Takaisin

Hyvinvoivalla hevosella on empaattinen omistaja

Hevosen omistajan kyky empatiaan ja hevosen kivun tunnistamiseen kertovat paljon hevosen hyvinvoinnista. Tuoreen tutkimuksen mukaan hevosenomistajan empaattisuus selitti jopa 60 % hevosen hyvinvoinnin vaihtelusta. Ihminen, joka tuntee empatiaa toisia ihmisiä kohtaan, kykenee tuntemaan sitä myös eläimiä kohtaan ja ymmärtämään eläimen kokemaa kipua, vahvisti chileläisillä työhevosilla ja niiden omistajilla tehty tutkimus.

Tarpeellinen työhevonen

Työhevosia ei Suomessa enää juuri näe, mutta maailmalla niillä on vielä merkitystä: työhevoset ovat toimeentulon edellytys 600 miljoonalle ihmiselle erityisesti kehitysmaissa. Työhevosia käytetään paljon köyhissä, yhteiskunnan laitamille jääneissä yhteisöissä toimeentulon takaajana.  Näissä yhteisöissä hevostenomistajien tiedot ja taidot ovat usein puutteellisia ja hevosten hoitoon käytettävät resurssit vähäisiä, mikä näkyy hevosten hyvinvoinnissa.

Hevosen ja omistajan välisellä suhteella on merkitystä

Kun eläinten hyvinvointia ja kohtelua halutaan parantaa, on ymmärrettävä perinpohjaisesti, mitkä tekijät vaikuttavat ihmisen ja eläimen väliseen suhteeseen. Tutkimuksissa on havaittu, että hoitajan ja tuotantoeläimen välinen suhde heijastuu eläimen tuotokseen ja hyvinvointiin. Chileläistutkijat ryhtyivät selvittämään hevosenomistajien ja -hoitajien empatiakyvyn yhteyttä hevosten hyvinvointiin, sillä tutkimustietoa aiheesta ei työhevosten osalta vielä juurikaan ole olemassa.

Empaattisuus yhdistää

Eläimen ja ihmisen välisen suhteen laatuun ja siten eläimen hyvinvointiin vaikuttaa olennaisesti ihmisen kyky tuntea empatiaa. Empatialla tarkoitetaan kykyä tunnistaa ja jakaa yhteisiä tunnetiloja, ymmärtää toisen tunteiden juurisyitä sekä kykyä asettua toisen asemaan. Toisia ihmisiä kohtaan empaattinen ihminen tuntee empatiaa myös eläimiä kohtaan. Empatia säätelee käyttäytymistä: se saa meidät tuntemaan yhteenkuuluvuutta ja halua auttaa niin toisia ihmisiä kuin eläimiäkin. Empaattisuuteen yhdistyy myös kyky ymmärtää eläimen kokemaa kipua.

Hevosen ilme kertoo kivusta

Tutkimuksessa haastateltiin sataa hevosenomistajaa ja mitattiin heidän työhevostensa hyvinvointia hevosen käyttäytymiseen sekä fyysiseen ja psyykkiseen hyvinvointiin perustuvalla mittarilla. Hevosenomistajien empaattisuutta ja kykyä ymmärtää hevosten kipua arvioitiin tarkoitukseen kehitetyillä asteikoilla, joiden pätevyys oli aiemmissa tutkimuksissa varmistettu.

Työhevosten omistajien todettiin olevan hyvin empaattisia eläimiään kohtaan, minkä pääteltiin merkitsevän, että hevosten hyvinvointi on niiden omistajille tärkeää. Omistajat, jotka olivat erityisen empaattisia, pystyivät parhaiten asettumaan hevosen asemaan ja muodostamaan vahvan tunnesiteen hevosensa kanssa. He pystyivät myös parhaiten tunnistamaan ja ymmärtämään hevosen reaktioita ja tarpeita ja siten huolehtimaan hevosen hyvinvoinnista.

Ihmisen kyky empatiaan niin toisia ihmisiä kuin eläimiä kohtaan on tutkitusti yhteydessä eläinten hyvinvoinnin arvostamiseen. Tutkimuksessa todettiin, että hevosenomistajan kyky ymmärtää hevosen kipua oli niin ikään vahvasti yhteydessä hevosen hyvinvointiin.

Omistajille näytettiin tutkimuksessa kuvia hevosten kipuilmeistä eriasteisissa kipukokemuksissa. Omistajilla oli pääsääntöisesti hyvä käsitys siitä, miten kovaa kipua hevonen kokee, mutta erityisen kovan kivun tunnistamisessa oli vaihtelua hevosenomistajien välillä. Kivun kokemisen arviointi on hyvin subjektiivista, mutta vaihtelu voi johtua siitäkin, että saaliseläimenä hevonen ei juuri näytä kipuaan. Kivunhoidon edellytys on, että kipu tunnistetaan, ja siksi kivun tunnistaminen on olennaisen tärkeää eläimen kokonaishyvinvoinnin kannalta.

Empatiakykyä kouluttamaan?

Tutkimuksen tulokset ovat samaa sarjaa aiempien tutkimusten kanssa, joissa ihmisen empatiakyvyllä on todettu olevan yhteys sekä ihmisen että eläinten parempaan kivun tunnistamiseen. Tulosten perusteella näyttää siltä, että samat mekanismit, jotka säätelevät ihmisen empatiaa eläimiä kohtaan, säätelevät myös kykyä tunnistaa eläimen kipu – eläinlajista riippumatta. Empaattisuus saa ihmisen pitämään parempaa huolta eläimistään. Eläinten hyvinvoinnin edistämispyrkimyksissä olisi siis hyödynnettävä omistajien tuntemaa empatiaa ja pyrittävä lisäämään sitä koulutuksen tai muun vastaavan stimulaation keinoin. Hyöty leviäisi näin mahdollisimman laajalle, sillä sekä ihmisiin että eläimiin kohdistuva empatia ja kyky ymmärtää kipua ovat kaikki yhteydessä toisiinsa.

 

D. Luna, R.A. Vásquez, J.M. Yáñes & T. Tadich 2018: The relationship between working horse welfare state and their owners’ empathy level and perception of equine pain. Animal Welfare 27: 115-123.

897 Shares