavien tekijöiden välttäminen, virikkeet, oikea valaistus, sopiva ruokinta ja eläintenhoitajan välitön reagointi kannibalismin ilmettyä ovat avaintekijöitä haitallisen nokkimisen ehkäisemisessä. Itävallassa nokkien typistyksestä päästiin eroon siten, että siirtymävaiheessa nokkia typistävät tuottajat maksoivat käytännöstä sakkoja, joilla rahoitettiin niiden tuottajien tulonmenetyksiä, jotka kasvattivat kanat nokkineen. Tanskassa ja Sveitsissä kanojen nokankatkaisu loppui teollisuuden aloitteesta. Ruotsissa munivien kanojen virikehäkkikasvatus vähenee, koska vähittäiskauppa ei enää halua ostaa virikehäkkimunia entiseen malliin kysynnän siirtyessä lattiakanalan muniin.
Professori Anna Valros alusti keskustelua sikojen hännänpurennasta. Hännänpurentaongelmaa pyritään laajalti Euroopassa ratkaisemaan typistämällä sikojen hännät. Hännän katkaiseminen ei täysin poista hännänpurentaongelmaa, vaan siat purevat myös karsinatoverinsa typistettyä häntää, mikäli epidemia yllättää. Hännän katkaiseminen on sialle kivulias toimenpide, ja kun se tehdään rutiininomaisesti, aiheutetaan kipua kaikille sioille. Hännänpurennan esiintyvyydessä on kuitenkin sikatilojen välillä suuria eroja. Teurastamotiedoista ilmenee, että Suomessa vajaalla 2 % teurassioista häntää on purtu. Sialle sopiva ruokinta ja kunnollinen ruokintatila ovat avaintekijöitä hännänpurennan ehkäisyssä. Jos purentaa esiintyy, pureva sika on löydettävä nopeasti ja poistettava se karsinasta. Kuivikkeesta, lisäruuasta, uudesta ruuasta ja virikkeiden lisäämisestä voi myös olla apua ongelman ehkäisyssä ja hoidossa. Hännäntypistys on periaatteessa kielletty EU-alueella, mutta hännät saa typistää ellei hännänpurentaa muilla keinoin saada kuriin. Moni maa käyttää tätä porsaanreikää hyväkseen, minkä vuoksi Suomen ja Ruotsin kategorinen hännäntypistyskielto tekee pohjoismaisesta siankasvatuksesta erityisen.
***
Ensi vuonna neuvottelukunnat päättivät kokoontua Sveitsin Bernissä. Tapaamisen aiheina tulevat olemaan eri maiden eläinsuojelulakien tarkoitukset ja pääperiaatteet, jalostuksen terveys- ja hyvinvointikysymykset sekä uusien tuotantoeläinlajien kuten hyönteisten hyvinvointikysymykset. Kokouksen jälkeen tullut tieto Iso-Britannian EU-kansanäänestyksen tuloksesta ei heiluttanut neuvottelukuntakoalition rivejä, vaan yhteistyötä todettiin jälkikäteen käydyssä keskustelussa jatkettavan entiseen tapaan.