Kulttuurisen ja yhteiskunnallisen eläintutkimuksen seura YKES järjesti ensimmäisen kansainvälisen konferenssinsa Turussa 7.-9.8. Teemana oli ihmisen ja eläimen maailmojen yhteisyys ja erillisyys, ihmis- ja eläinyhteisöjen välisten rajojen koettelu ((Un)Common Worlds – Human-Animal Studies Conference). Tapahtuman 250 osallistujaa ympäri maailman käsittelivät esityksissään ihmisen ja eläimen välisen suhteen ulottuvuuksia muun muassa filosofian, kirjallisuuden, uskonnon, biopolitiikan ja suojelubiologian näkökulmista.
Eläimen vaihteleva asema
Monitieteisesti eläinten asemaa renessanssista nykypäivään tutkinut professori Erica Fudge Strathclyden yliopistosta Glasgowsta avasi kongressin kiinnostavalla esitelmällään eläinten nimeämisen käytännöistä ja merkityksistä menneiden vuosisatojen Englannissa. Fudgen tutkimuksissa korostui kysymys ihmisen ja muiden eläinten mahdollisuuksista luoda yhteisiä yhteisöjä, joissa kummallekin on tilaa, vaikka rajankäyntiä ihmisen ja eläimen välillä käydäänkin jatkuvasti. Fudge keskittyi erityisesti kysymyksiin yksilöllistymisestä, empatiasta ja kommunikaatiosta lajien välillä.
Tutkimuksessaan Fudge oli hyödyntänyt nykyisen eläintutkimuksen kirjallisuuden ohella muun muassa vanhoja maatalouden opaskirjoja, lauluja ja näytelmiä, jotka tavalla tai toisella viestivät ihmisen ja naudan yhteiselosta 1500-1600-lukujen taitteessa. Yhteiselo ja naudan asema suhteessa ihmiseen oli Fudgen mukaan jo tuolloin paradoksaalista: naudan roolina yhteisöissä oli olla orja, alainen tai työtoveri, tilanteesta riippuen.
Lehmät testamentissa
Karjojen tärkeimmille yksilöille, joskus koko karjallekin, annettiin nimet. (Erityisesti lypsykarjan osalta sama on edelleen tapana Suomessa.) Varhaismodernissa agraari-Englannissa eläinyksilön nimellä ei kuitenkaan ollut testamentissa lainvoimaa, sillä sen ei ajateltu identifioivan eläinyksilöä samalla tavalla kuin ihmistä. Jos taas eläin oli testamentissa kuvailtu yksiselitteisesti ulkonäön perusteella, se voitiin testamentata esimerkiksi tulevan vainajan sukulaisille.
Nimi kertoi eläimen arvosta
Karjan nimeäminen merkitsi vahvaa, merkityksellistä suhdetta ihmisen ja eläinten välillä. Yleensä nimet annettiin eläimille, joita oli tarkoitus pitkää pitkään, tai joiden eliniän odote oli pitkä. Näihin eläimiin muodostui – ja oli tarkoituksenmukaista muodostaa – kiinteä suhde. Niminä käytettiin ihmisten nimiä, mutta myös niiden henkilöiden nimiä, joilta eläin oli ostettu, tai omistajan nimeä. Toisinaan hevonen saattoi jäädä nimeämättä, mutta lehmä nimettiin, sillä elannon takaajana se oli arvokkaampi kuin hevonen. Nimeämiskäytännöillä pyrittiin myös ennaltaehkäisemään sisäsiitosta, kun yksiselitteisiä karjan sukukirjoja ei ollut käytettävissä.
Eläinten nimillä kuvattiin ja identifioitiin paitsi eläimen (eli omaisuuden) entistä tai nykyistä haltijaa, myös eläimen fyysisiä ja psyykkisiä ominaisuuksia. Historiankirjoihin on jäänyt mainintoja myös eläinten lempinimistä, jotka johdettiin esimerkiksi eläintä kuvailevista ominaispiirteistä.
Lempeä vuorovaikutus hyvän tuotoksen välineenä
Lehmän lempeä kohtelu, esimerkiksi lehmälle laulaminen lypsyn yhteydessä maidon herumisen edistämiseksi oli suotavaa: hyvällä kohtelulla katsottiin jo modernin ajan alussa olevan merkitystä eläimen tuotokselle.
Eläimen hyvään kohteluun liittyvä henkilökohtainen vuorovaikutus, Fudgen sanoin ’keskusteluyhteys’ ihmisen ja karjan välillä, ei enää ole Fudgen mukaan entisellään. Siinä missä karjanhoitaja ennen kävi keskustelua lehmänsä kanssa esimerkiksi siitä, kummalta puolelta lehmä halusi tulla lypsetyksi, ei tällaiselle keskustelulle nykymuotoisessa tuotannossa ole enää tilaa.
Eläimen inhimillistäminen palveli yhteisöä
Emän erottaminen vasikastaan oli jo varhaismodernissa Englannissa tunteikas ja murheellinen hetki. Vasikan ja emon suhde inhimillisti eläimen ihmisen silmissä, ja samalla tavalla ihmisäidin suhde lapseensa kaikessa alkuvoimaisuudessaan toi ihmiset ja eläimet samalle viivalle kyvyssä osoittaa kiintymystä ja muodostaa elintärkeä vuorovaikutussuhde jälkeläiseen.
Eläimen inhimillistämisessä ei ollut kyse vain eläimen yksilöinnistä, vaan se mahdollisti myös eläimestä hyötymisen yhteisön hyväksymällä tavalla. Eläin otettiin osaksi maatalousyhteisöä, ja sen arvoa taloudellisen hyödyn tuojana ja ruokahuollon varmistajana osoitettiin inhimillistämällä eläin nimeämisen ja hyvän kohtelemisen käytännöin.
Kuuntele Erica Fudgen esitelmä täältä.
P.S. Seuraavana luvassa postaus Helena Telkänrannan esitelmästä, pysy kanavalla!